torstai 26. lokakuuta 2017

The Darkling Tag

Muutamassa seuraamassani blogissa on syksyn aikana näkynyt The Darkling Tag -nimellä pyörivä haaste. Itseään on vaikea kategorisoida, mutta nykyään goottiestetiikka taitettuna pohjoismaisella aavistuksen simppelimmällä tyylillä on lähimpänä minua. Vaikka tyylini on muuttunut vuosien saatossa tavallisemmaksi, niin silti kiinnostus sykkää ja dekadenttia kohtaan on säilynyt. Tein omaan The Darkling Tagiini suomenkieliset käännökset ja lyhensin sitä hieman alkuperäisestä.


Helppoja kysymyksiä:
  • Miltä tuoksuu suosikkikynttiläsi? Tykkään makeista tuoksuista kuten vaniljasta ja toffeesta, sekä raikkaammista kuten vihreä omena. Tällä hetkellä minulla on appelsiinin tuoksuisia.
  • Mikä on suosikkikirjasi? Tykkään Harry Potter -kirjoista. Varsinkin osat 1-3 ovat ihania, kun niissä Harry vasta tutustuu taikamaailmaan.
  • Oletko tee- vai kahvi-ihminen? Ehdottomasti teeihminen, ei varmaan yllätä? Tällä hetkellä minulla on noin 30 erilaista teetä ja muuta hauduketta, hups!
  • Mikä on suosikkihajuvetesi? Se vaihtelee vuodenajan mukaan. Syksyllä käytän muutamaa The Body Shopin tuoksua: White musk smoky rose, Glazed apple ja Brazil nut.
  • Mitkä kolme vinkkiä antaisit kuumilla keleillä selviytymiseen mustassa vaatetuksessa? Luonnonkuidut, kevyet materiaalit ja pysyttely kadun varjoisalla puolella.
  • Mikä biisi tekee sinut aina iloiseksi? Laibach - The Whistleblowers
  • Onko sinulla jotain taideharrastusta? Piirrän, askartelen ja yritän tulla paremmaksi valokuvaajaksi ja kuvankäsittelijäksi.
  • Mikä on sinulle tärkein ei-gootti harrastus? Leivonta.


Haastavampia kysymyksiä:
  • Mikä yliluonnollinen olento olisit ja miksi? Olisin varmaan noita. Olisi hienoa pystyä loitsimaan ja tekemään erilaisia keitoksia.
  • Mikä supervoima sinulla olisi? Olisi jännää voida levitoida esineitä tai lukea ajatuksia.
  • Onko sinusta mukavaa pitää yhteyttä muihin gootteihin tai goottihenkisiin ihmisiin? Minulla on kaveripiirissä muutama muu synkiö joista olen tosi kiitollinen, mutta omaa verkostoa olisi kyllä mukava rakentaa isommaksi. Nyt on kuitenkin ollut kivaa, kun on voinut kiertää esim. kauppojen halloween-valikoimia läpi Enin kanssa, joka suhtautuu asiaan samanveroisella innostuksella kuin minäkin!
  • Onko jotain mitä toivoisit alakulttuuriisi enemmän? Olisi kiva, jos olisi enemmän alkoholittomia paikkoja ja tapahtumia. En jaksa roikkua baareissa, mutta jokin sopivan dekadentti kahvila olisi ihana!
  • Jakaisitko jonkin nolon tarinan? Teininä tälläydyttiin neiti S:n kanssa oikein kunnolla ja kotoa ulos mennessä kuultiin jonkin pikkutytön kertovan äitilleen miten hirveiltä näytimme. (Mikä pitikin suurimmaksi osaksi paikkansa, en enää menisi ulos sen näköisenä ;D)
  • Oletko hyvä tekemään DIY-projekteja? Aikalailla, mutta ainahan voisi olla parempi!


