Sivut

sunnuntai 28. lokakuuta 2018

Halloweenin valkosuklaa-salmiakki juustokakku

Tänä vuonna halusin leipoa halloweenin kunniaksi jotain helppoa, nopeaa ja varmasti hyvää. Juustokakut ovat olleet innostuslistallani pitkään siitä lähtien, kun viime vuonna hankin irtopohjavuoan ja nyt mieleen tuli valkosuklaan ja salmiakin yhdistäminen juustokakkuun.



Valkosuklaa-salmiakki juustokakku (20 cm irtopohjavuokaan)

Pohja
150 g digestivekeksejä
50 g voita

Sulata voi miedolla lämmöllä kattilassa tai mikrossa. Murusta keksit hienoksi ja sekoita voisulan kanssa. Paperoi irtopohjavuoan pohja ja voitele reunat. Painele seos tiiviiksi vuoan pohjalle ja laita jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi.

Täyte
2 dl kuohukermaa
200 g vaniljatuorejuustoa
200 g valkosuklaata
1 tl vaniljasokeria
0,5 dl sokeria
2 liivatelehteä
1 rkl kuumaa vettä

Sulata suklaa vesihauteessa. Vatkaa kerma kuohkeaksi ja lisää joukkoon tuorejuusto, vaniljasokeri ja sokeri. Lisää sitten mukaan sulatettu ja hetken jäähtynyt suklaa. Liota liivatelehdet pakkauksen ohjeen mukaan ja sekoita ne kuumaan veteen erillisessä astiassa. Lisää veteen liuennut liivate ohuena nauhana massaan. Sekoita massa tasaiseksi ja kaada vuokaan. Asettele mahdollisimman tasaisesti, laita jääkaappiin ja anna hyytyä ainakin 4 h ennen vuoasta poistamista.

Pinnalle
salmiakkijauhetta
halloween-teemaisia koristerakeita

Hunnuta reilulla kädellä kakku salmiakkijauheella juuri ennen tarjoilua ja ripottele päälle koristerakeet. Tällä kertaa käytin Namituvan Pyöröö puluveria, mutta voit itse käyttää mitä vain itsellesi mieluisaa salmiakkijauhetta. Jauhe alkaa nopeasti ottaa itseensä kosteutta kakusta, joten juuri hunnutuksen jälkeen kakun päällä on kaunis hiekkamainen salmiakkijauhekerros. Kostuessaan jauheesta tulee kiillemäinen kerros, mikä ei sekään ole halloween-kakulle välttämättä huono juttu. Viimeinen kuva on otettu noin tunti hunnutuksen jälkeen.


10 kommenttia:

  1. Onpa veikeän muikean kuuloinen kakku :) itse oon hyvin arka nykyään salmiakki leivonnaisia kohtaan, joskus teininä tuli vedettyä salmarishotti överit ja sen jälkeen tietty salmiakkimaku on etonut minua :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja ymmärrän kyllä hyvin, jos salmiakki ei tuosta syystä enää maistu. Onneksi tuo kohta reseptistä on helposti korvattavissa esimerkiksi jollain paremmin omaan makuun sopivalla kiilteellä :D

      Poista
  2. Oi, kuulostaa tosi herkulta! Hauska idea käyttää salmiakkia vain jauheena. Koska siis salmiakkijauhehan on parasta! Ja noi koristerakeet on ihania, mulla oli niitä viime vuonna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, salmiakkijauhe on kyllä ihanan monikäyttöistäkin leivonnassa! Olin ihan onnesta soikeana kun nuo koristerakeet löytyi. En nimittäin ollut vuosiin törmännyt halloween-teemaisiin koristerakeisiin. Olisipa niistä vähän parempi tarjonta jatkossa!

      Poista
  3. Jee, mahtava idea tuo jauhe päälle! Ite tein omille synttäreille valkosuklaa-juustokakun, ja jätin uhkarohkeasti liivatteen pois. Lopputulos oli pehmeämpi ja kuitenkin koossa pysyvä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi hyvä tietää, että onnistuu myös ilman liivatetta! Oon kyllä tehnyt suklaajuustokakkua ilman liivatetta, mutta valkosuklaaversioon laitoin vähäisen ihan vaan varmuuden vuoksi. Ensi kerralla voisi kokeilla ilman :)

      Poista
    2. Apua, poistin vahingossa edelliseen supi-postaukseen jättämäsi kommentin, vaikka toki sekin oli tarkoitus hyväksyä ja julkaista, pahoittelut! Mutta siis kiitos siitäkin kommentista ja kerro ihmeessä lisää jos päädyt jotain saman tyyppistä projektia joskus tekemään! :)

      Poista
  4. ^ Hyvä tietää, eipä mittään :D Ehdottomasti teen postauksen, jos kallohommia pääsen kokeilemaan joskus!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥
Thank you for commenting! ♥