Sivut

torstai 31. lokakuuta 2024

Halloween-kalenteri 2024 | 13: Viimeinen

Halloween ja lokakuun viimeinen päivä saapuvat minulle tänä vuonna ristiriitaisissa tunnelmissa. Rakastan lokakuuta – pimeät illat ja raikas ilma tuovat sellaisen olon, että olen jotenkin tavallista enemmän elossa. Syksy on minulle usein myös hyvin inspiroivaa aikaa.

Halloween-humua on kuitenkin nyt haitannut työpaikalla olevat tiukat muutosneuvottelut, joiden myötä henkilöstöä tullaan vähentämään paljon. Marraskuun alkupuolella pitäisi olla luvassa viimein uutisia. Odottavan aika on ollut pitkä, mutta toisaalta lopputuloksen kuuleminenkin hirvittää. Kuluneet viikot on selvitty hyvän tiimihengen ja huonon huumorin avulla. Eräs hupsuttelija vitsaili, pitäisikö halloweenina pukeutua firman toimitusjohtajaksi. Kieltämättä olisi mielenkiintoista nähdä tilanne, jossa hän selittelee tympeän smart casualia asuvalintaansa muille juhlavieraille.

Lasinen kurpitsalyhty, jossa palaa tuikku. Tummahko tausta, jossa muita koriste-esineitä.

Hankalina hetkinä sopiva määrä eskapismia auttaa jaksamaan ja sitä syksyn ja halloweenin aika on onneksi tarjonnut. Jotta luultavasti ensi viikolla koittava tuomiopäivä ei ahdistaisi aivan tolkuttoman paljon liikaa, olen suunnitellut viikonlopulle mukavaa halloween-tekemistä mm. teemaan sopivan leipomisen merkeissä. Miten sinä vietit tai meinaat viettää halloweenia tänä vuonna?

(Pahoittelut, ettei tästä luukusta löytynyt mitään tämän hauskempaa. Tämän harrastajabloggarin takki alkaa olla tyhjä tässä vaiheessa tätä piinaa. Toivottavasti ensi vuonna pääsen kirjoittelemaan halloween-kalenteria iloisemmissa tunnelmissa.)


Anna palautetta halloween-kalenterista!

Mitä mieltä olit tämän vuoden kalenterista? Edellisvuoden tapaan luukkuja oli kolmetoista, mutta lukijatoiveesta niitä julkaistiin vain joka toinen päivä. Oliko parempi niin? Entä millaisia teemoja toivoisit kalenteriin ensi vuodelle? :)

tiistai 29. lokakuuta 2024

Halloween-kalenteri 2024 | 12: Kotitekoinen pumpkin spice -siirappi

Viime vuonna halloween-kalenterissa vertailin kolmea eri Pumpkin spice -makusiirappia keskenään. Tänä vuonna oli viimein aika kokeilla tehdä siirappi itse!

Lueskelin hieman ulkomaisia reseptejä aiheesta ja päädyin käyttämään A Beautiful Mess -sivuston reseptiä pohjana ja tein siihen pieniä muutoksia. Alkuperäisessä ohjeessa mittayksikkönä käytetään kuppeja, mutta halusin muuntaa reseptiä niin, että käytössä on sen sijaan suomalaisittain helppoja desilitramittoja. Muutin myös hieman kurpitsasoseen määrää sekä keittoaikaa.

Pumpkin spice -siirappi purkitettuna

Pumpkin Spice -makusiirappi

Ainekset:

  • 5 dl vettä
  • 3 dl sokeria
  • 1,5 dl ruokosokeria tai fariinisokeria
  • 1 teelusikallinen kanelia
  • 1/2 teelusikallista muskottia
  • 1/2 teelusikallista inkivääriä
  • 1/2 teelusikallista neilikkaa
  • noin 2 dl kurpitsasosetta (Valmista kurpitsasosetta ei saa Suomessa kaikkialta. Jos saatavuus on huono, voit ostaa tuoreen kurpitsan, paahtaa sen uunissa ja soseuttaa.)

Työvaiheet: 

  1. Mittaa kaikki ainekset kattilaan.
  2. Keitä seosta sekoittaen keskilämmöllä noin 10 min.
  3. Siivilöi seos, laita puhtaisiin lasipurkkeihin ja säilytä jääkaapissa. Referenssiohjeen tekijän mukaan tämän pitäisi säilyä jääkaapissa kaksi viikkoa, mutta en ole vielä testannut säilyvyyttä itse.

Kokeilin tätä tänään aamukahvissa ja oli oikein hyvää! 😊

sunnuntai 27. lokakuuta 2024

Halloween-kalenteri 2024 | 11: Ostoksia Lontoosta

Elo- ja syyskuun vaihteeseen ajoittuneella Lontoon matkalla tuli tehtyä jonkin verran ostoksia, joista syksyyn ja halloweeniin sopivimpia kurkataan yhdessä nyt.

