Sivut

sunnuntai 28. heinäkuuta 2024

Kolme satumaista vihreää luomuteetä Aarteelalta

Keväällä tutustuin itselleni uuteen teekauppaan nimeltä Aarteela, joka on perustettu 2022. Heillä sattui olemaan keväällä postikuluihin liittyvä tarjous, joten innostuin tilaamaan. Valikoima oli muista teekaupoista mukavan poikkeava ja tuotteet saapuivat minulle varsin nopeasti. Mukaan tuli myös yllätyksenä maistiaispussi!

Mainitsemisen arvoista Aarteelan valikoimassa on se, että kaikki heidän myymänsä tee on luomua. Kun valitset luomuteen, vähennät kehosi sekä ympäristön kemikaalikuormia ja pidät huolta luonnon monipuolisuudesta. (Tästä tuli mieleen, että voisin joskus tehdä postauksen siitä, millä periaatteilla ostan teeni. Kiinnostaisko?)

Tilasin Aarteelalta kuusi teetä, joista nyt keskitytään virheisiin ja valkoisiin laatuihin. Jätetään mustat syksymmälle, koska niissä on korkeampi haudutuslämpötila.

Kolme maustettua vihreää teetä lasikipoissa

Mustikka & Rosmariini

Tämän sekoituksen pohjana on sencha ja mausteena siinä ovat sitruunaruoho, rosmariini, luontainen mustikka-aromi, villimustikka, malva sekä limeöljy.

Huomioni tässä kiinnitti mielenkiintoinen yrtin ja marjan yhdistelmä. Tämä on sellainen kepeä satumetsätee ja rosmariini sekä mustikka ovat mielenkiintoinen kombinaatio. Jotain tästä makuelämyksestä mielestäni kuitenkin jäi uupumaan – vai oliko siinä sittenkin jotain liikaa? Olisiko esim. sitruunaruohon voinut jättää pois?

3½ / 5

Marjaherkku

Marjaherkussa pohjan luovat vihreä sencha, vihreä China White Monkey sekä valkoinen Pai Mu Tan. Sekoitus on maustettu luontaisilla aromeilla (vadelma, orvokki, mansikka), sekä vadelmalla ja malvalla.

Monet mansikka-aromilla maustetut teet ovat makuuni mehukattimaisen makeita, mutta tämä on toista maata. Marjaherkku on lempeän tasapainoinen, sopivan makeahko ja hillityn marjaisa. Orvokki on mielenkiintoinen ja ei niin yleinen lisä – en muista, että sellaista olisi ollut aiemmin. Mausteet antavat mukavasti tilaa myös itse teesekoituksen omalle maulle.

5 / 5

Ystävä lempeä

Tämän teen pohjana on sencha ja lisänä siinä on sitruunaruohoa, sitruunan- sekä appelsiininkuorta, laventelia, vaniljaa ja vaniljauutetta sekä luontaisia aromeja (appelsiini, laventeli, sitruuna).

Sitruuna ja laventeli sekä laventeli ja vanilja ovat verrattomia yhdistelmiä, joita ei kovin usein tapaa teessä. Ystävä lempeä on kerrassaan parhautta, ainakin näin laventelista tykkäävän mielestä.

5 / 5


Onko Aarteela sinulle tuttu?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! ♥
Thank you for commenting! ♥