Sivut

torstai 13. toukokuuta 2021

Tuunattu kukka-amppeli ja pistokkaista kasvatettu juoru

Innostus viherkasveja kohtaan on nyt toden teolla iskenyt minuun. Vielä muutama vuosi sitten iso osa huomaani uskotuista viherkasveista koki hitaan kuoleman hukkumalla tai kuivumalla. Tavallaan ei mikään ihme, etteivät ne pärjänneet kanssani vuosikymmen sitten, kun en silloin osannut ruokkia itseänikään pakastepizzaa ja Vekkuleita Eläinmakaroneja paremmalla ravinnolla.

Onnistuin hiljattain tappamaan rahapuun ja myrttikin alkoi alkukevään kukoistuksensa jälkeen murjottamaan, joten en ole vieläkään mestariviherpeukalo, mutta kehitystä on silti tapahtunut. Tällä hetkellä minua onnellistuttaa eniten kodinhoitotilassamme viihtyvä juoru, jonka olen kasvattanut äidiltäni saaduista pistokkaista. Tällä hetkellä juoru porskuttaa ilmilömäisesti ja suurimmat lehdet siinä ovat noin 10 cm pitkiä.

Porukoilta peräisin on myös keraaminen Kermansaven amppeli, jossa juoru asuu. Amppeli löytyi viime kesänä, kun olin auttamassa varaston siivousoperaatiossa ja se oli menossa kirppispinoon, mutta päätyikin minulle. Utuisen harmaansininen sävy ei kuitenkaan ollut ihan mieleeni, joten piti alkaa tuunaushommiin.


Halusin säilyttää keramiikan elävän pinnan, joten valitsin maaliksi läpikuultavan Deka Cristal -lasimaalin valkoisena ja mustana. Niitä sekoittamalla sain sävystä tummanharmaan, joka kuitenkin päästi lävitseen myös keramiikan alkuperäistä kuviota. Olin alunperin haaveillut tasaisemmasta lopputuloksesta, mutta maalaustyötä aloittaessa tuli selväksi, ettei sellainen onnistu ilman ruiskua. Päädyin viimein siveltimen kanssa tekniikkaan, jossa nimenomaan annoin kaikkien raitojen näkyä. Semmoisia rustiikkisesti maalattuja ruukkujahan on tätänykyä kaupatkin pullollaan.

Mitä viherkasveja teidän kotoa löytyy?

4 kommenttia:

  1. Ihana pinta tuossa tuunaamassaasi ruukussa! Mua harmittaa, kun tosi monet koristeruukut, joita myydään, ei ole lasitettu pohjasta, jolloin ne voi päästää vettä läpi ja pilata ikkunalaudat. Sama homma useimpien keraamisten aluslautasten kanssa. 😕 Meiltä löytyy viirivehkaa, flamingonkukkaa ja sitten just juoruja ja muita helposti kasvavia ja pistokkaita antavia kasveja. Kumppania syyhyttäisi päästä käymään kasvikaupassa, mutta mua huolestuttaa, saadaanko taas sitten uuden kasvin mukana harsosääskiä tms. Just käyty uuvuttava taistelu, jolla kanta saatiin melkein kokonaan sukupuuttoon. 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh, jopas teillä on ollut huono tuuri, kun harsosääskiä on tullut tuollainen invaasio. Jos mielii lisää huonekasveja pienemmällä öttiäisriskillä, niin esim. Facesta löytyy ryhmiä, joissa vaihdellaan pistokkaita :)

      Poista
  2. Hienon näköinen ruukku! Huonekasvit tuo kyllä ilmettä ja viihtyisyyttä kotiin. Muistan joskus nuorempana, kun mulla oli vain yksi huonekasvi aina kerrallaan ja sekin yleensä hyvin kyseenalaisessa hapessa. Nyt taitaa olla toistakymmentä hyvinvoivaa kasvia, ja kaveritkin ihmettelee miten tällaisesta sarjamurhaajasta yhtäkkiä tuli tällainen viherpeukalo :D Ei kaikki lajit tietenkään täällä tykkää olla, mutta olen löytänyt aika hyvän vakiovalikoiman lajien puolesta.

    Ps. repesin eläinmakaroneille :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaistun noihin sun huonekasvimuistoihin kovasti! Oli kerrassaan ihme, jos jokin rehu pärjäsi mun kanssa puoltakaan vuotta. :D

      Mulla ei ole vielä mainitsemasi kaltaista vakiovalikoimaa, mutta sitä kohti mennään pikkuhiljaa. Yritän uusien kasvien hankinnassa kiinnittää huomiota sille, millaisia kasvuolosuhteita asunnossa on tarjottavana. Tänne ei esimerkiksi kannata hommata kasvia, joka vaatii viileää talvehtimispaikkaa, kun ei ole verantaa tai vastaavaa "välitilaa" pienen tuulikaapin lisäksi.

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥
Thank you for commenting! ♥