Tunnustukset (totta vai tarua):
  • Rakastan romanttisia elokuvista. Tarua. Tykkään katsoa enemmän kauhua, mutta on olemassa myös muutama romanttinen klassikko jotka ovat ihan jees.
  • Muistan aina pestä meikit pois illalla. Totta.
  • Nukun pehmolelujen kanssa. Totta. Nukun pehmoeläinten kanssa aina kun Aleksi on reissussa tai töissä.
  • Pyjamani ovat yleensä muuta kuin mustia. Tarua. Suurin osa pyjamistanikin on mustia tai mustavalkoisia.
  • Andrew Eldrich on yliarvostettu. Totta ja tarua. Hän on ihan mahtava artisti, mutta monet hänen näkemyksensä ovat hassuja.
  • En pidä vampyyreista. Tarua. Pidän vampyyreistä, kunhan ne eivät kimalla.
  • En tykkää klubeista. Totta ja tarua. En tykkää valtavirtaklubeista, mutta joskus on ihan mukava käydä esimerkiksi Lumouksessa. Nykyään olen kuitenkin mukavuudenhaluinen, enkä tykkää valvoa pitkään.
  • En pidä hautausmaista. Tarua. Hautausmaat ovat todella kauniita, mutta minulla ei ole tapana käydä niillä kävelyillä. 1-2 kertaa vuodessa tulee käytyä sukulaisten haudoilla.
  • Veri tekee minut pahoinvoivaksi. Tarua.
  • Pyörtyisin ennemmin kuin silittäisin hämähäkkiä. Tarua, minulla ei ole araknofobiaa.
  • En tykkää kummitustaloista. Tarua. Aihe on tosi mielenkiintoinen, luin itseasiassa kesällä kirjankin kummittelutapauksista Suomessa.
  • En ole ikinä lukenut Draculaa. Totta ja tarua, luen sitä nimittäin parhaillaan! Se on todella hyvin kirjoitettu ja tunnelmallinen, mutta pitkä kuin nälkävuosi.
  • Bela Lugosi's Dead on pitkä ja tylsä biisi. Totta ja tarua. Tykkään biisin tunnelmasta, mutta joo, on se turhan pitkä!
Mitäs tykkäsitte, tuliko vastaan jotain yllättäviä juttuja? Nappaa haaste blogiisi, jos aihe tuntuu omalta!


Translation:
It is finally time for The Darkling Tag!

Simple Questions:
  • What is your favourite candle scent? I like soft sweet scents like vanilla and toffee, but also more perky ones like green apple. Right now I have orange scent candles.
  • Do you have a favourite book? The whole Harry Potter series is lovely. The most I love the first three books when Harry is just getting familiar with the wizard world.
  • Are you a tea or coffee person? Definitely a tea person. Right now I have about 30 different kinds of teas and other infusions. Oops.
  • What is your favourite perfume? It vary by seasons. For autumn I have few favourite scents from The Body Shop: White musk smoky rose, Glazed apple and Brazil nut.
  • What are your top three tips for surviving hot weather while black clad? Natural fibers, light materials and staying in the shady side of the street.
  • What song always makes you happy (doesn't have to be a goth band?) Laibach - The Whistleblowers
  • Are you active in the arts (eg. Play an instrument, paint, write, etc)? I draw, craft and learn to take better photographs.
  • What is your number one non-gothy hobby? Baking?

Thought Provokers:
  • If you could be a supernatural creature, what would it be and why? Hmm.. A witch I guess? It would be cool to be able to do some spells and potions! 
  • What horror monster-bases super power would you have? Levitating objects or reading minds would be neat!
  • Do you feel confident or comfortable interacting with other goths or gothy people (online or irl)? I have a few gothy friends but I would love to have a bigger network. However I'm so glad for an example that I have been able to tour around shops seeking halloween stuff with Eni who is at least as excited of them as I am!
  • Is there something you wish there was more of in your subculture? I would love if there would be more alcohol free places and events. I'm not so interested in bars but a gloomy cafe place would be great!
  • Care to share an embarrassing story related to your "darkliness"? When me and my friend were baby bats and got ourselves dressed up, a little girl stared at us and said to her mother how terrible we look (and that was mostly true, I never would wear a style like that nowadays ;D)
  • How are you at DIY? Okay, but there is always chances to improve.

