Sivut

perjantai 11. marraskuuta 2022

Loppuneet kosmetiikkatuotteet 2022 #3

Hei, miten siellä menee? Minulla on ollut nyt kovin vaikea asennoitua alkavaan joulukauteen. Ajatukset ovat edelleen syksyssä, paitsi silloin kun ne poukkoilevat jonnekin kevättalveen. Joululahjat ovat edelleen suurilta osin ostamatta, mikä ei ole ollenkaan tapaistani. Joulukortitkin ovat tekemättä vielä – täytyy tässä lähiaikoina pyhittää jokin ilta tai viikonloppu askartelulle. Joulukalenteri on hankkimatta ja lahjatoiveet puolisolle kertomatta. Tiedän, että nyt on jo jouluisten mainosten aika, mutta tänä vuonna ne tuntuvat yhtä osuvilta kuin mämmi elokuussa.

Tässä loppuneiden kosmetiikkatuotteidenkin postauksessa roikutaan edelleen syksyssä samettipintaisten koristekurpitsoiden osalta. Postauksessa on mukana loppuneita tuotteita sekä testereitä kesäkuun alusta syyskuun puoliväliin yhteensä 20 kappaleen verran. Tuotteet edustavat peräti 12 brändiä ja ylivoimaisesti eniten mukana on kasvojen ihonhoitotuotteita. Joukosta löytyy myös kaksi rescue-hiustenmuotoilutuotetta.

Lempparituotteeni merkitsin tuttuun tapaan nimen lopussa olevalla sydämellä.


Eclipse Pro hair mousse
Muotovaahdon testaaminen oli houkuttanut jo jonkin aikaa. Äitilläni oli tämä vuosikausia sitten Hairstoresta ostettu puteli, jota hän ei koskaan käyttänyt. Ostin hänelle tilalle hiuslakan ja vein tämän itselleni. Juuri tämä kyseinen Eclipsen muotovaahto ei sinänsä ihastuttanut, mutta tämän avulla huomasin muotovaahdon konseptina olevan aika sopiva hiuksilleni.

Mr Bear Family Sea salt spray
Puoliso osti tämän suolasuihkeen itselleen, mutta se ei pärjännyt hänen vahvoille hiuksilleen. Mr Bear Family valmistaa kosmetiikkaa miehille, mutta tässä oli onneksi tosi unisex greipin tuoksu, joten adoptoin putelin itselleni. Tuote lupasi tekstuurin ja volyymin lisäksi rauhoittaa ärtynyttä hiuspohjaa taikapähkinällä, virkistää ja stimuloida hiusten kasvua nokkosella sekä ehkäistä aloe veralla hilsettä. Käytin tätä sen verran satunnaisesti, joten en osaa ottaa kaikkiin väittämiin kantaa, mutta ihan pätevältä suolasuihkeelta vaikutti. Voisin käyttää toistekin!

Lush Hair Custard 
Yhyy, Lush lopetti Hair Custardin! Hair Custard oli kevyesti muotoileva ja kosteuttava hiusten muotoilutuote ja se tuoksui niin herkullisesti vaniljakiisseliltä, että sain siitä paljon kehuja. Damn you Lush!

Lush Ectoplasm Shower slime 
Viime vuoden halloween-valikoimassa Lushilla oli tämä ihana shower slime (kieltäydyn kääntämästä tätä suomeksi, koska se ei kuulosta hyvältä). Koostumukseltaan shower slime on tuhdimpaa kuin suihkugeeli, ja se vaahtoaa hyvin käsien välissä hieromalla. Ectoplasm tuoksui greipiltä ja mandariinilta ja siitä mieleen tulikin marmeladi. Nam!

L'Occitane Verbena Refreshing shower gel 
Verbena löytyy L'Occitanen normivalikoimasta ymmärtääkseni jatkuvasti, mutta tämä Refrehsing-versio on ollut kai kausituote. Siinä oli sitruunan raikas tuoksu sekä pieniä vihreitä helmiä, jotka tuntuivat iholla viilentäviltä. Tämä oli siis aika oivallinen suihkugeeli hellekesään.

Herbina Fresh Cotton antiperspirantti
Taas yksi puteli Herbinan dödöä käytetty – joko teitä kyllästyttää?

Olivia Klein Sensitive Cream 
Olivia Kleinin Sensitive Cram on täydellinen ruusufinniin taipuvaiselle pintakuivalle iholleni! Käytin tätä kylmään vuodenaikaan lähes joka aamu ja kesällä vain silloin kun myös meikkasin, jolloin meikkivoide toi kasvoille aurinkosuojan. Sensitive Cream ei nimittäin aurinkosuojaa sisällä. Pohjalle suihkuttelin Flow Cosmeticsin laventelivettä, ja sitten tätä päälle. Sensitive Cream imeytyy nopeasti mutta silti kosteuttaen lempeästi ja se sopii loistavasti myös meikin alle.

L'Occitane Precious Cream (matkakoko)
Tämä on kivan tuntuinen, mutta kovin tyyris ja muoviakin on koostumuksessa. Matkakokoisen purnukankaan suunnittelussakaan ei oltu muovia säästelty, sillä purkissa oli melko paksu pohja.

Mossa Instant Calming Serum 
Tämä oli ensikosketukseni Mossan tuotteisiin. Stressaantuneelle iholle tarkoitettu Instant calming serum ei ole juoksevaa, vaan muistuttaa koostumukseltaan enemmänkin päivävoidetta. Tuote tuoksuu herkulliselle, hieman kirpeälle ja tuntuu iholla ravitsevalta ja rauhoittavalta. Hinta on myös edullinen. Toinen tuubi tätä on jo käytössä!

