Sivut

torstai 8. joulukuuta 2016

Second Hand Giveaway Winners!

 Kiitos kaikille teille, jotka osallistuitte giveawayhin ja annoitte palautetta! Teidän mietteitänne blogistani oli todella mukavaa lukea. Ennen voittajien julkistamista tässä muutama vastaus teidän viesteissänne esille nousseisiin teemoihin:

  • Kuten jo blogin nimikin kertoo, niin tavoitteenani on, että tämä olisi tee- ja lifestyleblogi. Teehifistelyn lisäksi elämääni kuuluvat olennaisena osana estetiikka niin sisustuksessa kuin pukeutumisessakin sekä erilaiset diy-jutut ja taiteilu. Näiden teemojen lisäksi mukana tulee myös muita elämäni kuulumisia. Mielenkiintoisia diy-projekteja saattaa nyt olla hetken aikaa vähän vähemmän, koska keväällä on suunnitelmissa muutto ja yritän sitä ennen lähinnä päästä itselleni turhista asioista eroon ja olla hankkimatta mitään uutta. 
  • Asukuvia on ihan törkeän vaikeaa saada otettua yksin, mutta se on varmaan sellainen asia jossa minun pitäisi petrata. Ehkä muuton jälkeen koulutan poikaystävästäni hovikuvaajan? Homma voi toki olla vähän haastavaa, kun ei Aleksilla ole yhtään mitään visuaalisuutta vaativaa harrastustaustaa.
  • Yksi lukija kertoi, että olisi mukavaa lukea myös jotain vähän pintaa syvempääkin minusta. Tämä on sellainen asia, jota olen itsekin jo pohtinut paljon. Blogin kiinnostavuus on varmaan sellainen asia, joka syntyy enimmäkseen blogia kirjoittavan henkilön persoonasta. Mielenkiintoinen persoona on inspiroiva ja pienillä erikoisuuksilla muista erottuva. En ihan osaa päättää, miten paljon "minää" blogiin olisi sopiva tuoda. Haluaisin pitää fiiliksen blogissa hyväntuulisena ja inspiroivana, joten olen tietoisesti ollut kirjoittamatta hankalista aiheista kuten kuluttamisesta, kauneusihanteista ja jonkin sortin fobiastani lapsia kohtaan. Jos kuitenkin on jokin aihe, josta haluaisitte lukea näkemykseni, niin toiveita saa toki esittää! Mistään Suomen ulkopoliittisista linjauksista minulta tuskin kannattaa kysyä mitään, mutta näin vaatetusalan ammattilaisena minulla olisi ehkä jotain annettavaa muodin kulutukseen ja ostotottumuksiin liittyviin kysymyksiin.
Sitten arvonnan pariin!

Korupaketin voitti Spireida...
...ja kankaan voitti Mad Dressmaker!
Lisäksi Eni saa odottaa myös sähköpostia!

Translation:
The giveaway is now closed and the lucky winners were Spireida and Mad Dressmaker!

2 kommenttia:

  1. Jeee! <3 Vastasin viestiisi :) Kiitos arvonnasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri paketoin nuo kankaat ja postittelen varmaan ensi viikolla loppuviikosta! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥
Thank you for commenting! ♥