Sivut

sunnuntai 2. lokakuuta 2022

Syyskuun parhaat 2022

Hartaasti odotettu syyskuu hujahti hetkessä ohi. Noin viikko siitä meni hukkaan, kun flunssa pakotti lepäämään. Onneksi syyskuuhun mahtui siitä huolimatta kivojakin - itseasiassa todella kivoja - tapahtumia ja pieniä reissuja.

The Haunting of Nightvale

Syyskuun starttasi innolla odottamani The Haunting of Nightvale, joka on siis Welcome to Nightvale -podcastin uusin live show. En ollut koskaan aiemmin nähnyt mitään podcastia livenä, joten kokemus oli uusi ja mielenkiintoinen. Shown aikana lavalla kävi yhteensä viisi henkilöä, joten esiintyjäkaarti oli aika kompakti, kuten podcastin yksittäisissä jaksoissakin yleensä. Tarinan juoni oli mielenkiintoinen ja mukana oli sarjalle ominaista hupsuttelua englannin kielellä ja erialisilla konsepteilla. Yleisöä myös osallistettiin hieman, mutta sillain kivasti.

The Haunting of Nightvale oli käytännössä Welcome to Nightvalen spinoff, mutta se oli kirjoitettu niin, että Welcome to Nightvalea kuuntelematonkin pääsi hyvin kärryille. Aleksi oli kuullut podcastista ennen esitystä vain pätkiä silloin tällöin, mutta se ei haitannut ollenkaan kokemusta.

Veljen puolison polttarit

Syyskuun puolivälin paikkeilla matkustin Kouvolaan, jossa vietettiin isoveljeni puolison polttareita. Saavuin Kouvolaan melko aikaisin lauantaina, joten ennen polttariohjelmaa oli pari tuntia aikaa tutkia Kouvolan keskustaa. Löysin suloisen Papulaari-nimisen kahvilan. Papulaari on myös kahvipaahtimo, ja en ollut koskaan juonut missään yhtä pehmeää lattea. Papulaariin pitää joskus ehdottomasti palata.

Itse polttarit olivat mukavan rennot ja kaikki ohjelma tuntui olevan tulevalle morsiamelle mieleen, mikä oli ihana huomata. Polttariohjelmasta minun ehdoton suosikkini oli yhteisen päivän aloitus ruokailulla Bistro Goutussa. Goutu oli tosi viihtyisä, kaikkien annokset olivat kovin nättejä ja ruoka oli hyvää. Goutuun on siis myös mentävä joskus uudelleen. Toinen kiva havainto oli se, että Amarillosta saa maittavia mocktaileja. Ilta päättyi karaokeen. Minä laulan vain yksin kotona, mutta oli tosi mukava kerrankin kuunnella, kun osaavat ihmiset kävivät laulamassa lempparibiisejään.

Häähumua

Viime viikonloppuna juhlittiinkin sitten veljeni ja hänen puolisonsa häitä Iitissä. Juhlapaikka oli saman järven rannalla, missä he olivat ensikertaa tavanneetkin, joten tilanteessa oli aivan erityistä symboliikkaa. Seremonia oli todella kaunis, ja sen jälkeen oli paljon upeita esityksiä. Mieleenpainuvimmat niistä olivat goottilaisen mallin mukaisella harpulla säestetty muinaissaksankielinen rakkauslaulu sekä myöhemmin illalla tuutulaulu, jonka veli ja hänen puolisonsa lauloivat yhdessä heidän tyttärelleen. :') Vanhempani olivat vastanneet pääasiassa häiden koristeista je ne sekä juhlapaikka (Radalla Resort) olivat myös kovin kauniit. Onneksi oltiin varattu meille juhlapaikan yhteydessä olevasta hotellista huone, niin ei ollut kiire kotiin, vaan ehti rauhassa auttamaan juhlien päätteeksi siivoamisessakin.


Miten siellä sujui syyskuu?

2 kommenttia:

  1. Kauniin näköistä häissä. Kuullostaa ihanalta ja intiimiltä tilaisuudelta :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥
Thank you for commenting! ♥