lauantai 1. tammikuuta 2022

Suoritusmerkintä joulusta

Hei ja hyvää uutta vuotta 2022 ihan jokaiselle! UV:n sijaan tässä postauksessa palataan kuitenkin vielä joulun tunnelmiin. Olin jouluasioissa tänä vuonna hurjan myöhässä ihan tätä joulupostausta myöten, mutta ei anneta sen haitata. Kaikesta siitä myöhässä olemisesta ja stressistä huolimatta sain lahjottua ja kortitettua kaikki, jotka aioinkin ja ehdin koristelemaan kodinkin joulutunnelmaan. Varsinaisen joulun vietin vanhempieni seurassa ja sen jälkeen vietimme Aleksin kanssa vielä ”toisen joulun”.

Pahoittelut tähän alkuun hieman rakeisista kuvista. Joulukuu tarjosi melko huonot valaistusolosuhteet kuvaamiselle, mutta halusin silti ikuistaa alakertaa jouluasussaan.


Tie jouluun tuntui tänä vuonna kuoppaiselta, koska marras-joulukuussa duunissa työtaakka oli melkoinen. Toisaalta tykkään tehdä esimerkiksi joulukampanjaa, kun samalla pystyi kotitoimistolla kuuntelemaan H.P. Lovecraft Societyn joululauluja ja siemailemaan Starbucksin talven kausijuomaa (niitä mitä saa ruokakaupoista), mutta toisaalta homma ei ollut kovin rentoa aikapaineiden vuoksi.


Meidän kotona sisustuksellisesti isoin muutos viime jouluun nähden oli uutena hankintana tehty tekokuusi. Sen ansiosta päästiin laittamaan lahjat esille koristeeksi jo hyvissä ajoin joulukuussa. Ensi jouluksi olisi tarkoitus tehdä vähän uusia koristeitakin, koska tilaa uudessa kuusessa tuntuu nyt olevan. Pienet lintuset ja jouluhämähäkit ainakin houkuttelisivat ja voisi kai jotain pallojakin olla pari enemmän.


Tykkäsin erityisesti siitä, millaisen sain tehtyä meidän tv-tason koristuksista. Vasemmalle laidalle pääsivät luomaan metsäistä tunnelmaa metallinen oksaa muistuttava kynttiläteline ja kuusikynttilä sekä nallen muotoinen säästölipas, joka on Aleksin lapsuusmuisto. Olen tuota nallukkaa yrittänyt aiemminkin asetella tv-tason kausikoristuksiin mukaan, mutta nyt vasta onnistuin. Oikealla laidalla taas ovat linnunjalan muotoinen kynttiläteline sekä talon mallinen tuikkuteline, joka on kirppislöytö lokakuulta – nämä kaksi vieretysten muodostavat löyhän Baba Yaga -assosiaation.


Loppuun vielä perinteinen kuva saamistani joululahjoista – suklaasta ei ole nyt ainakaan pulaa. Aleksi oli muistanut minua Syyshetken kauniilla hopeisella Viiksisiippa-kaulakorulla, jollaista olin hehkuttanut jo syksyn halloween-postauksissa. Äiti oli myös ollut korvat höröllä viime aikoina, ja painanut höpötyksistäni mieleen Tiuhti ja Viuhti Muumimukin, jollainen nyt löytyi paketista. Taitava Eni oli askarrellut helmistä Luna Lovekiva -hengessä söpöt retiisikorvikset, jotka on ihan must laittaa ensi kerralla tiimin pikkujouluihin. Kuvassa näkyvien tavaroiden lisäksi sain yhdeltä ystävältä hänen maalaamansa kauniin taulun.


Miten siellä meni joulu?

2 kommenttia:

  1. Tosi ihanat lahjat! Mulla on samat arkismi sukat, ostin ihan itselleni, että varmasti ne saan :D Joulu oli todella kiva ja sen jälkeen väsytti, onneksi oli pari lomapäivää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että siellä sujui joulu mukavasti :) Nuo on kyllä kerrassaan ihanat sukat! Mä en ollut raaskinut ostaa niitä itse, kun olivat kuitenkin aika tyyriit. Oli siis iloinen yllätys löytää ne paketista.

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥
Thank you for commenting! ♥