lauantai 19. joulukuuta 2015

Saturday

Tätä hetkeä olen odottanut paljon! Kokonainen viikonloppu vapaata töistä, joten nyt pääsee omaan rauhaan ja etääntymään muiden ihmisten jouluhössötyksistä. Suunnitelmissa on mennä A:n ja hänen kavereidensa kanssa uusi Star Wars. Joko te olette nähneet sen?

Kuvassa näkyvästä paidasta minun on pitänyt kirjoittaa jo pitkään. Olen nimittäin vasta nyt tajunnut väljien collegepaitojen ihanuuden! Kuvan yksilö on kirpparilta ja neuloksessa kulkeva metallinsävyinen lanka tuo siihen kivasti vähän jotain erikoista. Tämänkaltaisia voisi etsiä yhden tai kaksi lisääkin. Meikiksi valikoitui tällä kertaa jotain arkimeikistäni poikkeavaa, kun silmien sisänurkkiin laitoin neonoranssia. Oma hiusvärini on muuten kasvanut hurjaa vauhtia takaisin ja oman ja värjätyn raja kulkee nyt jossain nenän korkeudella. Helmikuussa voisi taas varata uutta aikaa kampaajalle. Kiinnostaisiko näistä värjäys/hiustenkasvatusjutuista lukea erillistä postausta?



Tällä kertaa ei mitään tämän tähdellisempää asiaa. Tästä postauksesta tuli kerrankin semmoinen, jossa höpötän vain kuulumisiani. Näitä lisää vai ei?

Translation:
I have waited for this moment so long! A whole weekend without working and away from people who fuss about Christmas. The plan is to go to the movies and watch the new Star Wars with A and his friends. Have you already seen The Force Awakens?

In the picture you can see a college shirt of which I have had to write a long time. I have just recently found the loveliness of loose college shirts! The one I'm wearing right now is from a flea market and an interesting detail is a metallic yarn in the knitting. I also choose to wear today a slightly different makeup than I usually do. Stargazer's neon orange looks interesting in the inner corners of eyes. And also my natural hair color has grown back so fast! Maybe on February I should go to the hairdresser again. Oh and do you want to read a post about this coloring/growing back natural color thing?

Well I don't have anything specific to say right now, just wanted to say hello and tell how things are going. More posts like this?

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Hei jes, kiva kuulla! Täytyy vielä funtsia miten postauksen toteuttaisi, mutta varmaan sitten alkuvuodesta ^^

      Poista
  2. Juu, kuulumispostaukset on mukvia kans -ei tarvii aina olla tiettyä teemaa tai painokasta sanottavaa :D Collegepaita-rakkauden löysin itekin tänä vuonna, ja hävettää melkeen kun oisin jokapaikkaan aina pistämässä kollaria päälle!
    Ja uusin SW ei pettänyt ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Collegepaidat on kyllä ihan parhaita! :D

      Olin myös siitä Star Warsista A:n kanssa ihan fiiliksissä. Meidän leffaseura oli sitten vähän kriittisempää, mutta siis itse kyllä tykkäsin!

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥
Thank you for commenting! ♥