Sivut

perjantai 3. helmikuuta 2023

10 000 Mailin Tee ja kaksi muuta Teepolulta

Maanantaina 6.2.2023 vietetään jälleen kerran Teen päivää. Meillä oli samana päivänä olevia Aleksin synttäreitä ajatellen buukattuna yksi meno, mutta tänään saatiinkin ilmoitus, että se on peruttu vähäisen osallistujamäärän vuoksi. Minulla on ollut vuodenvaihteesta asti huonoa tuuria monien ostosten ja palveluiden suhteen, joten tämä oli taas yksi lisää siihen laariin. Plakkarissa on nyt lyhyeltä ajalta mm. yksi kadonnut paketti, yksi huonosti pakattu ja siksi pilalle mennyt tilaus sekä junan oven kolhimaksi tuleminen (ei hätää, minulla on kaikki hyvin ja kovimman kolhun kärsi luottamukseni VR:n aspaan). Toivottavasti tuuri kääntyisi pian paremmaksi, sillä en jaksaisi kaikkea tätä säätämistä. Nyt pitäisi kehitellä lyhyellä varoitusajalla Aleksille synttärikakku sekä jokin kiva ruokapaikka maanantaiksi. Männöö hermot. :')

Mutta mennään nyt kuulumisista tämän postauksen teemaan. Ajattelin Teen päivän kunniaksi esitellä kolme teetä, jotka tuovat hienosti esille teen monipuolisuutta. Nämä teet on ostettu viime kesänä Turusta Teepolulta. Niistä yksi on maustamaton ja kaksi maustettua, mutta silti melko perinteistä teelaatua.


Zheng Shan Xiao Zhong 2021

Tätä teelaatua puhutellaan meillä ruisleipäteenä. Meillä oli muutama vuosi sitten Teepolun kuukausitilaus, josta tuli tätä ja silloisen sadon maku muistutti hurjan paljon ruisleipää. Erityisen rakas Zheng Shan Xiao Zhong on Aleksille, joka ei keliakian vuoksi voi syödä tavallista ruisleipää. Tämä 2021 vuoden sato ei ole aromiltaan ihan yhtä rukiinen. Siinäkin toki on ruisleivän kaltaista makua, mutta mukana on myös mietoa kukkaisuutta ja hunajan kaltaista makeutta.

Genmaicha (luomu)

Jos genmaicha ei ole tuttu entuudestaan, niin kyse on siis vihreästä (yleensä japanilaisesta) teestä, joka on maustettu paahdetulla riisillä. Riisi tuo teehen popkornimaisen maun. Tämä Teepolun genmaicha oli melko vahva ja maussa oli reilusti paahteisuutta ja vähemmän makeutta. Huippuhyvää ja luomulaatuisuudesta plussaa. Kovin mainio myöskin ihan ruoan kanssa.

10 000 Mailin tee / Osmanthus Oolong 2020

10 000 Mailin tee on osmanthuksella maustettu oolong, joka tuoksuu kauas, kenties 10 000 mailin päähän, kuten nimi lupailee. Tämä tee on raikas ja makea ja lievän kirpeä. Makuvivahteista tulee mieleen keltaiset hedelmät, kuten sitruuna ja ananas. Todella hyvä ja spesiaali tee. Teepolulta ei juuri nyt löydy tästä mitään vuosikertaa, mutta ei liene mahdotonta etteikö tätä joskus tulisi uutta satsia.

Loppuun vielä vinkkinä, että Teepolku on avannut myymälän nyt myös Helsinkiin! En ole itse vielä kerennyt sinne, mutta ehdottomasti pitää käydä tsekkaamassa piakkoin.

Hyvää Teen päivää! <3

2 kommenttia:

  1. Lehdissähän on ollut nyt juttua kun VR:n ovet on pamahtanut kiinni ja koira raahautunut perässä tai lapsikärryt sisällä ja äiti ulkona. "Vika ei ole VR:ssä" vaan muka käyttäjissä. Eiköhän meistä moni ole junalla matkustanut ilman ongelmia. En epäile hetkeäkään, että tässä syy olisi pistetty myös sinun niskaasi.
    Näistä teelajeista mikään ei ollut tuttu. Vaikea kuvitella makuja ja tuoksuja, ehkä tuo kymppitonnin mailin tee voisi olla kiva, kun siinä on tuo sitrus ja ananas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mediassa on tosiaan julkisilla matkustamisesta välillä aika hurjiakin juttuja. Minulle ei onneksi käynyt niin köpelösti. Annoin tilanteesta asiallisesti palautetta jo junassa konnareille, mutta siellä oli aika tunneköyhä vastaanotto. Jos asiastani oltaisiin välitetty jo siellä, pyydetty oma-aloitteisesti anteeksi ja varmistettu että minulla on kaikki ok, olisi kurjasta tilanteesta saattanut jäädä jopa positiivinen muisto.

      Tuo 10 000 Mailin tee on kyllä tosiaan kovin kiva! Toivottavasti sitä tulee saataville joskus uudelleenkin :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥
Thank you for commenting! ♥