Sivut

sunnuntai 16. joulukuuta 2018

Valkoinen English Tea Shop -teejoulukalenteri esittelyssä

Joulukuu meinaa sitä, ettei kalenterin tarvitse olla vain paperisessa tai digitaalisessa muodossa oleva deadlinejen ja velvollisuuksien viidakko. Nyt puhutaan siis tietenkin joulukalentereista. Minun piti hankkia tälle vuodelle custom-teejoulukalenteri, jonka saatavuutta selvittelin jo helmikuussa. Idea kuitenkin unohtui iloisesti, kun törmäsin sellaiseen English Tea Shopin teejoulukalenteriin, jollaista minulla ei ole ennen ollut.


English Tea Shopin teejoulukalenterit ovat kaikki luomua. Tämän valkoisen lisäksi saatavilla oli tänä vuonna myös sininen versio, jossa on tee myös joulupäivälle. Valkoinen versio kutkutteli mieltymyksiäni kuitenkin enemmän niin sisältönsä kuin ulkonäkönsäkin puolesta, joten sillä mennään nyt. Kalenterissa on 12 eri makua, kutakin makua siis kahdessa luukussa. Kirjoittelin näistä kaikista lyhyet arvostelut!


White tea lychee cocoa ***
En ole itseasiassa maistanut litsihedelmiä koskaan, mutta voisin kuvitella niiden maistuvan tältä. Rypälemäinen ja hieman hapan aromi oli kiva, muttei pompannut listani kärkeen. Hyvän makuinen tee kuitenkin. Olisi kiva kuulla, mitä litsejä syöneet ovat tuumanneet tästä.

Vanilla mint & mango ****
Mintun, mangon ja vaniljan yhdistäminen samaan vihreään teehen ei heti tulisi mieleen ja kaupan hyllyltä tämä helposti jäisi valitsematta. Yhdistelmä oli kuitenkin ihastuttava, positiivisesti yllättävä ja tasapainoinen.

Ginger granberry *****
Tässä mustassa teessä inkivääri, kaneli, neilikka, ginseng ja karpalo yhdistyivät kivasti. Nimensä mukaisesti päämakuina olivat karpalo ja inkivääri, jotka olivat keskenään hyvin tasapainossa, mutta tästä maistoi myös itse teen hyvin. Tämä meni heti suosikkeihin!

Green tea honey mint *
Vihreä tee oli maustettu puparmintulla, kanelilla, lakritsanjuurella ja  hunajaesanssilla. En muutenkaan laita teehen yleensä hunajaa, ja tässä hunajan maku oli kaiken huipuksi vielä tosi esanssinen. Höh.

Sweet vanilla bread *****
Tämä musta tee oli maustettu kanelilla, inkiväärillä, kardemummalla, omenalla ja vaniljalla. Maku oli ihanan pehmeä ja tästä tuli todella vahvasti mieleen joku ihana maustekakku. Nam!

White tea blueberry & elderflower ****
Selja tekee tästä valkoisesta teestä makean ja sopii hyvin yhteen mustikan kanssa. Aika ihastuttava yhdistelmä. Tämä tuli kalenterista itsenäisyyspäivänä ja sopi myös siihen päivään hyvin.


Spiced red fruits ****
Hedelmähaudukkeessa oli omenaa, hibiskusta, ruusua ja kanelia. Maku oli omenainen, marjaisa ja kanelinen. Oikein hyvä joulunajan hedelmähauduke siis.

Savoury blend **
Tässä mustassa teessä on kanelia, omenaa, lakritsanjuurta, appelsiinia, ruusua ja vaniljaa. Aikamoinen sekoitus siis! Tee on hyvän makuinen, mutta yksittäiset maut ovat melko vaikeasti tunnistettavissa tästä. Ainoa, jonka erotan selkeästi on ruusu. Erikoinen tee. En ole aivan varma mitä tästä muuten ajattelisi.

Berry savoury pie *****
Kerrankin rooibos, jossa oikeasti tulevat esille myös muut maut. Tästä tuli oikeasti mieleen marjapiirakka!

Chocolate rooibos & vanilla **
Suklaa ja vanilja taas eivät rooiboksesta kovin hyvin pääse erottumaan, joten tämä ei ollut kummoinen, mutta ihan hyvä rooibos silti.

Green tea pomegranate ***
Kiva vihreä tee, jossa oli hitusen mukana granaattiomenan happamuutta ja rypäleisyyttä.

Glory day ***
Tässä haudukkeessa on kamomillaa, kanelia, omenaa, kaakaota, ruusua ja appelsiinia. Pääroolissa tässä on kuitenkin kamomilla, ja muut maut kuten ruusu jäävät taka-alalle.


Täältä löydät myös postaukset aiemmin kokeilemistani teejoulukalentereista:

Nordqvist-teejoulukalenteri (2017)
English Tea Shop Christmas Calendar (2014)

Millainen joulukalenteri sinulla on ollut tänä vuonna?

4 kommenttia:

  1. Onpas nätti kalenteri! Mulla jäi taas tänäkin vuonna ostamatta, ehkä ensi vuonna sitten...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi höh! Toivotaan, että sitä Pukkaa myydään ensi vuonna myös! :) <3

      Poista
  2. Vaikuttaa ihanalta kalenterilta! Paljon erilaisia laatuja ja makupareja <3
    Mulla on ollut nyt perinteinen parin euron suklaakalenteri :D Pitäisköhän ens vuonna vihdoin kokeilla jotain uutta, tällaisen lisäksi kiinnostais esim. kosmetiikka-joulukalenteri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on se ihanuus, että pääsee maistamaan semmoisiakin makuja, joita ei itse tajuaisi kaupan hyllyltä sellaisenaan valita :) Kosmetiikkajoulukalenteri on kieltämättä kiinnostellut minuakin, mutta teekalenteri vei jälleen voiton :D En viitsisi kuitenkaan useaa kalenteria käyttää samalla kertaa.

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥
Thank you for commenting! ♥