Sivut

perjantai 19. lokakuuta 2018

Lokakuun Bette Box

Viikonloppuna ainakin minulla on suunnitelmissa vierailla I love me -messuilla. Saa tulla moikkaamaan jos bongaatte muiden messuvieraiden joukosta! Kosmetiikkaa sivutaan myös tämänpäiväisessä postauksessa, kun tsekataan tämän kuun Bette Boxin sisältö. Lokakuun boksin teemana oli rentoutuminen ja tuotteista kertova korttikin vei ajatukset syksyiseen fiilistelyyn, pehmoisiin viltteihin ja kynttilöihin.


Lumenen Ajaton -seerumi 15 ml
Jee, seerumi! Ajaton on kai suunnattu itseäni vanhemmalle kohderyhmälle, mutta varmaan se tulee kuitenkin korkattua ja käytettyä yöllä tai naamiona. Yleensä ikääntyvälle iholle suunnatut voiteet ja seerumit eivät imeydy ihooni hyvin, joten ehkä korkkaan tämän vasta talvella.

Lumene Invisible illumination -sävyvoide (testeri)
Pelkäsin tämän olevan liian tummaa, koska sävy oli Medium. Yllättävän hyvin tämä kuitenkin istui vaalealle iholleni ja blendautui tavallista meikkivoidetta paremmin. Koostumus oli geelimäinen. Ehkä ostaisin.


Novexpert Exfoliator kasvokuorinta & Mask Repulp kasvonaamio (testeri)
Tämä kuorinta & kasvonaamio muodostavat yhdessä vartin kauneusrituaalin ja sopivat hyvin boksin rentoutus-teemaan! Tämä parivaljakko pääsee pian käyttöön.

Manna Kadar LipLocked Prining Lip Wand
Huulipunia olen boksia tilatessa pelännyt. Tulen punattujen huulien kanssa jotenkin todella tietoiseksi suustani ja sen liikkumisesta, mikä on häiritsevää. Ilokseni sain kuitenkin huomata sävyn olevan juuri sellainen, jota äitini käyttää. Tämä lähtee siis ilahduttamaan häntä! <3


Natura Siberica Taiga protection cream 30 ml  hitti
Natura Sibericaa oli tosi kivaa löytää boksista! Tähän mennessä käyttämäni brändin tuotteet ovat olleet huippuja ja tätäkin kokeilen mieluusti. Käsivoiteita kuluu varsinkin talvella ja pidänkin tämän varmaan jossain laukussa valmiina pelastamaan kuivat kädet missä ikinä olenkin.

Herbinan hoitava kasvovoide 50 ml
Sain monikäyttöisestä kasvovoiteesta syväkosteuttavan version. Käytin jokunen vuosi sitten Herbinan kasvovoiteita muutenkin, mutta ihon muuttuessa pintakuivaksi vaihdoin muihin tuotteisiin. Nyt on kiva päästä kokeilemaan, miten tämä syväkosteuttava toimii! Tätä voi myös käyttää kasvonaamiona. Plussaa kivasta pakkaussuunnittelusta.


o.b. ProComfort -tamponi  floppi
ProComfort tuskin lunastaa lupaustaan, koska minä ja tamponit emme ole koskaan tulleet toimeen. Tämä ei muutenkaan ollut ihan sitä, mitä odotan ylläriboksilta, jonka olen tilannut ilahduttaakseni ja hemmotellakseni itseäni. Vähän sama kuin jos Loot Cratesta tulisi vessapaperia? Buu!

Flower by Kenzo (testeri)
Tuoksu on samaan aikaan hento, saippuainen ja vähän tunkkainen. Siinä on myös jotain nostalgista. Ehkä joku ala-asteen aikainen opettajani on käyttänyt tätä? Ei ollut minun juttuni.


Boksissa oli muutama kiva juttu, mutta rentoutus-teema jäi hieman pintapuoliseksi. Teemaan olisi sopinut esim. hierontaöljy, hiusnaamio tai sokerikuorinta vartalolle. Tuotteilla oli arvoa vajaa 50 €, joten rahalle sai kyllä vastinetta!

3 kk tilausjaksoni päättyi tähän boksiin. Kolmen laatikon aikana vastaan on tullut muutama aivan mahtava uusi tuttavuus ja useita tuotteita, joita on ollut kiva päästä kokeilemaan. Hutejakin tuli hieman, mikä ei yllättänyt. Olisi absurdia odottaa, että tuntemattomat ihmiset valitsisivat minulle ja sadoille muille tilaajille tuotteet, jotka saisivat aina jokaisen hyppimään innostuksesta. Uusien asioiden löytäminen ja yllätyksen odottaminen olivat kuitenkin niin kivoja tunteita, että saatan tilata joskus uudelleenkin pätkän.


Oletko itse tilannut jotain yllätysboksia tai mitä boksia haluaisit kokeilla? Entä aiotko osallistua I love me -messuille?

4 kommenttia:

  1. Kävin jo I Love Me -messuilla jotka olivat vuonna 2018 aivan täysi pettymys, ehkä ne olivat pienemmät kuin aiemmin. Vähemmän maskeerausta jne, tai sitten perjantai iltana oli vähemmän esityksiä ja kilpailuita. Boksia tulee säännöllisesti ja ihan hyviä tuotteita sieltä saa testiin jatkuvasti edulliseen hintaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä myös messut jättivät tällä kertaa toivomisen varaa. Toki myös itse odotin epärealistisesti löytäväni juuri tiettyjä tuotteita (hiuspohjaa hoitavan naamion ja pari eteeristä öljyä), joita ei kuitenkaan ollut kovin helppo bongata täyteen ahdetussa messuhallissa :D
      Boksi oli sinänsä tosi kiva, mutta luulen etten ehtisi käyttämään tuotteita samaa tahtia kuin uusia tulee. Mutta tosiaan yllätysboksi on sinänsä mainio tapa löytää uusia ihania juttuja toisinaan.

      Poista
  2. Mä en oo ikinä ollu I love me-messuilla, toivottavasti joskus pääsisin! Ne vaan sattuu aina loma-ajalle ja silloin oon aina Savossa sukuloimassa.

    Haha tää nyt ei liity kosmetiikkaan tai hemmotteluun, mut haluaisin tilata semmosta Kasvimaani-sivuston kuukausittaista kasvisboksia, eli ne toimittaa kotiovelle laatikollisen kauden kasviksia ja vihanneksia. Kätevää varsinki tällaselle autottomalle! Ja samalla tukee paikallisia viljelijöitä ja suosii satokauden tuotteita. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sukulointi voi toki olla vähän rentouttavampaa kuin messuilla ihmismassojen keskellä seikkailu. Toivottavasti joskus pääset messuillekin hyödyntämään tarjouksia ja löytämään uutta :)

      Kuukausittainen kasvisboksi kuulostaa hauskalta! Siinä ajassa ehtii varmasti käyttämään saadut kasvikset ja välillä tulisi vastaan niitäkin mitä ei normaalisti kotiin tule ostettua. Kerro mitä tykkäsit jos joskus päädyt kokeilemaan!

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥
Thank you for commenting! ♥