Sivut

perjantai 26. elokuuta 2022

With this hand I will lift your sorrows

Heipähei ja pahoittelut parin viikon mittaiseksi venyneestä blogitauosta! Toissaviikonloppu oli kovin kiireinen, kun vietin viimeisiä lomapäiviä. Viime viikonloppuna taas mentiin lauantaina Hämeen keskiaikafestareille. Siellä oli tosi kivaa muutama tunti, mutta sitten sain auringonpistoksen, josta palautumiseen meni leijonan osa viikonlopusta. Minä ja hellesäät ei oikein tulla toimeen. Entäpä mitä sinulle kuuluu?

Viime vuonna Revolution x The Nightmare Before Christmas -yhteistyö riehaannutti minut. Tänä keväänä huomasin, että Revolutionille oli tullut myyntiin myös Corpse Bride -yhteistyötuotteita, ja tiesin heti että se on menoa taas. Tuoteperheeseen kuuluu useita luomiväripaletteja, kolme huulipunaa sekä meikkisiveltimiä ja meikkipussi. Näistä valitsin digitaaliseen ostoskoriini Upstairs Downsatairs -luomiväripaletin, jossa on 24 lumoavaa sävyä.

Corpse Bride -stop motion elokuvassa päädytään pieleen menneiden harjoitusvihkiäisten myötä seikkailemaan elävien maailman ja tuonpuoleisen välillä. Ironista on se, että näistä kahdesta maailmasta juuri kuolleiden valtakunta tuntuu kuplivan enemmän elämäniloa. Upstairs Downstairs -luomiväripaletti tuo nämä kaksi ulottuvuutta yhteen. Mukana on sekä mattaisia, metallinhohtoisia kuin kimaltaviakin sävyjä. Pääpaino väreissä on violeteissa, sinisissä ja vaaleanpunaisissa. Kuin kirsikkana kakun päällä, myös värinappien päällä ollut suojakalvo oli teemoitettu Corpse Briden mukaan elokuvassa käytetyllä vihkivalalla:

"With this hand I lift your sorrows.
Your cup will never be empty, for I will be your wine.
With this candle, I will light your way in darkness.
With this ring, I ask you to be mine."

En ole järjestelmällisesti testannut jokaista luomivärinappia paletista, mutta muutaman lookin tehneenä voisin sanoa, että tämä on todella kiva. Sinisilmäisenä ja vaaleahiuksisena olen pitkään vierastanut sinisiä luomivärejä. Olen nimittäin pelännyt, että yhdistelmästä tulee kovin barbiemaiset kasarivibat. Nyt kuitenkin haastoin itseäni valitsemalla tämän paletin ja se kannatti. Sinivoittoinen silmämeikki ei edelleenkään ole minulle ominta, mutta sininen yhdistettynä violettiin, vaaleanpunaisen sävyihin sekä haaleaan aprikoosiin toimii.

Toivon kovasti että Revolutionin ja Tim Burtonin elokuvien yhteiselo laajenee tästä eteenpäinkin. Sleepy Hollow tai Beetlejuice olisivat ainakin varmoja vetoja avaamaan jälleen meikäläisen lompakon.

Mitä tuumitte tästä paletista?

6 kommenttia:

  1. Mä olen kanssa vierastanut sinisiä luomivärejä barbien ja kasarifiilisten pelossa. Mutta ainakin nämä sun tekemät lookit todistaa, että sitä vibaa ei välttämättä tule. 😄 Ihania luomivärejä! 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla, että en ole ollut ainoa, jolla on sinisestä luomiväristä nuo assosiaatiot! :D

      Poista
  2. Kauniit värit tässä paletissa, käy sulle kyllä tosi hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Tämä paletti on kyllä osoittautunut kovin mainioksi :)

      Poista
  3. Aivan ihana! Harmittaa, ettei tullut sitä Nightmare-palettia hankittua. Tuo Corpse Bride-paletti kiinnostaa myös, se on ihana leffa ja mulla ei oo vielä yhtään luomiväripalettia, missä olisi sinisen sävyjä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi että missasit sen Nightmare Before Christmas -paletin, mutta tosiaan onneksi näitä Tim Burton -sarjoja on tullut muitakin. Tätä kyseistä Corpse Bride -palettia näyttäisi ainakin nyt olevan vielä jäljellä! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥
Thank you for commenting! ♥