Sivut

perjantai 10. marraskuuta 2017

Teejoulukalenteri Nordqvistilta

Heips! Toivottavasti teillä on mennyt tämä viikko kivasti. Tulin nyt blogiin kertoilemaan tämänvuotisesta joulukalenteristani. Aluksi ajattelin kasata joulukalenteri jonkin teehuoneen irtoteevalikoimasta, mutta suunnitelmat muuttuivat huomatessani, että Nordqvistilta tuli teejoulukalenteri! Olivat vieläpä niin mukavia, että sain kalenterin blogia varten kokeiltavaksi.


Kalenterissa on 24 erimakuista teetä/rooibosta pyramidipusseissa. Olen yrittänyt olla lukematta pakkauksen pohjassa olevaa teeluetteloa liian tarkasti ettei yllätys mene pilalle, mutta nopealla silmäilyllä kaikki kalenterin laadut ovat maustettuja ja mukana on niin kausimakuja kuin tutumpiakin laatuja. 

Minulla oli pari vuotta sitten English tea shopin teejoulukalenteri, jossa eri makuja oli vain 12. Ne toistuivat vieläpä lähes samassa järjestyksessä, joten kalenteri muuttui puolivälin jälkeen ennalta-arvattavaksi. Nordqvistin kalenterin kanssa sitä pelkoa ei onneksi ole!


Myös itse pakkaus teki minuun vaikutuksen. Se on jouluinen, mutta moderni ja sopivan graafinen. Sopii ainakin meidän kodin sisustukseen hyvin! 

Nyt kalenteria on vaikea analysoida tarkemmin, tämän käyttöhän alkaa vasta joulukuussa. Ajattelin myöhemmin kirjoitella millainen kalenteri oli käytössä ja kertoa omia lemppareitani luukkujen sisällöistä. Joulukalenteria löytyy Nordqvistin verkkokaupasta (7,50€, ei pahan hintainenkaan!) ja lisäksi sitä pitäisi olla saatavilla Stockalla, Citymarketeissa ja isoissa K-Supermarketeissa ja Prismoissa.


Joko sinulla on joulukalenteri hankittuna?

Translation:
At first I was planning to make my own tea yule calendar from loose leaf tea but then I noticed that Nordqvist made their own tea calendar! They even were so nice that they agreed to collaborate and send one for me to test!

So the calendar has 24 different kinds of tea/rooibos in pyramid bags. They are all flavoured with seasonal or more basic flavours. A couple of years ago I had English tea shop calendar and it only had 12 different flavours. After halfway point the calendar turned to be pretty predictable. With this calendar I don't have to fear that!

The packing also impressed me. It has Christmas feeling but it is still modern and graphic. It even fits perfectly in our decoration!

Naturally it is hard to tell you much else about this Nordqvist yule calendar because using it starts on 1st of December. I'm planning to make a post on December about this and tell what were my favourites and so on. You can find this calendar in Finland from Nordqvist online store (7,50€, not too bad price!), Stockmann, Citymarket and from some big K-Supermarkets and Prismas.

Do you already have a yule calendar?

13 kommenttia:

  1. Näyttääpäs ihanalta tuo kalenteri! On myös mahtavaa, et kerrankin ei oo hinnalla pilattu erikoiskalenteri. Välillä törmää suklaakalentereihin, jotka on kalliimpia. Oon jo useamman vuoden harkinnut teekalenterin hommaamista, mutta mun teenjuonti on niin kausittaista ja rajoittunutta, että en sit oo viitsinyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, yllätyin itsekin kovasti tuosta hinnasta! Stockalla tuo taitaa maksaa 8,90€, mutta minusta sekin on ihan kohtuullinen vielä. Usein jos joku idea on pyörinyt mielessä vuosikausia niin se kannattaa toteuttaa. Aika kausiluontoinenhan tuo kalenterikin on ;D

      Poista
  2. Slurps! Näyttää ihanalta, katoin myös Sokokselta semmosta tee-kalenteria joka olisi brittiläinen, sillä hintaa noin 15 e. Mielestäni ihan ok kohtuullinen, jos hankkii yhden kalenterin vuodesta. Ehkä voisin tätä katsoa itselleni Prismasta jos löytyisi huomenna, olisi ehkä kivempi ostaa tietysti edullinen tuote! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkohan ne brittiläiset tuota English tea shopin tuotantoa, vai onko siellä jotain muutakin tullut myyntiin? :) Käy ihmeessä tsekkaamassa kaupoista tuota Nordqvistin kalenteria, minusta ihan huippua että kotimaisiltakin teetaloilta on alkanut tämmöisiä tulemaan!

      Poista
    2. Ne on sitä english tea shoppia just nyt, koitan katsoa netistä olisiko prismalla tota kalenteria :)

      Poista
  3. Mä sain äitini perheeltä juuri viime viikolla synttärilahjaksi tuon kalenterin ja ootan innolla että pääsee makustelemaan uusia erilaisia makuja ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsi miten kiva että olivat tuon osanneet ostaa lahjaksi! En kyllä itsekään millään malttaisi odotella että joulukuu alkaa! ^^

      Poista
  4. Äääääh, mä olen luvannu itselleni kalenterittoman joulun, mutta tämä vaikuttaa liian hyvältä ostamatta jätettäväksi ;) Multa kyllä löytyy kaapista edelleen vajaa 30 telajiketta, mutta eihän teetä ole koskaan liikaa, eihän? Tuollainen on kyllä pakko saada, sit vaikkapa töihin aamuteeksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaas mitä Sofia, mullakin on melkein 30 laatua irtoteetä / muuta hauduketta ja siihen lisäksi muutamaa pussiteetä, mutta en antanut sen haitata! Aika vaivattomastihan tuo siinä kaiken muun ohella kuluu ja olisi ihana piristys työaamuinakin :)

      Poista
  5. Onpa kivan näköinen! Törmäsin siihen English tea shopin kalenteriin myös, mutta valitsin sittenkin My Little Pony-suklaakalenterin :D siitä on tullut jonkinmoinen perinne. Jonakin vuonna ostin sen lelukalenterin, mutta siinä oli niin paljon turhaa krääsää että vastedes tyydyn suklaaseen. ja vielähän sitä ehtii hankkia teekalenterinkin jos alkaa houkututtaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suklaakalenterit on kyllä myös ihania! Ja vielähän sen teekalenterinkin ehtii hankkia jos oikein innostuu! Jännällä teemalla olevat lelukalenterit on houkutelleet, mutta just kun tietää sen että muutamia tarroja ja jotain kivaa avaimenperää lukuunottamatta sisältö on turhaa krääsää :D

      Poista
  6. Tuollainen kalenteri olis ihana <3 Näin kaupassa sen English tea shopin kalenterin ja se ainakin näytti upealta! Tylsää jos siinä toistui nuo maut :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Sofia! Siis siinä English tea shopin kalenterissa on kyllä suurin osa mauista hyviä, mutta harmillista tosiaan kun alkoivat toistumaan niin ennalta-arvattavasti. Olen sen verran vielä henkisesti lapsi, että toivon joulukalenterin oikeasti yllättävän joka luukulla :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥
Thank you for commenting! ♥