Sivut

tiistai 27. helmikuuta 2018

Helmikuussa ilahdutti

Helmikuun vietin kuin jättimäisenä stressipallona niin vanhassa kuin uudessakin asunnossa poukkoillen, pakaten ja harjoitteluhakemuksia kirjoittaen. Muutto on nyt paketissa ja hektiseen kuukauteen mahtui myös monta asiaa, jotka saivat hymyn huulille.

  • Madaran arvontavoitto. Voitin Sallan Kengissä -blogissa olleesta arvonnasta valtavan paketin Madaraa. Ihana piristys tähän muuttokiireiseen kuukauteen ja paketti ehti hyvin perille ennen muuttoa! Madaran tuotteita en ollut aiemmin käyttänyt oikeastaan ollenkaan, joten nyt on tosi mukavaa kun pääsee testailemaan kaikkea uutta. Kasvovesi ainakin on ihan huippu, muita en ole kerennyt korkkaamaan. En edes muista milloin minulla olisi ollut niin paljon uutta kosmetiikkaa kerralla!
  • Hiukset kampaajan jälkeen. Kävin ennen muuttoa vielä Keravalla Hiushuone Happyssa. Päätettiin Essin kanssa leikata mittaa reippaasti pois ja nyt olen tosi tyytyväinen. Hiuksia tulee paljon enemmän pidettyä auki ja ne ovat helpommin hallittavissa. Vielä on mietinnässä, että kävisikö Hiushuone Happyssa vielä jatkossakin, vai yrittäisikö löytää paikallisen kampaamon ensi kerraksi.
  • Uuden asunnon lattia. Kämppä ei vielä oikein tunnu kodilta ja vieras Hyvinkää hämmentää, ruokaostoksillakin kuluu tuplasti enemmän aikaan kun kaupat eivät ole tuttuja, mutta rakastan tämän kodin harmaata laminaattilattiaa. Vihdoinkin muuta, kuin keltaista parkettia!
  • Mustavalkoraitainen mekko Vilasta. Pitkästä aikaan tuli ostettua uusi arkimekko ja jopa raidallinen! Tämä on super mukava, mutta siisti ja näyttävä valinta kaikenlaisiin juttuihin. Sopii niin koulun presiksiin kuin toimistoduuniinkin. Asusteita vaihtamalla tästä saa todella eri näköisen. Toivottavasti tämä kestää pitkään hyvänä.
  • Teesalonki Sylvia. Minulle tuli yllätyksenä, että Hyvinkäältä löytyy teehuone. Se oli tietenkin pakko päästä testaamaan heti ensimmäisellä viikolla. Tee oli hyvää, palvelu ystävällistä ja paikan päällä nautitut teet ja leivokset hyvän hintaisia. Mukaan ostettavat teet maksoivat muutaman mansikan liikaa, mutta muuten paikasta jäi hyvä fiilis.

  • Vierailu vanhempien luona. Vanhan kämpän siivouksen jälkeen porukoille oli kiva mennä yökyläilemään ja hengähtämään. Oma asuminen onkin nyt myllätty oikein huolella, joten oli ihanaa päästä tuttuun paikkaan, jossa kaikki oli kuten ennenkin. Karsin ja järjestelin vanhoja tavaroitani ja kotiin viemisiksi sain tulppaaneita <3

Miten teillä meni helmikuu?


Translation:
On February I was a bit stressed about the moving and writing trainee applications. Luckily there was also many nice things that made me smile on this month!
  • Madara lottery prize. I won a Madara lottery in blog Sallan Kengissä. That was a lovely zest in the middle of this hectic month! I had never before used Madara cosmetics so it is nice now to be able to test natural cosmetic series that I'm not yet familiar with.
  • Hair after hairdresser. I'm so pleased with shorter hairstyle that is easier to manage.
  • Floor of our new apartment. This apartment does not feel like home yet but I love the grey laminate floor!
  • Black and white stripe dress from Vila. I had not bought a new everyday dress for ages but I totally fell in love with this one! This is super comfy but still classy enough for school presentations and even for work.
  • Teesalonki Sylvia (teahouse). I found out that there is a tea house even here in Hyvinkää! Of course we had to give it a try! Tea was tasty, service friendly and the tea and pastry there were in good price. However the tea that you could by home was a bit too expensive but the overall experience was great!
  • Visit at my parents' place. After moving it was so nice and relaxing to stay overnight at my parents' place where everything was still normal.
How was your February?

