Sivut

lauantai 5. tammikuuta 2019

Joulukuussa ilahdutti

Toivottavasti teillä kaikilla meni joulukuu hyvin, jotta vuoden 2018 sai pakettiin mukavissa merkeissä. Minulla jäi joulukuusta päällimmäisenä mieleen ihanat joulufiilistelyt ja arjen kiire, kun työt ja oppari täytyy mahduttaa samaan kalenteriin. Kun mukaan heitetään tammikuun puolivälissä vielä muutama kurssi, niin jännittää miten vapaa-ajan ja esimerkiksi blogin postaustahdin käy. Toivotaan kuitenkin parasta! 


Joulukuussa Lushille tuli myyntiin rajoitettu erä tuoksuja, jotka ovat tuttuja valikoimissa nytkin olevista tai aiemmin olleista tuotteista. Tuoksuja minulta löytyy ennestään jo huima määrä (pitäisikö muuten tehdä tästä aiemmasta tuoksujen koontipostauksesta päivitetty versio?), mutta en voinnut vastustaa kiusausta. Yksi näistä limited edition -tuoksuista oli Yog nog, jota olin joskus käyttänyt saippuana. Päädyin valitsemaan tuon vanhan tutun, joka osoittautui nappivalinnaksi. Tuoksu on rikkaan toffeinen ja siinä ylang ylangia ja neilikkaa. Se on juuri sopivan mausteinen ja herkullinen talveen ja miksei syksyynkin.

Ostoksilla tuli muutenkin käytyä, kun vietettiin äidin kanssa shoppailupäivä Helsingissä. Kartutin ehtyneitä sukkavarastoja ja löysin Indiskasta ihanan mekon. Indiska on siitä jännä kauppa, että yleensä en löydä sieltä vaatteita, mutta ne muutamat mukaan tarttuneet ovatkin niitä ikisuosikkeja. Tuo mekko on väljä ja rento, siinä on taskutkin ja se on sopivan siisti töihinkin. Asusteilla siitä saa moneen fiilikseen sopivan.


Tehtiin Aleksin kanssa englantilaistyyppisestä aamiaisesta inspiroitunut överiaamiainen, johon kuului pekonia, paistettuja munia ja keitettyjä nakkeja mustan maustamattoman teen kera. Yunnan Black TGFOP sopi tähän ruokaan täydellisesti. Äkkiseltään voisi kuvitella laatuteen menevän hukkaan tuollaisen mättöaamiaisen kanssa, mutta tässä ruoan maku vain korosti teen aromikkuutta, pehmeyttä ja syvyyttä.


Joulu oli ylipäätään ihanaa aikaa. Minusta taitaa tulla vuosi vuodelta vain enemmän ja enemmän jouluihminen. Oli hauskaa paketoida lahjoja ja laittaa paketit esille koristeeksi. Kuusi tuli meille muutama päivä ennen joulua ja se oli myös oiva lisä joulutunnelmointiin.


UV-aatto meni hyvin pitkälti vain kotona. Osin siksi, että olin todella väsynyt kaikesta opparihulluttelusta (sain rutattua teoriaosion kasaan vielä 2018 puolella, jee!) ja osin siksi, että Aleksi meni yövuoroon. Ennen töitä kuitenkin herkuteltiin nachoilla ja suolaisella kinuskijuustokakulla ja poltettiin muutama jättimäinen tähtisadetikku.


Miten teillä meni joulukuu? Entä miten vietit vuoden vaihtumista?

2 kommenttia:

  1. Jaa, pitääpä vilkaista tuota mekkoa itsekin. Kuulostaa täydelliseltä!!

    Ps. Englantilainen aamiainen ei ole täydellinen ilman niitä sieniä. Ne sienet ovat se juttu.:D INHOAN pekonia, paitsi englantilaista versiota. Se on paksua ja sitkasta, ah.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käy ihmeessä Indiskassa tsekkaamassa jos on ihanalle arkimekolle tarvetta, Carmen taisi olla tuon mekon nimi :)

      Haa, täytyy muistaa ensi kerralla sienet kun halutaan leikkiä englantilaista aamiaista! Mulle uppoaa taas paremmin tuo amerikkalaistyyppinen pekoni :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥
Thank you for commenting! ♥