Sivut

tiistai 6. joulukuuta 2022

Marraskuun parhaat 2022

Marraskuu, petit luottamukseni täysin. Et tuonut tullessasi joulumieltä, vaan sen sijaan loppupuolellasi johdatit kotiimme koronan, jonka olimme hienosti tähän asti välttäneet. En tahdo nähdä sinua vajaaseen 11 kuukauteen, joten nyt sinulla on aikaa miettiä tekosiasi. Palaa sen jälkeen lempeänä ja luumutorttujen tuoksuisena, kiitos.

Korona ei ollut meille kolmen rokotteenkaan kera mikään perusflunssa. Tämä toki vaihtelee yksilön ominaisuuksien sekä virusvariantin mukaan. Meillä oli noin 4 päivää lämpöä tai kuumeilua sekä ärhäköitä lihaskipuja nuhan, kurkkukivun ja yskän lisäksi. Sen jälkeen kärsin vielä noin viikon verran uupumuksesta ja ns. aivosumusta. Eilen oli ihka ensimmäinen päivä, kun tuntui että pää toimii taas. Vielä kun saisi infernaalisen nuhan ja aamuiset yskänpuuskat loppumaan.

Jotta saataisiin tähän postaukseen otsikon mukaista sisältöä, niin yritän kaivaa mieleni onkaloista nyt jotain positiivisia juttuja tästä viheliäisestä marraskuusta. Tänään sattuu olemaan myös itsenäisyyspäivä, joten haluan toivottaa iloista itsenäisyyspäivää kaikille! <3 Meillä sitä tullaan tänään juhlistamaan kauniista talvikelistä nauttien, hyvää ruokaa syöden ja konvehteja maistellen.


Uusi roskakori kotitoimistoon

Olin haaveillut Hay Shade Bin -roskakorista yli vuoden ja vihdoin se oli Black Fridayn aikaan alessa -20 %, joten tilasin sen (nyt ollaan varmaan siinä aikuisena olemisen ytimessä). Karanteenin vuoksi juoduttiin pyytämään Aleksin kaverilta apua, jotta saatiin paketti postista ennen säilytysajan umpeutumista. Kommellusten kautta tämä ihanuus on nyt siis vihdoin työhuoneessani ja voi miten kätevä se onkaan! Irrotettavan kauluksen ansiosta roskat pysyvät paremmin piilossa ja roskapussin reuna ei näy. Seuraavaksi ostoslistalla työhuoneeseen olisi (sähkö)pöytä.

Heräteostoksia Cittarista

Hassusti juuri halloweenin jälkeen Citymarkettiin tuli kaikenlaista kivaa kosmetiikkaa, kuten Mad Beautyn Nightmare Before Christmas -tuotteet sekä Essencen syksyinen Pumpkins Pretty Please -sarja. Ensin mainitusta kotiutin Jack Skellingtonin kuvalla varustetun Moonlight Chills -maskin ja jälkimmäisestä söpön 9 sävyn luomiväripaletin. Oli mukavaa löytää näin läheltä omaan tyyliin sopivia tuotteita.

Isänpäivä

Otin eilisen vapaaksi, joten minulla on nyt neljän päivän viikonloppu, jonka aikana piti alunperin mennä kyläilemään porukoilla, mutta jonka halusinkin nyt sattuneesta syystä pyhittää omalle toipumiselle. Sen vuoksi nostan marraskuun lemppareihin isänpäivän, jolloin pääsin kyläilemään heidän luonaan ja viettämään aikaa yhdessä. <3

Suunnitelma yläkerran varastohuoneelle

Meillä on yläkerrassa parin neliön varastohuone, jossa oli tarpeisiimme tosi epäkätevät kalusteet. Otimme ne pois jo maaliskuussa 2021, jonka jälkeen maalasin seinät, mutta uusien kalusteiden hankkiminen sitten vähän venyikin. Alunperin meinattiin tilata kaapistot Ikeasta, mutta yhden komponentin toimitusvaikeuksien takia päädyttiin lopulta miettimään muita ratkaisuja. Tilaan tarvitaan kaksi hyllykköä ja marraskuussa tein hienon taulukon yhteensopivista ratkaisuista. Nyt ensimmäinen hyllyistä on saatu ostettua ja odottaa eteisessä kasaamista.

Lunta!

Mahtavaa, että tänne etelään saatiin lunta jo marraskuussa. Lumitöistä voidaan olla montaa mieltä, mutta se on varmaa, että lumi piristää pimeitä iltoja heijastamalla valoa ja luoden kauniita postikorttimaisemia.


Sujuihan sinun marraskuusi paremmin?

(Ps. Huomasin parin edellisvuoden Kuukauden parhaat -postauksista, että minulla on outo tapa puhutella marraskuuta.)

2 kommenttia:

  1. Onneksi pääsitte noin vähällä koronan kanssa, kyllähän tuo menee jo ihan "normaalista sairastelusta" varmaan :) Mulla meni 7 päivää toipilaana, 5 kuumeessa. Haju ja makuaisti lähti kuukaudeksi (pystyin haistamaan nuuskapurkkia täysin ilman kantta haistamatta mitään). Aivan älyttömän tylsää oli syödä jotain suklaata ja muuta. Parin kuukauden jälkeen huomasi että onneksi makuaisti tuli aikalailla myös kokonaan takaisin. En käynyt kolmeen viikkoon missään treeneissä tai harrastuksissa urheilun puolesta :/ Olin myös ottanut kaksi rokotusta. Enempää en aio ottaa, ellei tulisi pakollisiksi johonkin ulkomaille menemiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tuo monta päivää kestävä aivosumu kyllä oo kuulunut mulla perus flunssiin eikä edes influenssaankaan, joten siinä mielessä tämä oli ihan oma lukunsa. Mutta onneksi ei nyt mitään sen pahempaa. :) Itse alan olemaan pikkuhiljaa kunnossa, mutta otan treenien puolesta joulukuun ajan rennommin. Puolisolla vielä jälkitautina poskiontelontulehdus.

      Tuo makuaistin menetys kuulostaa kyllä varsin ikävältä :( Onneksi se on kuitenkin tullut sulle takaisin. Yhdellä tuttavalla maku- ja hajuaistit temppuilee edelleen, kun sairasti koronan ennen kuin rokote tuli saataville.

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥
Thank you for commenting! ♥