Sivut

sunnuntai 24. tammikuuta 2021

Green Carambola ja kolme muuta Thé Huoneelta

Sain pieni ikuisuus sitten valmistujaislahjaksi pari Thé Huoneen lahjakorttia. Ensimmäisen niistä kävin käyttämässä viime vuoden helmikuussa, kun maailma oli vielä normaali. Olipa muuten ihanan rentoa kaupungilla käyskentelyä silloin. Kaupoissa uskalsi hypistellä tuotteita ilman pelkoa jostain kuolemantaudista, vastaantulijoita ei tarvinnut kiertää kaukaa ja ulkoa kylmästä ilmasta sisälle tullessa oli ihan ok, jos vähän niiskuttaa. Oi niitä aikoja. Mutta anyway, Thé Huoneesta tarttui tuolloin mukaan kaksi mustaa maustettua ja kaksi vihreää maustettua teelaatua.


Ceylon Peach päätyi ostoslistalle, koska rakastan persikalla maustettuja teelaatuja. Tämä kaunis musta Ceylon-tee on maustettu auringonkukalla, ruusun terälehdillä, safflorilla ja ruiskaunokilla. Vahvan teen mausta erottuu selkeästi persikkainen vivahde. Thé Huoneen Ceylon Peach jää kuitenkin kakkoseksi persikkaisten teelaatujen ikisuosikilleni Forsman Tean Persikkapilvelle. Persikkapilven makua on taitettu kerma-aromilla, kun taas Ceylon Peach on enemmän hedelmän makuinen. Ceylon Peachilla on kuitenkin etulyöntiasema jääteeksi, jollaisena se on aivan loistavaa ja kuluikin jo kesällä loppuun.

Irish Morning Tea oli heräteostos. Kyseessä on vahva musta teesekoitus Thé Huoneen mukaan voimakkaalla rommin vivahteella. Teetä kuvailtiin kermaisen täyteäiseksi ja se sisältää kookoslastuja, villimansikan lehtiä, aromia ja safflorin terälehtiä. Yllätyksekseni Irish Morning Tea osoittautui makuuni liian ällömakeaksi, vaikka kaikenlaisista herkkuteelaaduista tykkäänkin. Eiköhän tämä kuitenkin kulu pois pikkuhiljaa.


Sencha Gojiberry on vihreä sencha, jossa on goji‐marjoja, sitruunaruohoa, granaattiomenan siemeniä, ruiskukan terälehtiä ja aromia. Tee on pirteän hedelmäinen ja marjaisa. Makeutta löytyy, mutta ei liiaksi, vaan maku on kuitenkin freesi ja raikas. Sencha Gojiberrysta tulee mieleen kevät tai kesä ja sitä saattaa tulla ostettua toistekin.

Green Carambola oli kivan erilainen, koska karambola ei ole kovin tyypillinen mauste teessä. Green Carambola on vihreää teetä mangon paloilla, appelsiinikuorella, karambolan paloilla sekä saflorinkukilla. Tee on makea, pirteä ja hedelmäinen. Tämmöiset useaa trooppista hedelmää sisältävät teet eivät ole tyypillisimpiä valintoja minulle, mutta Green Carambola oli silti aika hyvää.


Onko Thé Huoneen valikoima sinulle tuttu?

2 kommenttia:

  1. En jotenkin ikinä muista, että voisi tehdä jääteetä ihan itse oikeasta teestä, eikä ostella mitään makeita limumaisia juttuja kaupasta. Tuo Ceylon Peach kuulostaa tosi herkulliselta siihen tarkoitukseen. :) Olen aiemmin ollut enemmän kahvi-ihminen, joten teekauppojen tuotteet ovat aika tuntemattomia. Tosi mukavaa, kun näistä sinun postauksista saa vinkkejä ja oppii teestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruokakauppojen valmiilla jääteillä on aika harvoin mitään yhteistä oikean teen kanssa, vaikka niitä kyllä välillä itsekin intoudun ostamaan. :D Ceylon Peach olisi varmasti hyvä ja helppo valinta itsetehtyyn jääteehen tutustumisessa.

      Ihana kuulla, että näistä teepostauksista on ollut sinulle apua teen maailmaan perehtymisessä. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥
Thank you for commenting! ♥