Ketjukauppojen halloween-osastot

Olen jo monta vuotta katsonut YouTubesta yhdysvaltalaisia ja brittiläisiä halloween haul -videoita. Tällä kertaa pääsin myös itse viimein ihmettelemään valikoimia livenä. Vietimme ystäväni kanssa puoli päivää alueella, jossa oli suuria kauppoja vieretysten. Ensin oli suunnaton innostus, mutta sitten kun täytyi alkaa miettimään ostoksia, alkoi ankara aprikointi. Mitkä tavaroista ovat niin ihania, että ne ansaitsevat paikan matkalaukussani?

Pitkän pohdinnan jälkeen mukaan valikoitui mm. ihka ensimmäinen Royal Staffordin halloween-lautaseni. Nämä ovat laadukasta keramiikkaa ja valmistettu Englannissa. Ostin myös mm. kynttilän, jossa tuoksuina ovat vanilja, pumpkin spice sekä suolakaramelli.

Halloween-lautanen, kynttilä ja puinen kummituskoriste.

Kiinnostavia paikallisia löytöjä

Royal Staffordin lautanen oli paikallista tuotantoa, mutta halusin löytää vielä lisää vahvasti paikallisia matkamuistoja. Erityisesti etsin jotain kirjaa Lontoon aavetarinoista. Täysin sellaista ei tullut vastaan, mutta löysin Occult London -nimisen kirjan, joka pyörii erikoisten aiheiden äärellä hieman laajemmin.

Spitalfieldsin kaupunginosassa oli söpö kauppa, joka myi kirjoja ja muuta mukavaa. Sieltä ostin Englannissa valmistetun Norfolk Natural Livingin Deepest Sleep -aromaterapiaöljyn. Se tuoksuu lempeästi laventelilta ja appelsiiniöljyltä. Mukana on myös ametistihippusia – kun pullo on tyhjä, otan ne varmasti talteen!

Highgate Cemetery yllätti positiivisesti pienellä myymälällä, jonka valikoima koostui lähinnä kirjoista ja postikorteista. Arvasinkin jo, ettei hautuumaa myy raflaavaa fanitavaraa, kuten t-paitoja. Kynttilöitä siellä kuitenkin oli! Ostin hautuumaan nimikkokynttilän, joka tuoksuu aivan sateen jälkeiseltä metsältä. (Nämäkin kynttilät on tehty käsin Englannissa.)


Occult London -kirja, Highgate Cemeteryn kynttilä sekä meditatiivinen öljy.

Lämpimiä juomia, tietysti.

Matka ei ole matka eikä mikään, jos sieltä ei osta teetä. Pääsin ensikertaa vierailemaan Bird & Blendin myymälään! Olen tähän asti vain tilannut sieltä ja saanut tuliaisia, joten oli ihanaa päästä käymään siellä. Ostoksia hullaannuin tekemään reippaasti ja mm. ikisuosikkiani Spiced Pumpkin Pieta tarvitsi tietenkin ostaa uusi purnukka.

Niin ikään teestä tunnetun Whittardin myymälässä oli ihana käydä. Teen lisäksi siellä myydään kahvia, kaakaota sekä keksejä. Whittardilla on tarjolla valikoiduista tuotteista myös maistiaisia. Silmäni osuivat myymälässä purkkeihin, joissa oli dia de los muertos -tyyppinen pirteä pääkallokuviointi. Sticky toffee pudding white hot chocolate, sanoi purkki. Tätä kaakaota pääsi myös maistamaan ja se oli aivan kuin nestemäistä toffeeta. Sold!

Tyyleiltään Bird & Blend ja Whittard eroavat hieman toisistaan – B&B on hieman hipsterimpi, kun taas Whittard on traditionaalisempi, mutta sekin helposti lähestyttävä.


Halloween-henkiset tee- ja kaakaopurkit.

Millaisia ostoksia olet tehnyt tänä syksynä?

perjantai 25. lokakuuta 2024

Halloween-kalenteri 2024 | 10: Secret Pumpkin

Tänä vuonna pidimme jo neljättä kertaa muutaman blogikaverin kesken Secret Pumpkin -lahjavaihdon! Mukana olivat tuttuun tapaan Dekadentti Irvikissa (Arsenikkia aamutuimaan) Eni (Keep Changing Colours), TiiaVee (Sweet Pandemonium) ja Hiidenneito (Hiidentupa).