12 kommenttia:

  1. Oijoi nyt iski hirveä uuden kosmetiikan ja kampaajakäynnin kaipuu! Mikään ei oikeasti voita sitä fiilistä kun hiukset ovat pehmoiset ja jotenkin helpommat leikkuun jälkeen : D Pitäisi kyllä itsekin ryhtyä panostamaan tuollaisiin monikäyttöisiin siisteihin mekkoihin kun oletettavasti sitä tulee mentyä joskus töihinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, miten se kampaaja osaakin aina loihtia hiuksista niin silkkisen sileät! Itse olen vasta viime vuoden aikana onnistunut saamaan hiukset jotenkin hallintaan :D Monikäyttöiset arkimekot on kyllä kaiken pelastus! Esimerkiksi tuo raitamekko on tosiaan sopiva töihin, mutta muuhun käyttöön asusta saa jännemmän jollain alternativehenkisellä korulla :)

      Poista
  2. Kivaa nähdä sun nassuakin täällä! :) Sulla on viehättävät silmät!!

    VastaaPoista
  3. Uu, me käymme säännöllisesti Hyvinkäällä, joten tota teesalonkia voisi käydä katsomassa. Ja ihana arvontavoitto, noi aina nostaa kyllä mieltä paljon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käykää ihmeessä tsekkaamassa tuo teesalonki! Sunnuntaisin ja maanantaisin se on muistaakseni suljettu, mutta muina päivinä auki. Palvelu on tosi hyvää ja tunnelma kohdallaan! :)

      Poista
  4. Kävipä sulla tuuri Madaran kanssa! Mua on myös kiinnostanut kokeilla noita, kerro sitten millaisia ovat :) Toimivan arkivaatteen löytäminen on kyllä aina kova juttu, yksi vaatekappale voi vaan tuntua niin hyvältä kun osuu kohdalleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki kerron! En ole vielä päättänyt, että tekisinkö niistä kokonaan oman postauksensa vai millä tavalla kävisin niitä läpi. Onko noissa jotain tiettyjä, joista olisit erityisesti kiinnostunut kuulemaan käyttökokemuksia? :) Ja jep, hyvän arkivaatteen löytäminen tosiaan on ihan mahtavaa. Muutaman sellaisen kohdalta mieleen on aivan erityisesti jäänyt se hetki, kun vaatetta on sovittanut ensimmäisen kerran ja tajunnut, että tää on niin mun.

      Poista
  5. Madaran arvontavoitto kelpaisi mullekin. Oon tykännyt merkin kasvosaippuasta ja silmänympärysvoiteesta. :) Uusi tukkasotka on kiva, saahan siitä edelleen kampauksia.

    Helmikuu meni yllättävän hyvin. Piristyin paljon ja tein hienoja oivalluksia, jotka tulevat viimeistään myöhemmin kohentamaan elämänlaatuani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, kiva kuulla että olet Madaran tuotteista tykännyt! Mulla on tosiaan vasta ollut käytössä kosteuttava kasvovesi ja se on osoittautunut ihan mahtavaksi näillä pakkaskeleillä. :) Olen oikeastaan itse aika taidoton erilaisten kampausten tekemisessä, joten hiusten lyhentäminen ei siinä mielessä huoleta.

      Ihanaa, että sinulla oli antoisa helmikuu!

      Poista
  6. Voi onpa kiva kuulla että Madaran tuotteet ilahduttivat! Kivoja juttuja olit tähän muutenkin listannut :)

    Ja onpas upeat hiukset sinulla, vau!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Salla kehuista ja vielä kertaalleen niistä Madaroistakin! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥
Thank you for commenting! ♥