Sivut

torstai 19. lokakuuta 2023

Halloween-kalenteri | 1: Brunssi – taikajuomia ja tarot-kortteja

Syyskuun puolivälissä pidin pienelle ystäväporukalle halloween-brunssin. Olin haaveillut halloween-juhlien pitämisestä kauan, mutta koska lokakuun lopulla moni pitää juhlia, en tahtonut samaan sumaan vaan kehitin oman konseptin. Mukana juhlissa olivat Dekadentti Irvikissa (Arsenikkia aamutuimaan) Eni (Keep Changing Colours), TiiaVee (Sweet Pandemonium) ja Hiidenneito (Hiidentupa). 

Kotia en kerennyt koristelemaan brunssia varten yhtä paljon kuin tahdoin, mutta onneksi täällä on sopivan synkeää vuoden ympäri. Sen sijaan panostin tarjoiltaviin. Leipomisen osalta hyppäsin tuntemattomaan, sillä tarjottavien oli oltava vegaanisia ja en ollut koskaan valmistanut mitään vegaanista. Kurpitsakuppikakut onnistuivat loistavasti ja niiden päälle Fazer Aito -kauravispistä ja Biscoff-levitteestä tehty kuorrute oli helppoa käsitellä. Suolainen piiraskin sai kehuja. Myös muut toivat nyyttäriperiaatteella syötävää. Esimerkiksi Dekadentti irvikissa oli leiponut herkullisen juustokakun.

Halloween-brunssin herkkutarjoilu

Kaupungin söpöimmät taikajuomat

Kehittelin brunssia varten alkoholittoman drinkin, jonka esikuvana oli mimosa. Siihen tuli siniherneenkukilla (butterfly pea) värjättyä seljankukkamehua sekä Lehtikuohua, joka on kotimainen ja herukkaisen makuinen alkoholiton kuohari. Tässä ohje, jos haluat kokeilla:

  1. Keitä vesi kiehuvaksi, hauduta siinä muutamia siniherneenkukkia ja laita valmis hauduke jäähtymään jääkaappiin. TAI Laita kukat kylmään veteen edellisenä päivänä ja tee kylmähaudutus jääkaapissa (vaatii useamman tunnin). Valmis hauduke on intensiivisen sinistä.
  2. Lisää valmiiseen haudukkeeseen mukaan seljankukkamehutiivistettä tiivisteen ohjeen mukaisissa suhteissa. Mehutiivisteen tuoman ph-muutoksen myötä neste muuttuu violetiksi.
  3. Kaada laseihin violettia seljankukkamehua ja Lehtukuohua noin 50/50.

Pro tips: Näitä en ole vielä kokeillut, mutta ensi kerralle mietin tämmöisiä ”tuotekehittelyjä”:

  • Mukaan voisi lisätä syötävää kimalletta, niin drinkistä tulee vielä maagisemman näköinen.
  • Jos seljankukkamehutiivisteen lisäisi mukaan pipetillä drinkin kasausvaiheessa, saisi efektistä vielä hienomman: Lasiin mitattaisiin ensin sininen siniherneenkukka-hauduke – sen jälkeen pipetillä seljatiiviste, jolloin väri vaihtuu syvän violetiksi – ja lopuksi Lehtikuohu, jolloin violetti vaalenee ja taittuu lähemmäs magentaa.
Halloween-teemaiset vegaaniset kuppikakut

Improvisaatiopeli tarot-korteilla


Dekadentti Irvikissa ja Eni olivat nähneet meemin, jossa tarot-ennustajaa vastaan aletaan pelaamaan omilla tarot-korteilla. Tästä intoutuneena kokeiltiin, millainen leikkimielinen peli saataisiin tarot-korteista aikaan. Näin peli eteni:
  1. Jokaisella pelaajalla on oma pakka, josta nostetaan käteen 5 korttia.
  2. Kierroksen aloittaja lyö pöytään kortin ja kertoo sen kuvaan liittyvän tilanteen. (Esimerkiksi kuvassa on joutsen ja lapsia, jolloin voidaan kertoa, että koitti palkkapäivä ja lapset saivat kauan toivomansa lemmikin.)
  3. Kierros etenee ja muut pelaajat jatkavat aloitettua tarinaa/skenaariota. (Esimerkiksi seuraava voisi lyödä pöytään maljojen vitosen ja todeta, että palkkapäivänä voisi mennä myös kuppilaan.)
  4. Kun kierros on tehty, valitaan yhdessä voittaja. Voitosta saa yhden pisteen ja voittaja aloittaa seuraavan kierroksen.
  5. Kierroksen päätteeksi pelaajat täydentävät kätensä, eli kädessä on aina 5 korttia. Koko pelin voittamiseen voidaan sopia tarvittavan vaikkapa 5 tai 10 pistettä.
Meidän pelailumme päättyi eeppisen finaalikierroksen jälkeen tasapeliin. Emme nimittäin osanneet päättää, mikä kortti olisi ollut ylitse muiden. Viimeisellä kierroksella oli mm. halloween kurpitsoineen, kuolema sekä paholainen ja se oli tarinoineen aivan armotonta hupsuttelua alusta loppuun.

Hassuttelun lisäksi nostettiin jokaiselle tätä syksyä ajatellen sekä tarot-kortti että riimu (tekemäni riimukivet pääsivät ensikertaa käyttöön!). Ne olivat monelle yllättävän osuvia ja ainakin itselle molemmat kolahtivat ihan täysillä. Riimuista nostin aurinkoa symboloivan Sigelin, joka edustaa henkistä kasvua, saavutuksia ja hyvän voittoa pahasta sekä valon pimeydestä. Tätä tarvitaan juuri nyt.

4 kommenttia:

  1. Synkemmästä tyylistä pitävälle on tosiaan helppoa koristella koti tällaisia pippaloita varten kun kaikenlaista koristetta löytyy valmiina ympäri vuoden :) viime vuonna järjestin Halloween-juhlat ja käytännössä koristelupuoli toteutui sillä että roudasin makkarista kaikki kyntteliköt ja pääkallot keittiöön.

    Tuo Tarot-peli on tosi hauska idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä kätevää ja ekologistakin, kun ei tarvitse halloween-kemuja varten ostaa isoa kasaa kausikoristeita! :) Mulla on haaveissa myös pihan koristelu jonain vuonna, mutta siihen taas ei löydy ennestään sopivia koristeita.

      Poista
  2. Oli todella mukava brunssi, näitä lisää! 🧡

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥
Thank you for commenting! ♥