Sivut

sunnuntai 6. marraskuuta 2022

Lokakuun parhaat 2022

Lokakuun viimeisen kokonaisen viikon olin lomalla, joka toi hengähdystauon syksyn työjutuista. Kuvittelin järjestäneeni itselleni kotoiluloman, mutta tekemistä olikin sitten yllättävän paljon. Hyvä niin toisaalta, sillä silloin pääsi tekemään paljon asioita, joita ei arkena ehtisi.

Halloween-jutut

Vuosi sitten podin halloweenista ärsytystä, mutta tänä vuonna kausi sujui onneksi viihtyisämmin. Lokakuussa fiilistelin paljon meidän kodin halloween-koristuksia, leivoin herkullisia noitateemaisia kuppikakkuja, nautin 13 päivän ajan halloween-teekalenterista ja osallistuin Salainen kurpitsa -lahjojenvaihtoon. Ensi syksyksi olisi kiva keksiä enemmän jotain teemaan sopivia DIY-juttuja.

Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha & Sinebrychoffin taidemuseo

Lokakuussa hyödynsin Museokorttiani urakalla. Vierailin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa, jonka sisätilat olivat todella viihtyisät monine kiinnostavine kasveineen ja ympäristöineen. Piha ei toki tähän vuodenaikaan ollut parhaimmillaan, joten pitää palata ihastelemaan puutarhaa kesällä.

Sinebrychoffin taidemuseossa on parhaillaan näyttely Kirsikkapuun alla – Japanilaisia puupiirroksia, joka käytiin katsomassa yhden kaverin kanssa. Yksityiskohtaisissa piirroksissa oli paljon ihasteltavaa. Niitä on esillä kahdessa eri kerroksessa, joiden välinen yhteys ei ollut kovin selkeästi ilmaistu, joten meiltä meinasi ensin jäädä osa näyttelystä huomaamatta. Tämä näin vinkkinä, jos meinaat mennä näyttelyä katsomaan. Näyttely on auki 15.1.2023 asti.

Jooga

Olen aiemmin kokenut rentouttavan hidastempoisen joogan tylsänä. Normaalisti kärsivällinen minä on silloin huutanut mielessään, että on tylsää ja joko voitaisiin mennä eteenpäin. Lokakuussa opin kuitenkin hiljentämään tämän äänen ja keskittymään hetkeen, jolloin harjoitukset ovat sujuneet paremmin.

I Love Me -messut

Kävin ekaa kertaa koronan jälkeen messuilla, kun Eni houkutteli minut mukaan I Love Me -tapahtumaan. Kosmetiikkaostokset jäivät vähemmälle, mutta tein monia muita edullisia löytöjä. Messuilla oli kivaa, mutta massatapahtumissa korona-ajan jälkeen oleminen vaatii selvästi minulta treeniä. Ensin repäisin elokuussa helteisillä Keskiaikafestareilla auringonpistoksen ja nämä messut taas päättyivät migreeniin, jonka sain onneksi nopeasti pois, kun pääsin kotiin lepäämään. Hälinä yhdistettynä liian pitkään ruokailuväliin taisi olla liikaa. Onko muilla muuten vastaavia ongelmia ollut nyt covid-aikojen jälkeen massatapahtumien kanssa?


Miten sinulla sujui lokakuu?

2 kommenttia:

  1. Jotenkin massatapahtumien kestokyky on hiipunut aika olemattomiin korona-aikojen jälkeen. Se äänen määrä on mulle liikaa. Huomasin myös työpaikan pikkujouluissa, miten henkisesti kuluttavaa ylimääränen meteli on.
    Aivan ihana toi teekalenteri. Jäikö noi laatikot sellaseen kuntoon, että voit käyttää sitä mitenkään availun jälkeen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lohdullista kuulla, että on muitakin joilla massatapahtumien toleranssi on madaltunut eli se en ole vain minä. :D Ei tässä auta varmaan muu kuin pikkuhiljaa yrittää siedättää itseään niihin uudelleen sopivan kokoisten tapahtumien ja vaikka vähän lyhyempien vierailuaikojen merkeissä.

      Teekalenteri jäi bokseineen päivineen sellaiseen kuntoon, että sitä tosiaan voisi hyödyntää jatkossakin koristeena tai muuhun jatkokäyttöön. Pistin sen siis kiltisti kaappiin odottelemaan inspiraatiota tai ensi vuotta. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥
Thank you for commenting! ♥