Secret Pumpkinin idea on sama kuin Secret Santassa, eli jokaiselle osallistujalle on arvottu muiden osallistujien joukosta henkilö, jolle hankkia lahja ennalta sovitulla budjetilla. Kaikki kirjoittivat myös itsestään pienen esittelyn. Siinä sai kertoa, millaiset asiat ja tavarat kiinnostavat juuri nyt ja sai myös mainita, jos on jotain inhokkeja – esim. itse kerroin, etten pidä jasmiinin tuoksusta tai punaisesta väristä. Lahjat pyritään toimittamaan vastaanottajille niin, ettei lähettäjä paljastu. Kun kaikki olivat saaneet paketin Salaiselta Kurpitsalta, kokoonnuimme videopuheluun avaamaan paketit ja arvuuttelemaan keneltä kunkin lahja on.

Minttua, laventelia ja lepakoita

Olen joka vuosi yhtä huono arvuuttelemaan, keneltä saamani paketti on peräisin. Sain tänä(kin) vuonna ihanan lahjan, jonka antajana oli tällä kertaa Dekadentti Irvikissa. Teemallisesti näen paketissa kaksi aspektia – noituuden sekä hautausmaat.

Sain kauniin lasipurkin täynnä kuivattua minttua sekä pussillisen laventelia, jotka ovat molemmat lempiyrttejäni. Pakettiin kuului myös paperisia serviettejä, joiden murattipainatus muistutti minua Highgaten Cemeterysta, jossa kasvoi paikoin valtavia murattipeittoja. Mukana oli lisäksi monta askartelujuttua – puinen arkku, raidallista washi-teippiä, kasviaiheisia paperitarroja sekä puisia lepakkojen ja hautakivien muotoisia koristeita. Kerrassaan lumoava setti. Kiitos vielä kerran! 😊 

Secret pumpkin -lahja; yrttejä ja askartelutarvikkeita


Cottagecoren inspiroimana

Sain tänä vuonna lahjottavakseni Hiidenneidon. Hän oli ilmoittanut inspiroivaksi mm. cottagecoren, joka taas inspiroi minua kun mietin tätä lahjaa. Lontoon matka oli sopivasti tuloillaan, joten etsin sopivia juttuja myös sieltä. Lontoosta löytyi kurpitsan muotoinen puinen sisustuslautanen sekä ripustettava koristekummitus. Kotimaasta löytyi lisäksi sieniaiheinen keittiöpyyhe, joka sopi minusta cottagecoreen niiiin hyvin! Lisäksi halusin antaa syksyiseen hyggeilyyn sopivia herkkuja; Karkki vai kepponen -suklaapatukoita sekä pienen pullon makusiirappia.

Cottagecore-henkinen Secret Pumpkin -lahja pöydällä esiteltynä

keskiviikko 23. lokakuuta 2024

Halloween-kalenteri 2024 | 9: Syksyisiä kynttilöitä

Rakastan kynttilöitä. Etsin kivoja kynttilöitä kirppareilta, ja muutamat must have -yksilöt ostan kaupasta. Kotini kynttilävarasto on jaettu käyttökynttilöihin ja koristekynttilöihin. Joskus sorrun ostamaan kirpputoreilla myös vähän rumia kynttilöitä – en oikein tiedä miksi. Se on vähän outoa. Ehkä niissä potkii jokin lapsuuden nostalgia, en tiedä.

Teen kynttilöitä joka vuosi myös itse. Kerään loppuun poltetuista kynttilöistä jämät talteen, siivoan niistä roskaiset osat pois ja käytän riittävän hyvälaatuisen osan uudelleen. Sydänlangan pohjalaatat kerään talteen lämpökynttilöistä. Uutena tarvitsee ostaa vain sydänlankaa.

Kurpitsakynttilöitä metallisella koristelautasella

Lontoossa käydessä löysin askartelutarvikeliikkeestä kurpitsan muotoisia silikonimuotteja, joihin voi valaa saippuaa tai kynttilöitä. Moni askartelija tietääkin, että Suomessa erikoisempia kynttilämuotteja tarvitsee etsiä kissojen ja koirien kanssa pienemmistä putiikeista. Nyt kun törmäsin tällaisiin muotteihin sattumalta, niin niitä piti tietenkin ostaa sekä itselle että tuliaisiksi.

Jämävarastostani löytyi oranssia kynttilämassaa, mutta se tuoksui appelsiinille. En millään voinut käyttää sitä kurpitsakynttilöihin – miettikää nyt sitä kognitiivista dissonanssia, kun ulkonäkö ja haju eivät kohtaisikaan. Ihan tosi! :’) Onneksi kurpitsoja on olemassa monen värisiä. Sain jemmoista sekoiteltua luonnonvalkoista, vaaleaa keltaista, maastonvihreää sekä tummaa sinivihreää. Mitä tuumitte näistä?

