Hei ja ihanaa pääsiäistä! Onko sinulla jotain erityistä pääsiäistekemistä? Minulla on meneillään nyt kolmas lomapäivä ja itseasiassa lomailen vielä koko seuraavan viikon. Jälleen on todettava, että loma tuli tarpeeseen. En edes tajunnut työarkena olevani näin väsynyt, mutta nyt lomapäivinä on tehnyt jo parina iltapäivänä mieli mennä päiväunille, jota en tee melkein koskaan. Veikkailen, että tämä menee kevätväsymyksen ja katupölyn piikkiin. Onneksi ensi viikolla on tiedossa mukavaa tekemistä kuten pari hemmotteluhoitoa ja omat synttärit, mutta aikataulu on riittävän väljä myös spontaanille tekemiselle.
Tälle lomalle minulla ei ole mitään Helsingin päiväreissua hurjempia suunnitelmia, joten nyt on kiva hetki muistella viime elokuun matkaa Tampereelle. Matkalla tuli ostettua matkamuistoteet peräti kolmesta eri paikasta, ja nyt maistellaan niitä. Mukana on Tyämiehen ruuti -tee Työväenmuseosta, Palatsin iltapäivä -tee Museo Milavidasta sekä Linnanrouvan maustettu musta tee, joka kuului viime vuonna Vapriikissa olleen ritarinäyttelyn matkamuistotarjoamaan.
Linnanrouvan maustettu musta tee sisälsi mustan teen lisäksi katajanmarjaa, aronianmarjaa, mustikkaa, luonnollista aromia, ruusunnuppuja, moringan lehtiä, mustaherukkaa ja punaherukkaa. Tee on maultaan vahva. Selkeästi erottuvat jämäkän marjaisat maut kietoutuvat kauniisti yhteen mustan teen kanssa ja ruusu taittaa makua hieman pehmeämmäksi ja makeammaksi.
Tee sopii mielestäni teemaansa todella hyvin. Ruusunnuput tekevät hauduttamattomasta teestä tavattoman kauniin ja lisäävät sen ylellistä vaikutelmaa. Ruoan ja alkoholin mausteena pitkään käytetty katajanmarja sekä muut marjat taas veivät ajatukset keskiaikaisiin pitoihin.
Kuten sanottua, Linnanrouvan maustettu musta tee oli osa Vapriikin viimevuotisen Ritarit-näyttelyn matkamuistotuoteperhettä, joten sitä ei ole enää saatavilla. Teen on valmistanut Take T, joten sieltä voisi tietty katsoa tai kysellä, löytyykö valikoimasta jotain samankaltaista.
Tyämiehen ruuti on konstailematon vihreä maustettu irtotee. Teepohjan muodostavat chun mee ja gunpowder, joiden kaverina on kotimaista piparminttua ja poimulehteä. Tee on raikas ja suoraviivaisen minttuisa ilman ylimääräistä kikkailua. Siksi se onkin todella hyvin teemaansa hyvin sopiva ja sitä on helppo kuvitella työmiehen hörppineen iltaisin. Gunpowder-tee on myös hauskasti napattu mukaan teesekoitukselle annettuun nimeen.
Tyämiehen ruudin on valmistanut Poikain Parhaat.
Palatsin iltapäivä on tehty kuvastamaan Näsinpuistossa olevaa kartano Milavidaa, joka toimii nykyään museona. Palatsin iltapäivä on musta tee, jossa lisämakuna ovat punaiset marjat, kuten mansikka, karpalo ja herukka. Tämä on makeampi, raikkaampi ja kepeämpi kuin Linnanrouvan tee, ja mansikalla on makeudessa selvästi ratkaiseva rooli. Linnanrouvan tee taitaa kuitenkin olla näistä kahdesta suosikkini.
Teeman toteuttaminen jäi mielestäni tässä vähän puolitiehen. Punaisista marjoista tulee kyllä mieleen annoksia, joita on varmasti nähty hulppean kartanonkin illallispöydässä, mutta jotain jäi nyt mielestäni puuttumaan. Kenties suklaata, tai sampanjan aromia? Tai kirsikka kirsikaksi kakun päälle?
Palatsin iltapäivän on tehnyt Teetaikurit Oy.
Millaisia reissusuunnitelmia sinulla on ensi kesäksi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! ♥
Thank you for commenting! ♥