Sivut

lauantai 9. tammikuuta 2021

Loppuneet kosmetiikkatuotteet 2021 #1

Millaisia lupauksia tai muita päätöksiä olet tehnyt tälle vuodelle? Minulle yksi niistä oli iho-ongelmien hoito kosmetiikan lisäksi ruokavaliolla ja sitä varten tilasin TwistBeltä starttiohjeet iho-ongelmien hoitoon sisäisesti. Sain ohjeet eilen sähköpostiin, joten alkutekijöissä ollaan vielä, mutta saamani minulle räätälöity tietopaketti vaikuttaa hyvältä. Yritän myös pysytellä kosmetiikan osalta ostolakossa maaliskuun loppuun asti, koska varasto on vähän päässyt paisumaan. Pidelkää peukkuja minulle!

Kurkataan nyt loppuneita kosmetiikkatuotteita arvosteluineen ensikertaa tänä vuonna. Nämä loppuneet ovat kerätty viime vuoden syyskuusta vuoden loppuun asti. Mukana peräti kolme hiustuotesuosikkiani! Lempparini tunnistat sydämestä nimen lopussa.


Organic Shop volumising hair mask
Kiva ja huokean hiusnaamio, joka jätti hiukset hoidetun tuntuisiksi latistamatta. Olen käyttänyt tämän loputtua saman merkin Argan-hiusnaamiota, mutta tykkään tästä aiemmasta enemmän. Yritän jatkossa olla ostamatta Organic Shopin tuotteita, mutta tämän kohdalla saatan hairahtaa joskus.

Unique Haircare Sea salt spray -suolasuihke
Käytän suolasuihketta lähinnä kesällä ja sillä käytöllä puteli kesti 1,5 vuotta. Viime metreillä suutin meni tukkoon ja avattuani pullon huomasin, että nestemäisen tuotteen lisäksi siellä oli luultavasti reunoille kuivuneesta tuotteesta muodostunut klöntti. Tässähän on kyse käyttäjäviasta, koska tuotteella on 6 kk säilymisaika korkkauksen jälkeen. Myös tuotteen haju oli lopussa muuttunut huonommaksi. Tuote on siis varmaan sopiva suolasuihkeen aktiivikäyttäjälle, mutta itselleni joudun etsimään paremmin säilyvän tuotteen.

Lush Honey I washed my hair shampoo (pakkaukseton, puuttuu kuvasta) 
Tämä toffeen tuoksuinen palashampoo on luottotuotteeni talvella, kun hiuspohja on herkimmillään. Kestää pitkään, pesee sopivasti ja tuoksuu taivaalliselta.

Four Reasons Moisture mist 
Four Reasonsin Moisture mist on yksi pitkän linjan suosikeistani. Tykkään tämän pesunraikkaasta tuoksusta myös paljon, mutta siitä huolimatta seuraavaksi kokeilen hajusteetonta no nothing -versiota.

Four Reasons Moisture conditioner 
Jälleen yksi purkki tätäkin ikisuosikkia loppui. Minulla on sellainen fiilis, että olen alkanut annostelemaan tätä turhan reilusti, vaikka vähemmälläkin pärjää. Pitää tsempata!


Yves Rocher Karite huulirasva
3/5, ihan ok, mutta on niitä parempiakin.

Yves Rocher Lime Antiperspirant
Viimeinenkin puteli tätä loppui. Hyvää tavaraa, mutta siirryin tämän jälkeen käyttämään kotimaista Herbinaa, jonka saatavuus on helpompi. 

Yves Rocher Hydration moisturizing
Vartaloemulsio imeytyi nopeasti ja oli tunnultaan mukiinmenevä. Tuoksu oli kuitenkin ihan horror, mutta se saattaa mennä käyttäjävirheen piikkiin, koska parasta ennen -päivä oli mennyt. Aleksin mielestä tuoksussa ei ollut mitään outoa, joten en tiedä oliko vika vain minun nenässäni.

L'Occitane Ultra rich cream vartalovoide (testeri)
Tykkäsin tämän vartalovoiteen tunnusta kovasti. Harkitaan, jos joskus haluan käyttää neutraalimman tuoksuisia vartalovoiteita.


Flow cosmetics Mansikkamaito kasvonaamiojauhe
Tykkäsin enemmän Signe Seebidin kasvonaamiojauheesta, mutta aika kiva tämäkin oli. Naamio virkisti ihoa ja sitä pois pestessä sai myös kevyen mekaanisen kuorinnan, jota minunkin herkkä ihoni kesti. Uusi purkki on jo käytössä.