Vinkki: Jos ei raaski ostaa erikoismuotteja, voi syksyistä fiilistä tai halloween-tunnelmaa luoda kynttilöihin muutenkin:

  • Kynttiläväreillä voit koristella kynttilöitä. Viime vuonna koristelin lahjaksi annettavan mustan kynttilän hopean värisellä kuukuviolla.
  • Veitsellä vuolemalla voit tehdä kynttilöihin riimuja ja muita kuvioita.
  • Jos omistat tavallisia kynttilämuotteja, voit valita teemaan sopivia värejä. Candy corn -makeisten värimaailman tapaan kerrostettu kynttilä voisi olla aika söpö?


Oletko tehnyt kynttilöitä?


Ps. Fun fact: Tässä postauksessa on mainittu kynttilät jossain muodossa 23 kertaa.

maanantai 21. lokakuuta 2024

Halloween-kalenteri 2024 | 8: Pääkallokonvehdit

Halloween-kalenterin luukussa 4 kerroin teille ILSA-merkkisestä pääkallon muotoisesta silikonimuotista. Sillä tekee kätevästi hienot jääpalat ja maustevoit, sekä myös konvehdit, joista kerron teille nyt!


Valkosuklaapääkallot

Maustevoinappien tapaan käytin konvehteihin vain muotin ”naamapuolta”. Näiden konvehtien tekeminen oli muutenkin aika vaivatonta, vaikka lopputulos onkin aika näyttävä. Listaan tähän postaukseen työvaiheet. Ainesosina näissä käytin Pandan valkosuklaata, pakastekuivattua mansikkaa sekä syötävää kimalletta. Näistä voi toki tehdä myös monenlaisia variaatioita. Nopeammin konvehtien tekeminen onnistuisi, jos muotteja olisi useampia, mutta yhdelläkin pärjäsi yllättävän näppärästi, kun hommaa jatkoi aina muiden askareiden ohella.

Valkosuklaapääkalloja ja pakastekuivattua mansikkaa.

Työvaiheet

  1. Hipaise muottien pohjalle syötävää kimalletta esimerkiksi pullasudilla. (Tämä ei ole pakollinen työvaihe. Käytin Mill & Mortarin hopean sävyistä leivontapuuteria.)
  2. Sulata valkosuklaata miedolla lämmöllä mikrossa. (Tähän ILSAn muottiin neljälle pääkallolle kaksi riviä Pandan valkosuklaata oli sopivasti.)
  3. Lusikoi jokaiseen koloon hieman valkosuklaata. Levitä suklaa tasaisesti niin, että se peittää suurimman osan muotin pinnasta jättämättä ilmakuplia. Voit kopauttaa muottia pari kertaa pöytää vasten.
  4. Kun olet tyytyväinen ensimmäiseen kerrokseen, kannattaa muotin alle laittaa kylmäkalle, jotta konvehtien pinta alkaa jähmettymään.
  5. Lisää jokaiseen koloon pakastekuivattua mansikkaa ensin paloina ja sitten pieninä murusina.
  6. Täytä muotit loppuun valkosuklaalla. Voit tökkiä muotteja varovasti lusikalla ja lopuksi kopauttaa muotin pari kertaa pöytää vasten, jotta niihin ei jää tyhjää.
  7. Siirrä muotti jääkaappiin noin puoleksi tunniksi.
  8. Irrota konvehdit muotista ja säilytä huoneenlämmössä.

Nämä sopivat hyvin syksyyn ja miksei myös vaikka synkiömpään joulupöytään tai muihin juhliin. Vein itse parin koemaistiaisen jälkeen tämän ensimmäisen satsin rakkaalle ystävälle lahjaksi. Yhtä kauaa näitä ei varmaankaan kannata säästellä, kuin kaupan kohvehteja, mutta maku oli myös mielestäni niin hyvä, etteivät nämä kauaa säily senkään vuoksi. 😊

lauantai 19. lokakuuta 2024

Halloween-kalenteri 2024 | 7: Highgate Cemetery

Tunnelmallinen Highgaten hautausmaa sijaitsee Lontoossa Camdenista pohjoiseen. Se on perustettu 1800-luvun alkupuolella. Länsipuoli on otettu käyttöön 1839 ja itäpuoli 15 vuotta myöhemmin. Puistomaiset hautausmaat olivat tuohon aikaan trendikkäitä, ja sellainen myös Highgatesta rakennettiin. Tyyliltään hautausmaa edustaa suurimmaksi osaksi viktoriaanista aikaa, mutta joukosta löytyy myös gotiikkaa. Molemmilla puolilla hautausmaata on myös muutamia uudempia hautoja, jopa aivan viime vuosilta.

Yleisnäkymää Highgaten hautausmaan länsipuolelta

Highgate Cemeteryllä on pitkä ja vaiheikas historia, jota en nyt kokonaisuudessaan viitsi referoida tässä – voitte löytää siitä paljon tietoa netistä ja muualta jo valmiiksi. Muun muassa 1960- ja 1970-lukujen taitteeseen ajoittuu varsin eriskummallinen tositarina Highgaten vampyyristä. Suosittelen tutustumaan siihen, etenkin jos moderniin aikaan sijoittuva vampyyrinmetsästäjien välienselvittely herättää sinussa uteliaisuutta.