Confessional (aka True or False):
  • I love watching cheesy romance films. False. Usually I watch horror but there are some romantic classics that are worth my time.
  • I ALWAYS remember to was off my makeup at night. True.
  • I sleep with plushies. True. I do sleep with plushies when my beloved is not home.
  • I wear non-black pyjamas most nights. False. Most of my pyjamas are black or black/white.
  • I think Andrew Eldrich is overrated. True and false. He is a great artist but his opinions are silly.
  • I don't like vampires. False. I like vampires if they are not glittery.
  • I don't like clubs. True and false. I don't like mainstream clubs but some goth events like Lumous are fine. However I'm nowadays too comfort seeking to go to clubs. I don't like staying up late.
  • I don't enjoy graveyards. False. Many graveyards are beautiful, I just don't have a habit to walk there.
  • Blood makes me queasy. False.
  • I'd sooner faint than pet a spider. False. I don't have arachnophobia.
  • I don't like haunted houses. False. Haunted houses are interesting. Actually I did read a book about Finnish haunting experiences in summer!
  • I've never read Dracula. True and false. Actually I'm reading it now! It is really well written but damn it's a long book!
  • I think "Bela Lugosi's Dead" is a long and boring song. True and false. I really love the sound of the song but yeah it is quite long!

10 kommenttia:

  1. Ah, mieti kun olis joku goottihenkinen kahvila!
    Pitää varmaan muuten tarttua siihen Draculaan uudelleen. Josko nyt olisin kasvanut jo senverta, että pääsisin pitemmälle kun aiempina yrityksinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis se kahvila olisi niin ihana! Mieti kun taustalla soisi goottirockia, ja myynnissä olisi peruspullien ja kahvien lisäksi esim. laventelileivoksia ja London fog -teetä <3 Ja suosittelen testaamaan Draculan lukemista uudelleen! Saattaa edelleenkin vaatia tahdonvoimaa että sen jaksaa lukea läpi, mutta se on kirjoitettu kyllä tosi upeasti! :)

      Poista
  2. Kiva postaus! Itse haluaisin olla vampyyri. Se sopisi mun luonteelle + Vampire Diaries fanaatikko.. Ei mikään Twilight fani siis todellakaan.. :D Ei kimallusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katri! Vampire Diariesia ei ole tullutkaan katsottua vielä, täytyy pistää harkintaan! Twilighteista olen pysynyt suosiolla kaukana. Olen kuullut kyllä, että kirjat eivät ole niin hirveitä kuin leffat mutta en tiedä nappaako konsepti siltikään :D

      Poista
  3. Mielenkiintoinen postaus :) Vaikka sillä oli pituutta, sen jaksoi silti lukea ihan alusta loppuun saakka! Tykkään sun blogistasikin kokonaisuutena tosi paljon! <3

    www.hennam.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Henna ihanasta kommentista! Kiva että postaus kiinnosti vaikka asiaa olikin paljon! :) <3

      Poista
  4. Olipas kiva haaste! Täytyy katsoa jos nappaisi jossain vaiheessa omaankin blogiin tämän. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei joo, olisi kyllä kiva nähdä tämä sinunkin tekemänä! <3

      Poista
  5. Oi, jes, ihan täydellinen haaste tähän halloween-viikkoon! Nappaan tämän mukaani saman tien! :D Tuo goottihenkinen kahvila olisi kyllä täydellinen, täytyy toivoa, että joku joskus keksisi sellaisen perustaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, ihanaa että innostuit tästä! Innolla jään sun toteutusta odottelemaan! Jännä tosiaan, miten kahviloita ei tyylillisesti juurikaan differoida. Ravintoloita kuitenkin kun löytyy runsaasti eri teemoilla baareista puhumattakaan.

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥
Thank you for commenting! ♥