Sivut

sunnuntai 17. maaliskuuta 2019

Teetä ja luonnonkosmetiikkaa Tallinnasta

Luin joskus Hygge-kirjasta, että houkuttelevien tavarahankintojen tekeminen kannattaa ajoittaa erityisen positiivisiin hetkiin. Tällöin tavarasta tulevat positiiviset fiilikset on maksimoitu, kun sen ostohetkestäkin on hyviä muistoja. Tätä teoriaa tukee muuten myös Konmarin ilokerroin-määritelmä. Esimerkiksi lomamatka tai ihan vaan päiväreissu jonnekin hyvässä seurassa onkin siis erityisen otollista aikaa tehdä äärimmäisen ilahduttavia tavarahankintoja.

Kävin viimeksi Tallinnassa viime vuoden toukokuussa ja tokihan sieltä tarttui taas kivoja juttuja mukaan - joskin hieman kompaktimmin kuin edellisellä kerralla. Minulla on reissushoppailuun liittyen myös yleensä sellainen periaate, että reissusta pitäisi ostaa sellaisia asioita, joita on ihan kotonakin miettinyt tahtovansa tai tarvitsevansa. 


Kukaan ei varmaan enää ylläty siitä, että mukaan tarttui teetä? Kohvierista ostin lisää viime vuonna löytämääni Irish Creamia ja lisäksi kokeiluun Peach Creamia ja Kirsiteetä. Tästä kolmikosta Irish Cream jatkaa edelleenkin suosikkinani, mitä tulee Kohvierin teelaatuihin. Teen näistä teelaaduista vielä ehkä oman postauksensa, jossa pureudutaan näihin tarkemmin! Teen lisäksi tuli ostettua myös muita herkkuja jo perinteeksi muodostuneelta Kalev-visiitiltä. Valikoima oli tosin mielestäni muuttunut hieman aiempaa tylsemmäksi.


Tallinnassa on melkein mahdotonta käydä törmäämättä virolaiseen luonnonkosmetiikkaan. Osin Nurmen pirteän greipin tuoksuisen sokerikuorinnan, kun aiempi kroppakuorinta oli juuri päässyt kotoa loppumaan. Nyt purnukasta on tullut käytettyä jo noin puolet, ja olen siihen edelleenkin aivan ihastunut! Varsinkin talvikäytössä tämä on ollut ykkönen, koska tämä on huomattavasti hellävaraisempi kuin esim. Bodyboomin kahvikuorinnat. Lisäksi tämä Nurmen sokerikuorinta myös kosteuttaa ihoa. (Vinkkaa muuten, jos tiedät jotain muuta ehdottomasti kokeilemisen arvoista virolaisen luonnonkosmetiikan saralta!)

Lisäksi mukaan tarttui  kasvokuorinta ja matkakokoinen käsivoide venäläisen Natura Siberican konseptimyymälästä Viru Keskuksesta. Käsivoide ei ole ihan vielä päässyt käyttöön, mutta jatkuvastihan näitä kuluu ja pakkaus oli hurjan söpö! Suosittelen muutenkiin lämpimästi poikkeamaan tuolla Natural Siberican konseptimyymälässä, joka on todella kaunis ja tunnelmallinen ja jossa on valtava valikoima.



Varsinkin vanhan kaupungin alueella on paljon ihania virolaisia design-tuotteita myyviä kauppoja. Tuo Nurmen sokerikuorinta löytyi sellaisesta ja lisäksi ostin ylisöpön postikortin Oma Asi -myymälästä. Ajattelin pitää korttia jossain koristeena, ja jos siihen joskus kyllästyy niin sen voi lähettää jollekin. Kortin teksti vetosi kai siksi, että matkan jälkeisenä päivänä odotti pelottava viisureiden poisto, joka meni sitten lopulta kuitenkin ihan hyvin.


Mitä yleensä tykkäät ostaa matkalta?

8 kommenttia:

  1. Tykkään ostaa reissusta juurikin samantyyppisiä juttuja kuin tässä, eli jotain pientä ja paikallista. :) Suurta shoppailuintoa ei ole enää hetkeen ollut, joten en ole halunnut pakottaa itseäni ostamaan mitään.

    Oma Asi on ihana putiikki! Seuraavalla Viro-visiitillä ajattelin itse mennä enemmän Telliskiveen, siellä oli vaikka ja mitä ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Telliskiven aluetta on tosi moni kehunut, mutta itse en ole siellä vielä päätynyt käymään. Olen matkailijana ihan huippuluokan tylsimys ja vierailen yleensä vaan samoissa tutuissa paikoissa uudestaan ja uudestaan :D

      Poista
  2. Mäkin haluan ostaa reissuilta tarpeellisia asioita, mutta sallin myös höpsöt ja turhat pienet matkamuistot itselle :)
    Tulin juuri Porista, ja junanvaihdon aikana poikkesin Tigerissä ostamassa tosi suloisen pienen lammas-pehmolelun :D
    Ylensä haluan kierrellä kirpputoreilla missä ikinä reissaankin, ja etsin sellaisia vaatteita mitä tarvitsen sillä hetkellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisinaan saa toki ostaa jotain ihan höpsöäkin :D Kirpparit on myös tosi hyviä paikkoja löytää yllättäviäkin reissuaarteita. Siitä tulikin mieleen, että pitäisi taas aktivoitua esittelemään kirppislöytöjä täällä bloginkin puolella.

      Poista
  3. Mun paikka virossa on bershka-vaateliike, oon niin tylsä! Mutta ehdottomasti ihania ostoksia, on kiva ostaa sieltä vähän erikoisia asioita -kun tupakoin ostin makutupakkaa. Eli pitäisi selkeästi myös juuri noita erilaisia irtotee-makuja vaikka siirtyä ostamaan kun tupakat on jäänyt jo taakse :) Olis myös ehdottomasti viisasta just virossa tutustua luonnonkosmetiikkaan, esimerkiksi Joikkia sai sokokselta vaan suomessa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin käyn aina Tallinnassa tsekkaamassa Bershkan, vaikka sieltä harvemmin tarttuukaan mitään mukaan. Joikia oon muuten nähnyt Suomessa myös joissain lifestylehenkisissä sisustusputiikeissa! Joikilta mulla on ollut käytössä vain kylpysuola, mutta pitäisi ehdottomasti hankkia muitakin niiden tuotteita kokeiltavaksi!

      Poista
  4. Meen samalla periaatteella, eli reissusta ei tarvitse hankkia mitään mitä ei koe tarvitsevansa :) Mulla on edelleen tuo Kohvier käymättä, mutta ehkä ensi kerralla! Oletko Organic Shopin tuotteisiin törmännyt päiväreissuillasi? Tykkään merkistä tosi paljon, ja kuulemma sitä saa Tallinnasta vielä edullisemmin kuin Suomesta. Vaikka ei ole kallista täälläkään, varmasti yksi halvimpia luonnonkosmetiikkasarjoja joilla on BDIH-serti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Organic Shopin tuotteita on tullut moneen kertaan ainakin Suomessa hypisteltyä! Vielä en ole kerennyt ostamaan mitään brändin tuotteita, mutta mielessä on kovasti ollut että jotain täytyy kyllä päästä kokeilemaan. Moni tuote tuoksuu niin herkulliselta tai sitten sellaiselta raikkaan yrttiseltä. Mitkä on olleet sun lempparituotteita Organic Shopilta? :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥
Thank you for commenting! ♥