Samoihin aikoihin sijoittuu myös kausi, jolloin Highgaten hautausmaa pääsi rappeutumaan, mikä on luonut sille tunnusomaisen ilmeen vielä nykypäiväänkin. Kalmiston kasvillisuus on paikoitellen villiintynyt, kun sammal ja muratti peittävät hautakiviä. 1970-luvun puolivälistä alkaen hautuumaata on taas hoidettu paremmin, mutta kaikkea ei kuitenkaan ole raivattu entiselleen, mikä on osa Highgaten tunnelmaa.

Hautapaadella on nukkuvaa leijonaa esittävä patsas.

Tämän postauksen kuvissa majailemme hautausmaan länsipuolella, joka oli mielestäni esteettisesti kiinnostavampi. Mainittakoon kuitenkin, että itäpuolikin on nätti. Monissa hautakivissä on mielenkiintoisia yksityiskohtia, ja siellä on mm. Douglas Adamsin viimeinen leposija.

Länsipuolella ovat kuitenkin Highgaten ikonisimmat arkkitehtuuriset rakennelmat. Voit laskeutua portaita alas ja kävellä Circle of Lebanonin ympäri. Se on kehän muotoinen kuja, jonka molemmin puolin on mausoleumien ovia. Portaista katsottuna vastapäiseltä reunalta ympyrän ulkokehää lähtee tunnelimainen katu, Egyptian Avenue. Sillä on suurimmilta osin tiheä lehväkatto, ja myös sen molemmin puolin on mausoleumeja. Käveltyäsi tämän käytävän toiseen päähän, Egyptian Avenuen alkuun, voit huomata mistä se on saanut nimensä. Käytävän suuaukko on hyvin näyttävää kertaustyyliä vuosituhansien takaa. (Siitä en valitettavasti ottanut itse kuvaa, koska paikalla oli juuri opastettu kierros. Googlesta löytyy Egyptian Avenuesta kauniita kuvia.)

Highgate Cemetery / Circle of Lebanon
Highgate Cemetery / Egyptian avenue

Highgaten hautausmaalle menemisestä veloitetaan pieni pääsymaksu. Ainakin nyt 2024 systeemi oli sellainen, että sait valita, haluatko ostaa pääsyn vain itä- tai länsipuolelle vai molempiin, jolloin hinta oli hieman edullisempi. Ihasteltavaa Highgatessa riittää tuntikausiksi. Upeiden hautakivien ja mausoleumien lisäksi saatat kohdata siellä myös kettuystäviä.

Highgaten hautuumaan kettu

Oletko ollut hautausmaaturisti? Jos kyllä, kerro suosikkisi!


torstai 17. lokakuuta 2024

Halloween-kalenteri 2024 | 6: Hämähäkkejä ovikranssiin

Kalenterin kolmannessa luukussa kerroin kirpparilta löytämästäni tonttuovi-setistä, jonka osasta tein kukkaruukkuun koristehautakiven.

Setissä oli mukana myös pieniä mustia muovihämähäkkejä. Täsmälleen saman mallisia muistan jo lapsuuden halloweeneista. Minua naurattaa ajatus siitä, että jossain päin maailmaa olisi tehdas, joka on tahkonnut näitä pikkiriikkisiä hämähäkkejä mustista muovipelleteistä jo ainakin neljännesvuosisadan. Kuvittelemassani muovihämähäkkitehtaassa niitä valmistetaan vuoden jokaisena päivänä vaikka asia ei varmaan oikeasti ole niin.

Neutraali halloween-kranssi hämähäkkikoristeilla.

Anyway, takaisin asiaan. Joskus yli vuosi sitten kirppikseltä tarttui mukaan edullisesti myös vaaleanharmaa puinen kranssi. Siinä ei ollut ennestään koristeluja, joten se jäi odottamaan inspiraatiota. Hämähäkkien saavuttua halusin tehdä kranssista neutraalisti halloween-henkisen. Sellaisen, joka ei kilju kurpitsajuhlaa, vaan tuo mieleen luonnon ja kummitustalot.

Halloween-kranssin yksityiskohta.

Minulla on varmaan 15 vuotta ollut (ylläri, kirppikseltä) kerä mustaa lankaa, jossa on harvakseltaan helmiä. Se sopi vihdoin ja viimein tähän projektiin! Kieputin lankaa kranssin ympärille, tökin kranssin keskustaan ulkoa keräämiäni risuja ja lopuksi kiinnitin hämähäkit paikoilleen. Epäsymmetrinen asettelu lisää luonnollista vaikutelmaa. Tästä tuli tosin niin kiva, että en ole raaskinut vielä laittaa tätä oveen.