Lumene Kaksiosainen Micellar-puhdistusvesi
Käytän tätä lähinnä silmämeikin puhdistukseen, jossa se toimii varsin hyvin poistaen vedenkestävänkin ripsarin vaivatta. Tuote ei myöskään ole tuntunut silmiä ärsyttävältä, joten tällä mennään.

Lush Herbalism (testeri)
Herbalismia otetaan pieni nokare, joka sekoitetaan veteen ja hierotaan sitten kasvoille. Se on tarkoitettu rasvaiselle ja sekaiholle, mutta meni tämmöisellä pintakuivallakin kaverilla, kun ei päivittäin käyttänyt. Ihan kivan tuntuinen, mutta esim. Let the good times roll on enemmän minun iholleni.

Lush Mask of Magnaminty
Mask of Magnaminty oli todella riittoisa naamio, joka tuntui virkistävältä ja tasoitti ihon sävyä. Sen tuoksu on raikkaan minttuisa. Aikas kiva, mutta olen tykännyt enemmän esim. Beautysta sekä useista  Lushin tuorekasvonaamioista.

Lumene Nordic Chic Full-on curl mascara waterproof
Juuri tämmöisenä tätä maskaraa ei taida olla enää Lumenen valikoimissa, joten kovin syväluotaavalle arvostelulle ei liene tarvetta. Kesti vettä hyvin eikä sutannut. Onko sinulla muuten jotain suosikkimaskaraa?

Rimmel Exaggerate Eye Liner
Tämä oli yllättävän hyvä edulliseen hintaansa nähden ja pysyi raskaammallakin luomella siistinä! Saattaisin ostaa toistekin.

Harajuku Lovers G (testeri)
Muistan, että tämä testeri tuoksui mielestäni joskus ihanalta, mutta sitten hillosin sitä liian kauan ja tuoksu muuttui. Nyt se on kuitenkin loppu, jes!

Mad Beauty Cheshire Cat face mask
Kangaskasvonaamiot eivät ole minun juttuni*, mutta hankin pitkästä aikaan sellaisen hemmotellakseni itseäni hotellissa. Naamio lupasi virkistää ja kosteuttaa ihoa ja sen se tekikin mainiosti. Vaikutusajan jälkeen hieroin maskia myös muualle kroppaan saadakseni lopunkin seerumin hyötykäyttöön. Irvikissaa ei kuitenkaan naamalle asetellusta naamiosta osannut tunnistaa ja puolisokin kommentoi tästä self care hetkestä ottamaani kuvaa creepyksi.

Mad BeautyDarth Vader face mask
Darth Vader oli kuvana toteutettu paremmin kuin irvikissa. Tämä naamio lupasi virkistää ja elvyttää, mutta se ei imeytynyt yhtä hyvin ihoon kuin irvikissa-naamion seerumit, joten ihonhoidollisesti irvikissa vei voiton.

*(Ai miksi en lähtökohtaisesti pidä kangaskasvonaamioista? 1. Ne istuvat aina huonosti. 2. Söpön näköisiksi tehdyt kangaskasvonaamiot näyttävät poikkeuksetta pelottavilta kasvoilla. 3. Tuotetta menee paljon hukkaan. 4. Roskaa tulee paljon.)

The Body Shop Vitamin E moisture cream (testeri)
Minulla ei ole koskaan tainnut olla The Body Shopin kasvovoiteita, mutta tämä vaikutti yllättävän kivalta. Voiteella on ihan kiva ja nykyaikainen tuoksu, imeytyvyys on nopeaa ja tehoaineena toimii vadelmansiemenöljy. Valitettavasti tässäkin on mukana Carbomer, joka on muovi. (En muuten jokaisen muovia sisältävän tuotteen kohdalla jaksa tehdä tätä mainintaa erikseen, ettei postauksesta tule pelkkää kitinää.

L'Occitane Light Comforting Cream (testeri)
Tätä on testailtu aiemminkin, koska L'Occitane on kovin avokätinen testereiden kanssa. Light Comforting Cream on herkällekin iholle sopivan tuntuinen päivävoide. En kuitenkaan ostaisi, sillä mukana on muovia ja suosin pääsääntöisesti kasvovoiteissa luonnonkosmetiikkaa.

L'Occitane Immortele Divine eye balm (testeri)
Tätä sy-voidettakin on testailtu aiemmin. Kovin tehokkaan tuntuinen, mutta maksaa aikas monta mansikkaa ja mukana on muovia. Saatan joskus 10 vuoden päästä sortua tähän, jos minusta meinaa tulla kunnon silmäpussieläin.

Onko sinun kosmetiikkahyllyllesi kotiutunut jotain helmiä viime aikoina?

2 kommenttia:

  1. Olinkin jo kokonaan unohtanut tuon Lumenen miselliveden, mutta sehän on super hyvää! Sulla on kulunut paljon tuotteita tässä neljänneksessä. Juuri uusia K-Beauty tuotteita tuli kotiutettua, tykkään kyllä hurjasti nykyään juuri K-Beautystä ja olen panostanut paljon juuri näihin ihonhoidon tuotteisiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain, tuo Lumenen misellivesi on tosiaan mainio! Mun mielestä loistava hinta-laatu -suhde ja tykkään myös kovasti tuon pullon muotoilusta sekä etiketistä. :) Kiva kuulla myös, että siellä on kiva uusi innostuksenkohde löytynyt! K-beautysta on tullut jonkin verran luettua ja muutamia testereitä kokeiltua, mutta itse en ole siihen vielä hurahtanut.

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥
Thank you for commenting! ♥