Sivut

torstai 6. syyskuuta 2018

Kesän loppuneet + uudet kosmetiikat

Kesän aikana sain käytettyä loppuun 16 tuotetta tai näytettä ja niiden lisäksi annoin yhden tuoksun pois. Heinäkuun helteet vaikuttivat kovasti kosmetiikan käyttööni ja heinäkuussa loppuneita olikin vain neljä.


Four reasons moisture conditioner
Minulla hiusten latvat menevät helposti kuivaksi hötöksi, mutta tästä oli jonkin verran apua saman merkin arganöljyn kanssa. Hoitoaine on ollut myös tosi riittoisaa. Uusi pönikkä tätä löytyy jo jemmasta.

Batiste Bare -kuivashampoo
Yhtä toimivaa, kuin kirsikkainen kaverinsa, jonka tuoksua kuitenkin kaipasin kovasti.

TRESemmé moisture rich shampoo
Joskus pari vuotta TRESemmén Suomeen tulon jälkeen ostin tämän shampoon matkoja varten. Luulen, että jatkuvassa käytössä tämä kuitenkin olisi minulle liian pesevä ja hiuspohjaa kuivattava.

Wella Brilliance mask fine/normal hair testeri
Niinikään noin 10 vuotta sitten sain kampaajalla käydessäni Wellan hiusnaamiotesterin. Iästään huolimatta tämä oli aika kivaa tavaraa. Hiusnaamio sai hiukset tuntumaan sileiltä ja pehmeiltä ja toi niihin vähän jopa sellaista kampaamotuoksua.


Lush Magic wand -saippua
Aluksi tumma kuori oli liian karhean tuntuinen talvikuivalla iholla. Lopuksi taas saippuan tuoksu muuttui epämiellyttäväksi. Silloin tosin sitä oli todella vähän jäljellä ja parasta ennen -päivä oli jo mennyt, joten vika lienee enemmänkin minussa. Siinä välillä tämä oli kuitenkin ihan kiva, mutta on Lushilla parempiakin.

Lush Montalbano shampoopala
Pala kesti minun säästäväisellä käytölläni noin vuoden, vaikka minulla on ollut koko sen ajan pitkiksi luokiteltavat hiukset. Käytin Montalbanoa keväästä syksyyn asti ja talvisin käytin eri palaa. Montalbano ei pessyt hiuksia liikaa, vaan teki hiuksista pehmeät ja jätti huispohjan luonnollisen tuntuiseksi. Lisäksi palan ollessa uusi se sai koko kylppärin tuoksumaan lumoavasti sitruunalta ja rosmariinilta. Kaiken lisäksi tämähän on myös pakkaukseton. Jatkoon! Onko teillä kokemusta näistä?

Lush Sugar plum fairy sokerihuulikuorinta
Kiva tuote, joka teki huulet pehmeiksi. Ja se maku! Kerrankin herkullisen tuoksuista kosmetiikkaa, jota saa myös maistaa. Tämä ei kuitenkaan löytänyt paikkaansa omista rutiineistani. Lopulta päädyin käyttämään tämän pois ihan vain kasvokuorintana, joten uudelleen en ostaisi ainakaan ihan heti.


Lumene Gloss & care kynsilakanpoistoaine
Lakkaan kynsiäni harvoin, joten tämä pullo kesti käytössä noin 7 vuotta. Ajoi asiansa hyvin.

Lumene Blueberry wild curl waterproof mascara
Ripsarin vedenpitävyys riitti hyvin, mutta meikki oli iltaisin myös helppo puhdistaa. Harja oli aika perinteinen ja pullon suu annosteli värin hyvin. Tätä ei enää ole Lumenen valikoimissa, mutta varmasti jotain Lumenen vedenkestävää ripsaria tulee joskus ostettua taas.

Lumene Natural code 2 in 1 powder makeup
Tämä oli vuosia luottopuuterini. Hyvä sävy, levittyvyys ja mattainen pinta. Tätäkään ei enää valikoimissa ole. Nyt seuraava puuterini on Lumenen CC-voiteeni kanssa samaa sarjaa.