Oletko askarrellut jotain syksyyn tai halloweeniin sopivaa viime aikoina?

tiistai 15. lokakuuta 2024

Halloween-kalenteri 2024 | 5: Maustevoita pääkallon muodossa

Jääpalamuotteja on tarjolla kaiken mallisia. Kenties yksi hienoimmista on ILSA-merkkinen muotti, jolla voi tehdä kolmiulotteisia melko realistisen pääkallon muotoisia jääpaloja. Tilasin kesällä kyseisen muotin Cremalta piristämään hellepäiviä, mutta sille on ollut muutakin käyttöä. Kokeilin nimittäin tehdä maustevoita pääkallon muotoon! Nämä ovat mainioita esimerkiksi juuresten ja sienien kanssa.

Maustevoinapeissa hyödynsin vain puolikasta muottia ja käytin siis ainoastaan muotin ”naamapuolta”. Maustevoin kaataminen suppilosta kuulosti nimittäin mahdottomalta, ja annospaloista olisi myös tullut liian isoja. Näitä on melko helppo tehdä, mutta selitän silti lyhyesti prosessin, jotta vältyt parilta sudenkuopalta.

Vihanneksia ja pääkallon muotoinen maustevoinappi lautasella

  1. Valitse mieluisa jääpalamuotti ja etsi haluamasi maustevoiresepti – tai improvisoi kuten minä. Kuvassa näkyvään maustevoihin meni voita, tuoretta timjamia sekä valkosipulia.
  2. Lämmitä voi kulhossa sellaiseksi, että se on juuri ja juuri juoksevaa. Sekoita joukkoon mausteet ja/tai hyvin hienonnetut yrtit. Jos voi tuntuu pehmenneen liikaa, laita kulho hetkeksi jääkaappiin.
  3. Annostele maustevoi varovasti lusikalla muotteihin.

    Voin on hyvä olla riittävän pehmeää, jotta se asettuu muottiin tiiviisti, mutta ei liian kuumaa, jotta kaikki mausteet eivät valu muotin pohjalle, jolloin pala ei välttämättä pysy kunnolla kasassa.

  4. Siirrä muotti jääkaappiin noin tunniksi. (Älä laita suoraan pakastimeen, etenkään jos olet käyttänyt tuoreita yrttejä. Silloin voinappeihin saattaa muodostua jääkiteitä, jolloin muotin muoto ei jäljenny kunnolla voihin.)
  5. Siirrä muotti pakastimeen muutamaksi tunniksi.
  6. Irrota voinapit varovasti muotista ja laita ne pakasterasiaan pakkaseen odottamaan käyttöä.

Mikä on lempiruokasi tänä syksynä?


sunnuntai 13. lokakuuta 2024

Halloween-kalenteri 2024 | 4: Lost Souls Pizza

The Lost Boys (1987) on vampyyrielokuvien kulttiklassikko, ja myös yksi omista suosikeistani. Vakava elokuva se ei ole, mutta camp-henkiseksi kauhukomediaksi erittäin tyylikäs. Elokuva on insproinut myös pizzerian perustamiseen, joka on maailmassa ainoa laatuaan. Lontoon Camdenista löydät Lost Souls Pizzan. Ravintolan logossa komeilee Kiefer Sutherlandin näyttelemä vampyyri David.

Tyyliltään ravintola on juuri sitä mitä nimen perusteella arvata saattaa. Kesytön ja hassutteleva. Katto on päällystetty vampyyriteemaisella sarjakuvaprintillä. Yhden penkin selkänojaan on liimattu kymmeniä teemaan sopivia tarroja. Seinille on ripustettu tauluja, joissa esitellään leffajulisteen tapaan talon drinkkejä. Baaritiski on koristeltu jos jonkinlaisella fanitavaralla ja jonnekin ylälaitaan on jopa teipattu The Lost Boys DVD:n kansi.

Lost Souls Pizza -ravintolan katukyltti

Lost Soulsin menu on myös teeman mukainen. Listalla vilisi The Lost Boysista tuttuja heittoja, mutta myös muita viittauksia. Mm. Collins Robinson -niminen drinkki nyökkää varmastikin What we do in the shadowsin suuntaan.

Lost Soulsin erikoisuus ovat mustat pizzapohjat, jotka saavat värinsä hiilestä. Ja jos haluat jotain vielä erikoisempaa, niin menussa on myös pentagrammipizzoja. Tällöin jokin pizzatäyte muodostaa pizzan päälle pentagrammin! Päädyin kuitenkin tällä kertaa perinteiseen margherita-tyyppiseen pizzaan ilman maagisia symboleja.