Limepop Appelsiininkukkavesi
Appelsiininkukkaisveden tuoksu ei ollut niin kiva kuin olin kuvitellut, mutta käytin tämän jauhemaisen naamion nesteenä, joten eipä haitannut. Samaa en osta uudelleen, mutta muita Limepopin kukkaisvesiä voisin kokeilla.

Flow Cosmetics Detox oil (testeri)
Tämä kuivaöljyseerumi on tarkoitettu rasvoittuvalle iholle ja sekaiholle, jonka vuoksi arvelutti testata tätä pintakuivalle ruusufinniin taipuvaiselle iholleni. Yllätyin kuitenkin, kuinka hyvin tämä sopi minulle näin muutaman päivän kokeilun perusteella. Annostelun kanssa sai olla tarkkana ettei öljyä tule liikaa, mutta se on varmaan helpompaa täysikokoisen tuotteen pipetillä. Pintakuivuus ei pahentunut, mutta näppylät rauhoittuivat. Tätä voisi ehkä ostaa paikallisesti käytettäväksi niihin tilanteisiin, kun ruusufinni villiintymään päin.

Lumene Lähde oil-cocktail (testeri)
En tykännyt. Tuote jäi pyörimään iholle ja tuoksu oli vesimäisen parfyyminen. Valo-sarjan öljy on paljon kivempi.

L'Occtane Immortele reset overnight serum (testeri)
Muistelisin että tämä tuntui kai ihan mukavalta (unohdin kirjoittaa tuolloin arvioinnin muistiin), mutta ei hintansa (60 €/30 ml) puolesta pääse edes harkittavaksi.

Sister & Co. Skin Food raw coconut & matcha green tea sugar scrub
Ostin tämän sokerikuorinnan, koska brändi vaikutti hauskasti minimalistisen noitamaiselta ja tuotteessa oli mukana matchaa. Tämä tuoksui kumminkin enimmäkseen sitruunaruoholle. Käytön kannalta oli oli haaste: mukana oli myös pieniä kasvien paloja, joita poimin massasta pois, koska en tahtonut niitä viemäriin. En ostaisi uudelleen.

Lush Snow fairy saippua
Tämä mukava, mutta ei niin ihana kuin samalta tuoksuva takavuosien Fairy Godmother. Tykkäsin Fairy Godmotherista enemmän, koska sen tuoksu oli mielestäni vahvempi.

L'Occtane Delicious lip scrub
Tämä ei ollut yhtä kuoriva, hoitava tai hyvän makuinen, kuin Lushin sokerihuulikuorinnat. Tiedän toki, ettei näitä ole tarkoitus syödä, mutta huulikuorintahan on semmoinen, jota väistämättä päätyy käytössä suuhun pieniä määriä. En ostaisi.

4 kommenttia:

  1. Musta tuntuu että tosi monet Yves Rocherin tuotteet haisee jotenkin epämiellyttävälle omaan nenään, ainakin muutamat kokeilemani vartalovoiteet. Mä en kuitenkaan raaski heittää roskiin, niin on ne pahanhajuisetkin tuotteet sitten käytetty, pitää vaa olla hetki hengittämättä nenän kautta kun laittaa rasvaa iholle. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valtaosa mulle sattuneista Yves Rocherin tuotteista on olleet tuoksultaan kivoja tai ihan ok, mutta tuo postauksessa esittelemäni yllätti. Mun nenään siinä oli vieno sappinestemäinen tuoksu, mutta avomies oli vilpittömästi sitä mieltä, että tuoksu oli kiva ja muistuttaa aloe veraa. :D Mutta lohduttaa kovasti, jos näissä on sunkin mielestä pahoja tuoksuja välillä, niin ehkä mun nenä ei ole ihan hullu :D

      Poista
  2. Toi Lushin hunajashampoo kuulostaa tosi kivalta! Oon miettinyt, että olisi kiva siirtyä kosmetiikassa enemmän ja enemmän sellaisiin, joista ei jää pakkausta kierrätettäviksi tai joiden pakkaus on esim pahvia eikä muovia. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on tuota Lushin Honey I washed my hair -shampoota jo toinen pala käytössä, joten ei voi muuta kuin suositella, etenkin jos sattuu omaamaan herkän hiuspohjan. :) Onneksi nykyään moni kosmetiikkabrändikin kiinnittää huomiota pakkausten kierrätettävyyteen, vaikka sillä saralla on paljon myös petrattavaa. Lush on tuolla saralla kyllä erittäin edistyksellinen!

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥
Thank you for commenting! ♥