Sivut

maanantai 10. huhtikuuta 2017

Inspiraatiota huonekasveihin

Moi kaikille täältä kaaoksen keskeltä! Viikonloppuna saatiin roudattua kaikki tavarat ja huonekalut uuteen kotiin. Ollaan kovasti yritetty täällä järjestellä tavaroita, mutta edelleen joka nurkka on täynnä muuttolaatikoita. Uutta leveämpää sänkyäkin joudutaan odottelemaan vielä vajaa pari viikkoa ja sen pitäisi saapua sopivasti meille syntymäpäivänäni. Vähän jännittää niska-hartiaseudun puolesta siihen asti kyllä.

Muuton myötä minulle on myös tullut kova innostus hankkia tänne muutama huonekasvi. Nykyään jopa saan ne pysymään hengissä! Edellisessä postauksessa esittelin Viherpajan japanilaisen puutarhan. Sen lisäksi Viherpajassa oli paljon kaikkia ihania kasveja, joista tässä minun mielestäni mielenkiintoisimmat poiminnat!

  • Kummituspuu olisi vain niin hauskaa omistaa ihan jo nimensäkin takia. Lisäksi se on hyvin erikoisen mallinen hentoine oksineen ja pienine lehtineen. Löytyykö joltakulta kummituspuu kotoa? Olisi kiva kuulla onko sen hoito tosiaan niin helppoa kuin kyltti lupaili.
  • Liisantyyny Pink Lady hurmasi värillään. Voiko söpömpää kasvia ollakaan? Yksi tuollainen ostettiin äitille tuliaisiksi kun kerta löytyi noin suloinen nimikkokasvi.
  • Raatokukka näyttää kivalta ja kieltämättä nimi vetoaa tämmöiseen makaaberin huumorin ystävään. Yleensä ihmiset yrittävät saada kasvejaan kukkimaan, mutta tässä tapauksessa se ei kai olisi kovin kivaa. Raatokukka on nimittäin saanut nimensä kukinnon pahasta tuoksusta.
  • Kahvipensas on tuollaisena pienenä ainakin ihan kiva. Meillä oli kahvipensas kotona joskus kun olin lapsi. Se kasvoi aika korkeaksi ja teki jopa muutaman pavun!
  • Teepensas houkuttelisi tämmöistä teehörhöä kovasti. Pienestä pensaasta ei tosin poimittavaksi riitä kovinkaan paljoa lehtiä, mutta silti ajatus kutkuttaa. Käsitin myös että kasvi on melko vaikea hoitaa. Onko jollain teistä kokemusta?

Millaisia huonekasveja teiltä löytyy kotoa? 

Translation:
During the weekend we managed to move all our stuff to the new flat we rented. We have tried to organize everything so hard but it's still a one big chaos.

Due to moving I'm now eager to buy a couple of new plants here. Nowadays I even manage to keep them alive! I did see many interesting plants in Viherpaja. Here are the most interesting plants i found! Especially if you have a ghost tree or tea plant I would be very interested to hear how they are doing and if you have some good tips.

11 kommenttia:

  1. Ihania kasveja! Tää postaus herätti munkin sisäisen viherpeukaloni. Varsinkin kahvi- ja teepuut kuulostaisi ihanilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Venla, ihanaa että onnistuin inspiroimaan sinuakin tällä! Kahvipensaan pitäisi kai olla ainakin teepensasta helppohoitoisempi :)

      Poista
  2. Kaikki oli ihan uusia tuttavuuksia! Kummituspuu sopis meidän kotiin :) mun viherpeukaloinnit on rajoittunut yrttien ja yhden chili-pensaan kasvatukseen, molemmat huonolla menestyksellä :D liekkö syynä vähäinen valo tai väärä kastelutyyli, kesällä kun kukkapenkkiin kylvetyt herneet ja tillit tekee satoa niin ettei syömään ennätä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on ollut harkinnassa chili ja yrttejä. Aiempina kesinä kasvamassa on ollut vain ruohosipulia (ja kerran persilja joka kuoli heti), niin olisi siitä tosi kiva laajentaa! Tosin en tiedä pysyykö mikään haastavampi minullakaan elossa :D

      Poista
  3. :) Mulla oli raatokaktus joskus esiteininä ja tykkäsin siitä kovasti. Pitäis taas tehdä reissu tonne. Toi kummituspuu himottais, mutta näyttää just sellaselta minkä kissa pistelee poskeensa. Niin rasittavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oliko se raatokaktus miten helppo pitää elossa? Kummituspuu olisi kyllä varmaan niin kissan unelma, sen mielestä varmaan vallan mainiota hammastikkuainesta :D

      Poista
    2. En yhtään muista kun siitä on jo aikaa. Mutta hyvin se pysy jokusen vuoden teini-enin hoidossa elossa, joten ei varmaan mikään rakettitiedettä vaativa voi olla. :D

      Poista
  4. Kummituspuu :D <3 Mulla ei ole yhtään kasveja, kun kissa söisi ne kuitenkin. Tai sitten vaan unohtaisin hoitaa niitä ja ne kuolisi. Mutta tahtoisin kärpäsloukun :) Sehän on vähän kun lemmikki sitten. Joku palmu sopisi myös tähän piraattimenoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kummituspuu on kyllä ihan huippu jo vain nimensäkin puolesta, kovasti houkuttelisi! Kärpäsloukku ja muut lihansyöjäkasvit kyllä on myös aika hauskoja. Mahtaisikohan semmoinen toimia mitenkään amppelissa miukun ulottumattomissa?

      Poista
  5. Kummituspuu ois hieno! :) Meillä olisi kohta uusien kasvien hankintaa tiedossa, kissanpennut ovat maistelleet ja vieneet multia muutamilta huonekasveilta niin pitää korjata tilanne jossain välissä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Milla kommentista! Toivottavasti löytyy kivoja kasveja vanhojen tilalle teille! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥
Thank you for commenting! ♥