Huom: Jos sinulla on kriittisiä lääkityksiä, huomioithan että hiili ruoassa saattaa haitata lääkeaineen imeytymistä. Tämä oli onneksi mainittu myös Lost Soulsin menussa.

Lost Souls Pizza -kollaasi

Valitsin juomalistalta Only noodles Michael -drinkin mocktailina. Jos tämä legendaarinen The Lost Boysin nuudelikohtaus on sinulle tuttu, niin sinusta on varmasti loogista, että juoma tarjottiin kiinalaisesta take away -kiposta. Karkkimadoilla koristeltuna. Ja kahdella pillillä, jotka symboloivat syömäpuikkoja. Olin aivan onnesta soikeana tästä, kuten koko ravintolakokemuksesta muutenkin. 

666/5, suosittelen!

Jos haluat päästä kotona Lost Souls Pizzan tunnelmaan, niin kurkkaa Spotifysta Lost Souls in your house -soittolista.

perjantai 11. lokakuuta 2024

Halloween-kalenteri 2024 | 3: Hautakivi kukkaruukkuun

Huonekasvit itsessään ovat jo kauniita sisustuksessa, mutta tykkään myös valita niihin mieluisat ruukut, ja muutamia kasveja koristella muutenkin. Olkkarista löytyy mm. nanouk, jonka juurella on hennon turkoosi keraaminen Mad Potsilta ostettu peukalo. Se sointuu söpösti yhteen nanoukin vaaleanpunaisten sävyjen kanssa.

Viime talvena löysin kirpparilta pikkurahalla halloween-teemaisen tonttuovi-askartelusetin. Itse ovelle en ole vielä keksinyt käyttöä, mutta muutamaa muuta elementtiä olen jo hyödyntänyt. Yksi niistä on pikkuinen hautakivi, joka näytti alkuun tylsältä geneerisen hövelillä tehdasmaalauksellaan. Se pääsi tuunattuna ruukkukoristeeksi!

Hautakiven muotoinen koriste kukkaruukussa

Maalasin hautakiven uudelleen akryylimaalilla sekä jollain kaapista löytyneellä kultamaalilla. Lisäsin kiveen yksityiskohtia ja syvyyttä ja maalasin kirjaimet klassisesti kullan värisiksi. Lopuksi tuli pari kerrosta mattaa spraylakkaa, jotta maalipinta kestää myös sumuttamista.

Tässä vielä kuva lähtötilanteesta:

Pieni koristehautakivi

Tämä oli mukava pieni DIY-projekti, joka ei vaatinut paljoa aikaa eikä rahaa. Näin voi muokata helposti monia kirpparilta löytyneitä koriste-esineitä omaan makuun sopiviksi.

Koristeletko sinä huonekasvejasi?

keskiviikko 9. lokakuuta 2024

Halloween-kalenteri 2024 | 2: Kolme kurpitsateetä vertailussa

Viime vuonna kalenterissa vertailtiin pumpkin-makusiirappeja, ja nyt vertailussa ovat kolme kurpitsateetä. Nämä ovat kaikki chai-tyyppisiä teelaatuja, eli ne ovat sellaisia lempeän mausteisia ja syksyyn sekä lähestyvään talveenkin täydellisiä.


Kolme teetä kipoissa, taustalla hämähäkinverkkokuvio.

Nicolas Vahé: Pumpkin & cinnamon (kuvassa vasemmalla)


Ainesosat: 55 % mustaa teetä, 10 % kuivattuja kurpitsan paloja, 10 % kurpitsansiemeniä, 5 % kanelia, sikurijuurta, luonnollinen aromi, inkivääri, maustepippuri, kardemumma, neilikka.

Nicolas Vahén kurpitsatee on nimensä mukaisesti kanelisempi, kuin muut kaksi tämän postauksen teetä. Vahvan kanelisuuden vuoksi tämä tee kaipaa haudutettuna mielestäni tilkan maitoa. Kanelin lisäksi tuoksussa ja maussa ovat selkeästi havaittavissa kurpitsa ja sikuri.


Crema: Pumpkin Chai (kuvassa oikealla)


Ainesosat: Musta tee 46 %, kanelipalat, inkivääri, kurpitsan palaset 6 %, kurpitsansiemenet 6 %, paahdettua juurisikurin juurta, kardemumma, neilikka, luontainen aromi, aromi.

Kun katsoo kuvaa, Creman ja Nicolas Vahén teet näyttävät hyvin samalta. Tässä Creman teessä kurpitsaa on hieman vähemmän, kuten myös kanelia, jolloin muut leivontamausteet pääsevät paremmin esiin. Tuoksu ja maku ovat makeampia, kuin Nicolas Vahén teessä. Tavallaan pidän tästä enemmän, mutta tämä on kolmikon ainoa, jossa luontaisten aromien ohella on käytetty myös keinotekoisia aromeita – siitä hieman miinusta.


