Sivut

sunnuntai 16. tammikuuta 2022

Tutustuminen Teelettiin

Olen pitkään ollut tilanteessa, jossa väli teeostoksesta blogipostauksen tekemiseen on venynyt liikaa. Esimerkiksi Elämäni kalleimmat teeostokset -postauksen teet ostin tammikuussa 2021 ja ehdin postaamaan niistä marraskuussa. Niin pitkässä ajassa valikoimatkin saattavat muuttua niin, että kaikkia postauksessa olevia laatuja ei välttämättä ole enää saatavilla. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että saan kurottua viivettä kiinni tänä vuonna. Woop woop! Ratkaisuna tähän on yksinkertaisesti ollut se, että olen nauttinut enemmän teehyllyni nykyisistä antimista ja yrittänyt tehdä rästissä olevista teepostauksista yhden joka kuukausi.

Lahdessa sijaitsevaan Teelettiin tutustuminen oli kauan tehtävälistallani, kunnes viimein huhtikuussa 2021 teehyllyllä oli riittävästi tilaa tilauksen tekemiseksi. Ensivaikutelma Teeletistä osoittautui ihanaksi. Toimitus oli nopea, kaikki oli pakattu huolella ja mukaan oli sujautettu yllätyksenä pari maistiaispussiakin. Valikoimasta löytyy myös paljon luomua, josta plussaa. Täytyy käydä joskus Teeletissä ihan paikan päälläkin tilaisuuden tullen.

Huhtikuiseen teetilaukseen tarttui mukaan kuusi pirteän oransseihin pusseihin pakattua teetä, joista peräti 5/6 oli luomua! Mukana on 3 maustettua ja 3 maustamatonta laatua.


Luomu Earl Grey

Klassinen Earl Grey luomuna, mikäs sen parempaa! Tässä teessä pohjan muodostavat musta vahva assam sekä kiinalainen tee, jotka ovat maustettu perinteiseen tapaan ainoastaan bergamotöljyllä. Valmiin teen maku on yllättävän hienostunut eikä mitenkään tymäkkä. Maku oli aivan erilainen kuin markettien myydyimmissä Earl Grey -pussiteissä. Tulee taatusti ostettua toistekin.

Vaniljakuu

Vaniljakuu on tämän poppoon ainoa tee, joka ei ole luomua. Siinä pohjana on vihreä tee, joka on maustettu vaniljalla ja puolukalla. Mukana on runsaasti aitoja kotimaisia puolukoita. Haudutetun teen tuoksu on todella vaniljainen, ja sitä taittaa karpalon happamuus. Kokonaisuus on kuitenkin aika makea. Hyvä, mutta ei mikään lempparini.

Luomu Vadelmavalssi

Vadelmavalssi on kaunis musta tee, jossa on pakastekuivattua vadelmaa runsaasti sekä myös mustikka-aromia. Itse teepohja on siinä mieto ja kepeä antaen marjojen mauille riittävästi tilaa tulla esiin. Välillä mustat marjateet ovat hieman tunkkaisia, mutta Vadelmavalssi on toista maata. Vadelman kirpeys on teestä mukavasti havaittavissa. Kerrassaan mainio tee.



Luomu Black Sencha

Black Senca oli jännittävä, sillä en ole koskaan ennen maistanut mitään tällaista. Teessä kohtaavat vihreän teen raikkaus ja mineraalisuus sekä mustan teen täyteäinen maltaisuus. Hämmentävä, mutta hyvä. Ilo huomata, että teemaailma pystyy vuosienkin harrastuneisuuden jälkeen yllättämään näin.

Luomu English Breakfast

Ostin ensikertaa English Breakfastia irtoteenä, enkä ymmärrä miten olen teehifistellyt kaikki nämä vuodet ilman sitä. Teeletin Luomu English Breakfast on perinteiseen tapaan ns. broken leaf -tee, joten se antaa reilusti makua veteen. Tämä vahva tee on makea ja sopii hyvin käytettäväksi maidon kanssa. Ihanan herkullinen tee, joka sopii makumaailmansa puolesta niin suolaisten kuin makeidenkin aamiaisruokien kaveriksi.

Luomu Yunnan Imperial

Yunnanin musta tee on muodostunut yhdeksi teehyllyni kulmakivistä. Sen maku on täyteläinen, pehmeä ja hunajaisen makea. Kaverikseen se ei huoli maitoa eikä sokeria. Yunnan Imperial on parhaimmillaan ruokateenä tai suolaisten aamiaisten kanssa.

Onko Teeletti sinulle tuttu?

4 kommenttia:

  1. Teeletti on ihan mun lemppari! Tilaan melkein pelkästään nykyään sieltä, vaikka välillä yritän tukea Ounceakin, joka on mun työpaikan vieressä :D Mutta Teeletissä on tosi laaja valikoima, jokaiselle jotakin ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teeletti ja Unssi on kyllä molemmat kerrassaan ihania, ja lisäksi kummallakin on kovin kiva tapa nimetä monia teelaatujaan mielenkiintoisesti :)

      Poista
  2. Mä luen koko ajan TeeleHti enkä Teeletti. :'D "Onko Marulle tullu muistisairaus kun teelehdet on uus juttu?!"
    Eniveis, toi vadelmavalssi kuulostaa kokeilun arvoselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teelehti olis aika kova nimi jonkin teekaupan tai yhdistyksen uutiskirjeen/jäsenkirjeen nimeksi :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥
Thank you for commenting! ♥