Sivut

sunnuntai 13. joulukuuta 2020

10 kysymystä omituisten otusten joulusta

Halloween on ehdottomasti suosikkiaikaani vuodesta, mutta joulu tulee hyvänä kakkosena. Kiinnostukseni joulua kohtaan on kasvanut vuosi vuodelta, sillä se tuo pimeään vuodenaikaan ihanaa tunnelmaa.

Tänä vuonna halusin joulukuussa loihtia myös jotain kivaa muidenkin alternativeblogien iloksi, ja sen seurauksena syntyi tämä 10 kysymystä omituisten otusten joulusta -kysymyspatteristo. Olisi huippua, jos tämä kysymyssetti lähtisi kiertämään alternativeblogeissa. Jos siis innostuit tästä, niin kopioi ihmeessä kysymykset myös omaan blogiisi ja nimeä postaus "10 kysymystä omituisten otusten joulusta".

Postauksen kuvituksena toimivat jouluiset yksityiskohdat kodistamme. Pahoittelut rakeisista kuvista  tämän ja edellisen viikonlopun sää ei ole ollut kuvaamisen kannalta niitä otollisimpia.

1. Milloin halloween saa väistyä joulun tieltä?

Varmaan jonkun mielestä kodissamme on halloween jollain tasolla ympäri vuoden, mutta todellisuudessa koristeiden paikkoja tulee vaihdeltua pitkin vuotta niin, että eri aikoihin korostuvat erilaiset asiat. Pidän kotia halloween-moodissa yleensä noin viikon verran pyhäinpäivän yli, jonka jälkeen alan pikkuhiljaa vaihtamaan koristeita jouluisempaan suuntaan. Se ei aina tunnu helpolta, mutta toisaalta siinä pisteessä halloweenkoristeitakin on tullut pidettyä parisen kuukautta esillä, joten vaihtelu virkistää.

2. Mitkä asiat ovat suosikkejasi jouluun liittyvästä mytologiasta?

Islantilainen Jólakötturinn-kissa on konseptina hulvaton ainakin näin, kun siitä on kuullut ensimmäistä kertaa vasta aikuisena. Joulukissa syö lapset, joiden joulupaketeista ei löydy ollenkaan vaatteita. Jos olisin tiennyt joulukissasta muksuna, pakettien avaaminen aattona olisi tuntunut varmasti vieläkin kuumottavammalta. 

3. Minkä värinen joulukuusen pitää olla?

Meillä on ollut jo useana vuotena aito kuusi, joten väri on vihreä. Jos joskus päädytään hankkimaan tekokuusi, väri olisi varmaan vihreä tai valkoinen.

4. Perinteiset vai synkät joulukoristeet?

Jotain siltä väliltä. En välitä kovin värikkäistä ja räikeistä joulukoristeista, mutta toisaalta mieleen ei myöskään tulisi ripustella kuuseen symboleja ja pääkalloja. Olen tykännyt koristeista, jotka ovat jotenkin luonnonläheisiä, mutta rajoitetulla väriskaalalla.

5. Kynttilät vai jouluvalot?

Kynttilät ehdottomasti! Ostelen kynttilöitä usein kaupoista ja etenkin kirppareilta. Eri tuoksuisia, hienoja ja myös niitä vähän tylsemmän tai jopa hassun näköisiä. Ostoslistalla on kyllä jouluvalojakin lisää, mutta en ole saanut pohdiskeltua vielä, millaisista oikeasti tykkäisin.

6. Millainen musiikki jouluun kuuluu?

H.P. Lovecraft Societyn Very Scary Solstice -kappaleet ovat olleet lemppareitani jo useita vuosia. Rakastan kaikenlaisia sanaleikkejä, joten tutun kuuloiset joululaulut uudelleensanoitettuna Cthulhu-mytologialla saavat helposti hymyn huulille. Kun niitä kuuntelee tarpeeksi, alkavat kaupoissakin pyörivät valtavirran joululaulut kuulostaa erilaisilta, kun mieli täydentää musiikkiin uudet sanat.

7. Mistä jouluisesta elokuvasta pidät eniten?

Myönnän, että jouluisia oikeasti mieleen jääviä leffoja ei ole hirveästi tullut katsottua. The Nightmare Before Christmas on ehdoton alternativeklassikko, joten pitää mainita se nyt ainakin, vaikka sitä tuli teininä katsottua läpi vähän liikaakin. Lisäksi animeosastolta Tokyo Godfathers on aika symppis.