Bird and Blend: Spiced Pumpkin Pie (kuvassa keskellä)


Ainesosat: Sri Lankalinen musta tee, kaneli, neilikka, inkivääri, porkkana, sokerikoristeet (sokeri, perunatärkkelys, maltodekstriini, kasvirasva (oliivi), värit (E163 antosyaanit, E100 kurkumiini, E153 kasvishiili)), vaniljapalat, luonnollinen aromi.

Legendaarinen Bird and Blendin Spiced Pumpkin Pie on tämän kolmikon voittaja! Teesekoituksen esikuvana on pelkän kurpitsan sijaan toiminut klassinen kurpitsapiiras. Ironisesti muista laaduista poiketen, tässä ei ole kurpitsaa (korkeintaan ehkä luonnollisena aromina). Sen sijaan tämä tee saa makeutta kurpitsojen ja lepakoiden muotoisista sokerikoristeista sekä porkkanasta. Myös vanilja tuo leivosmaista makua teehen. (Ja katsokaa, miten söpö se on!)


Mikä on sinun suosikkiteesi syksyisin?

maanantai 7. lokakuuta 2024

Halloween-kalenteri 2024 | 1: Code Orange!

Lämpimästi tervetuloa tämän vuoden halloween-kalenterin äärelle! Keitä kuppi teetä ja kääriydy syksyiseen neuleeseen. Avaamme lokakuun loppuun saakka joka toinen päivä luukun. Toivottavasti viihdyt mukana.

Pakastimessani korkkaamistaan odottaa Kolmen kaverin Pumpkin Spice -jäätelö, ja en osannut odottaa tällaista juonenkäännettä jo nyt. Tämä vuosi tuntuu olevan käänteentekevä suomalaisessa halloweenin vietossa. Ensimmäisen luukun haluankin omistaa tämän ilmiön pohtimiselle.

aamukahvi kurpitsan muotoisessa mukissa sekä halloween-kuppikakku


Code Orange in Finland


Code orange
on Yhdysvalloissa ja Briteissä vakiintunut ilmaisu, että jostain kaupasta on löytynyt halloween-tuotteita. Vastaavaa termiä ei ole suomeksi, koska halloweenin vietto on ollut täällä pienimuotoista, ainakin tähän asti.

Jos olet menneinä vuosina kirjoittanut Googleen tai yritysten verkkosivujen hakukenttiin halloween-teemaisia hakusanoja, voit taputtaa itseäsi olkapäälle – me teimme sen! Olemme vihdoin antaneet vahvaa signaalia siitä, että halloween kiinnostaa myös täällä pohjolassa. Yksi tärkeä metodi nousevien trendien tarkasteluun on nimittäin hakukonekäyttäytymisen tutkiminen. Kirjoittamalla hakukenttään pumpkin spice, halloween tai kurpitsa, olemme siis näyttäneet, että niille voisi olla kysyntää.

Tänä vuonna halloweeniin ovat lähteneet mukaan vahvemmin isot toimijat, kuten esimerkiksi Tokmanni sekä pikamuotiketju Sinsay. Mielenkiintoista nähdä tulevina vuosina, miten tilanne kehittyy.


Mitä kävi laadulle?


Halloween-tuotteiden tarjonta Suomessa on tänä vuonna suurempi kuin koskaan ennen. Se on kuitenkin aiheuttanut minussa ja ja tuttavapiirissäkin ristiriitaisia fiiliksiä. Valikoimat ovat nimittäin selvästi kasvaneet laadun kustannuksella. Olen kuullut esimerkiksi, ettei Tokmannin myymien halloween-mukien lasite kestä käyttöä.

Haaveilen inspiroivasta ja sopivan laadukkaasta tarjonnasta. Meidän tehtävämme kuluttajina on tässä asiassa "kouluttaa" yrityksiä, ja toisaalta huolehtia että kulutamme itse vastuullisesti. Tässä muutama vinkki kestävämpään halloweeniin:

  • Älä osta roskaa. Jos tuote on jo kaupassa rikki tai laatu ei vakuuta, jätä se ostamatta.
  • Anna palautetta. Reklamoi halvatkin tuotteet, jos ne eivät kestä tavallista käyttöä. Voit myös antaa palautetta tarjonnasta tekemättä ostoksia.
  • Muista pienyritykset. Useissa asioissa laatu korvaa määrän. Meillä on paljon ihania pienyrityksiä, jotka jälleenmyyvät tai valmistavat kauteen sopivia tuotteita.
  • Tee itse ja tuunaa. Kirppareilta ja kierrätyskeskuksista voi löytää tavaraa, josta saa  halloweeniin sopivaa esimerkiksi maalaamalla.


Mitä ajatuksia halloween on herättänyt sinussa tänä vuonna?