Sivut

torstai 20. syyskuuta 2018

Syyskuun Bette Box ja sen uudistukset

Boksista postaaminen jäi loppukuuhun, mutta olipa ainakin aikaa kokeilla suurinta osaa tuotteista. Kuun vaihteeseen tuli jo niin paljon kosmetiikka-asiaa, että halusin pitää siitä vähän taukoa. En muutenkaan ole tietoisesti ollut kääntämässä blogistani kosmetiikkablogia. Varmasti kosmetiikkajuttuja alkaa tulla taas entiseen tapaan hieman harvemmin, kunhan Bette Box -tilaus päättyy seuraavan lootan jälkeen ja I love me -messut menevät ohi. Nyt kuitenkin syyskuun boxin kimppuun, joka olikin positiivinen yllätys.


Boksi oli kokenut uudistusta ilmeisesti uuden markkinointipäällikön myötä. Tuotteista kertovan kortin ulkoasu oli muuttunut kivemmaksi ja siinä tuotiin nyt myös esille henkilöitä Bette Boxin takaa. Tämä oli hyvä veto, joka inhimillistää yllätyslaatikkoa. Viime kuussa selailin edellisen boksin kirvoittamia kommentteja somessa ja pakko sanoa, että olin hieman järkyttynyt "Boksin on syytä parantua, jos haluatte säilyttää työpaikkanne" -tyyppisistä kommenteista. Jospa uusi suunta auttaisi tilaajia muistamaan, että boksin taustalla häärii ihan oikeita ihmisiä. Palautetta laatikon sisällöstä voi antaa asiallisestikin.

Syyskuun boksi ilahdutti ja yllätti ainakin minut positiivisesti. Laatikossa oli sopivassa balanssissa arkisia tuotteita päivittäiseen käyttöön ja lisäksi jotain vähän parempaakin.


Erityisen innoissani olen Ziajan acai berry misellipuhdistusgeeli-kuorinnasta. Tuoksu oli herkullisen marjaisa ja raikas. Aluksi mietitytti, miten tämä istuu omiin arkirutiineihin, kun yleensä poistan laiskasti ennen suihkua vain silmämeikin. Pariin kertaan olen tätä nyt kuitenkin muistanut kokeilla ja on erittäin kivan oloinen tuote, joka kuorii kevyesti ja raikastaa ihon.

Mukaan oli laitettu ekstrana testeri Ziajan acai berry päivävoiteesta. Tämä tuoksui samalta kuin puhdistusgeeli ja oli muutenkin hyvän oloinen. Voide imeytyi kohtuullisessa ajassa eikä rullannut meikin alla. Edellinen päivävoiteeni on juuri loppumaisillaan, joten kirmasin ostamaan tätä tuubin. Ziajaa en ollut ennen käyttänyt ja näiden kahden perusteella merkki oli minulle erittäin kiva tuttavuus. Mitä muuta Ziajalta kannattaisi kokeilla?


Rexona Maximum protection antiperspirantti ja Rfsu:n Daily wash pesuaine edustavat sitä arkisempaa puolta boksissa. Rexonan ovh-hinta on vajaa 10 € ja täytyy kyllä myöntää, että normaalisti ei niin kallista dödöä tulisi valittua. Kiva siis päästä kokeilemaan olisiko tuo jatkossa hintansa arvoinen sijoitus.

Rfsu:n pesuaine oli valikoitunut minulle uuden tilaajan ekstratuotteena. Varmasti tämä tulee käytettyä, mutta harmitti kun kuulin, että muilla uusilla tilaajilla oli tämän tilalla ollut Lumenen SY-voide, joka on arvoltaan paljon korkeampi. Hintaeroa näillä tuotteilla nimittäin on noin 20 €.


Mukana oli ihan meikkituotekin - Manna Kadar Long-wear mineral powder. Ensin mietin että voi *****, ei kai poskipunaa. Tämä osoittautui kuitenkin monitoimituotteeksi, jota voi käyttää poskipunan lisäksi highliterina tai luomivärinä. Sävyt ovat aika kivat ja tämä on ollut käytössä jo useana päivänä. Leaping bunny -sertifikaatista tulee myös plussaa.

Lisäksi tuli matkakokoinen Eleven Australian Miracle hair treatment. Tämä on minulle ihan vieras merkki. Tuote on tarkoitus levittää pesun jälkeen kosteisiin hiuksiin. Tämän tyyppisiä hiustenhoitotuotteita minulla ei ole koskaan ollut. Pelkäsin tämän olevan hiuksilleni liian raskas ja latistava, mutta toisin kävi. Hennosti kookokselta tuoksuva hoitovoide teki hiuksista kiiltävät, vahvan tuntuiset ja helpommin hallittavat.


Boksi teki huikean parannuksen viime kuusta. Parhaita juttuja olivat Manna Kadarin luomiväri sekä Ziajan putsari ja päivävoidetesteri. Pieni kateus hiipi kuitenkin mieleen, kun kuulin että moni oli saanut uuden tilaajan ekstrana kalliin SY-voiteen. Lisäksi yli 30 vuotiaat saivat boksiinsa matkakokoisen päivävoiteen, mutta alle 30 vuotiaille, kuten minulle, ei ollut tälle mitään vastinetta. Tasapuolisuudessa on siis vielä toivomisen varaa.

Oliko boksin tuotteiden joukossa sinulle uusia tuttavuuksia?

4 kommenttia:

  1. On ollut varmasti kiinni tuurista minkä tuotteen ne on iskenyt sinne sun laatikkoon yllärilahjaksi, sillä ne on varmasti kaikki ylijäämä tuotteita. Muuten aivan sama sisältö kuin myös mulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, uskoisin myös näin, että yllärilahjat ovat olleet ylijäämätavaraa. Mielestäni olisi kuitenkin ollut kohtuullista, että tuotteet olisivat olleet edes jotenkin samaa hintakategoriaa :D Muutoin boksi oli super kiva <3

      Poista
  2. Musta toi on ihan hassua, että kaikille tulee eri tuotteita. Mä kirjoitin myös boksista alkukuusta ja omani näytti kyllä ihan erilaiselta 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Mun mielestä on ok, jos pitkäaikaistilaajille tulee yksi bonustuote, mutta muuten tuotteiden määrä voisi olla sama kaikille. Sen lisäksi ehkä yhdestä tai kahdesta tuotteesta voisi olla variaatioita vastaanottajan ihotyypin, iän tai tuotteen värin/tuoksun mukaan.

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥
Thank you for commenting! ♥