8. Minkä muotoisia piparkakkuja tekisit?

Minulta löytyy muotteina sydän, kissa, lepakko ja pingviini. Jokainen noista eläinmuoteista on aika suloinen, ja on vaikea päättää mikä on suosikkini. Ehkäpä kissamuotti? Jos olisin tosi etevä piparkakkutalojen rakentaja, tekisin varmaan jonkin pramean katedraalin.

9. Mikä on synkiöin joululahja, jonka olet saanut?

En tokikaan muista kaikkia saamiani joululahjoja, mutta nyt päällimmäisenä mieleen tulee The Gashlycrumb Tinies, jonka sain vuosia sitten lahjaksi S:ltä. The Gashlycrumb Tinies on alunperin luotu vuonna 1963 ja käytännössä se on aakkoskirja, jossa aakkosia opetellaan synkän huumorin kautta. Jokaisen aakkosen kohdalla kerrotaan yhdellä lauseella lapsesta, jonka nimi alkaa kyseisellä kirjaimella ja jolle sattuu jonkinlainen tapaturma tai muu vaarallinen tilanne. Kokonaan läpi luettuna kirjanen on siis yksi dekadentti loru kuvituksineen.

10. Millaisen jouluneuleen valitsisit?

Kuviolliset - tai ylipäätään kovin paksut - neuleet eivät kuulu mukavuusalueelleni. Ottaisin kuitenkin mieluusti mustavalkoisen jouluneuleen, jossa voisi olla vaikkapa jotain Edgar Allan Poe -henkistä kuviointia, kuten korppi. Helma saisi olla sen verran pitkä, että neule menisi mekosta.

10 kommenttia:

  1. Oi että, Tokyo Godfathers on ihan loistava! Täytyypä etsiä, mistä sen voisi joululomalla katsoa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Mulla on sen katsomisesta jo muutama vuosi, niin olisi kyllä kiva katsoa se uudelleen, mutta ei taida olla ainakaan Suomen Netflixissä.

      Poista
  2. Edgar Allan Poe -henkinen iso neule olisi ihan mahtava! Nyt tiedän, mitä haluan hankkia vaatekaappiini. :D Ihana idea tämä lista, taidanpa tehdä sen tässä ihan lähipäivinä! <3 Mä kuulin tosta islantilaisten kissasta kanssa vasta tänä jouluna ja olin ihan ihmeissäni ja ilahtunut. Mahtavia perinteitä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän pitää varmaan vinkata toisillemme sitten, kun jompikumpi onnistuu ekana löytämään jostain Poe-teemaisen jouluneuleen! ;D Joulukissa on kyllä varsin mielenkiintoinen. Ajatella, että mustat kissat saa tämän kautta liitettyä jouluunkin. :)

      Poista
  3. IHANA POSTAUS! Tää on kyllä pakko napata omaankin blogiin <3 Mullakin aina vähän pistää sydämestä, kun kerää halloweenin pois joulukoristeiden edeltä, mutta onneksi kodissa pyörii aina jokunen synkeä koriste-esine, jotka auttavat siinä murroksessa. Jonkin mielestä silti kaikki, mitä meidän kodista löytyy on ainakin jollakin tavalla synkeää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla että tykkäsit ja jään odottelemaan innolla sun vastauksia näihin kysymyksiin! <3 Se on kyllä jännä, miten halloweenista onkin niin vaikea luopua pyhäinpäivän jälkeen, vaikka kotiin jää kumminkin esille paljon kaikkea semmoista mistä tykkää. :D

      Poista
  4. Ihana joulukissa.♥ En oo aiemmin kuullut moisesta.

    Mä nappasen tän loppuviikosta työn alle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin taisin kuulla vasta parisen vuotta sitten joulukissasta ja olin ihan ihmeissäni :D

      Jee, ihanaa että lähdet mukaan tähän! <3

      Poista
  5. Kivoja kysymyksiä, pitää tehdä tämä! :) Mulla on sellanen Synkät kuteet-neuleohjekirja ja siinä on semmonen hieno villapaita mihin on kirjailtu Nevermore, se pitää joskus toteuttaa. Enpä ole kuullut noista Lovecraft-lauluista, pitää kuunnella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että tykkäsit ja innolla odottelen sinunkin vastauksia näihin! :)
      Hauska yhteensattuma, että sulta sattuu juuri löytymään Nevermore -teemaiseen neuleeseen ohje. Näköjään idea on käynyt siis jollain muullakin mielessä :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥
Thank you for commenting! ♥