Joik Energizing bathsalt
Ihanan sitruksisen tuoksuinen kylpysuola! Käytin tätä jalkakylpyihin. Kaunis purkki menee varmasti uusiokäyttöön. Voisin ostaa uudelleenkin ja pitänee joskus tutustua myös muihin Joikin tuotteisiin.

Yves Rocher Lime anti-perspirant
Tämä dödö oli peruskäyttöön ihan hyvää tavaraa ja tuoksu oli pirteä. En ole ihan varma kestäisikö tämä aktiivisemmassa urheilussa. Ostaisin uudestaankin (ja voi, miksei niitä myymälöitä enää ole).

Natureline luomiväripaletti
Ikänsä puolesta paletti olisi edennyt koulutiellä jo ainakin yo-kirjoituksiin asti, joten lienee aika luopua. Sävyt olivat kivan pigmenttisiä. Nyt vähän ehkä hävettää kertoa tästä teille. Sanokaa jooko, että teilläkin pyörii tällaisia nurkissa? Seuraavaksi ajattelin kasata arkipaletin NYXin irtonapeista.


Lavera Hydro effect serum testeri
Seerumi imeytyi yllättävän vikkelästi. Se ei jättänyt ihoa tahmeaksi, vaan teki sen nopeasti kuulaaksi. Kevyesti annosteltuna tämä toimisi varmaan myös meikin alla hitaina aamuina. Hintaa täysikokoisella tuotteella on kohtuullisesti, reilu 20 €, joten todennäköisesti tämä päätyy joskus ostoskoriin.

Esse C5 puhdistusgeeli testeri
Kostein sormin iholla vaahdotettava putsari tuntui hammastanhamaisen raikkaalta ja poisti meikkiä hyvin. Silmämeikkiä en tällä kuitenkaan hennonnut kokeilla puhdistaa tuon raikaan tunteen vuoksi, vaikka tuote kuulema siihenkin sopisi. Tuoksu muistutti minttupurkkaa. Sinänsä toimiva tuote, mutta sen verran ufo etten ostaisi.

Lanvin Éclat d'Arpege EdP testeri
Ihan kiva sitruunalla ja persikalla taitettu liljainen kukkaistuoksu, johon vihreä tee tuo raikkautta. Luulen kuitenkin, että kyllästyisin tähän nopeasti. Tuoksu myös tuntui haihtuvan iholta vikkelästi.


Uusia juttuja tuli haalittua kesäkuukausina näköjään hirmuinen määrä, peräti 20 tuotetta (Lanvinin tuoksunäytteen käytin heti kun sen sainkin, joten se puuttuu kuvasta). Mukaan mahtui muutama Biozellin pr-näyte, elokuun Bette Box, välttämättömiä tarvehankintoja, kuten uusi dödö ja kynsilakanpoistoaine, sekä pari todella edullista kirppislöytöä.

Kosmetiikan ostaminen kirpparilta on asia, jonka kanssa olen tosi varovainen. Kesällä onni potki kuitenkin ja vastaan tuli kaksi vastustamatonta tuotetta, jotka uskalsin ostaa. Signe Seebidin kasvonaamiojauheen turvallisuuteen uskalsin luottaa, koska tuotehan ei sisällä nestettä ollenkaan ja vaikutti täydeltä. Body Boomin kahvikuorintapussi taas oli edelleenkin tiukasti sinetöity.

Kosmetiikan määrä elokuun lopussa oli 122-17+20 = 125 tuotetta. Tuotteiden määrä ei siis edelleenkään ole vähentynyt. Positiivista on kuitenkin huomata, että luku on koko vuoden pyörinyt tiiviisti 125:n molemmin puolin. Omistamani kosmetiikan määrä näyttää siis olevan jotenkin vakio, mikä on toisaalta ihan hyvä. Kuitenkin olisi kiva saada ajan mittaan tätä keskiarvoa esim. 10 tuotetta alemmaksi, jolloin tuotteiden kiertonopeus olisi parempi. Kosmetiikka kun ei juuri koskaan parane säilytyksen myötä.


Löytyikö loppuneista tuttuja tuotteita ja mikä on sinulle ominainen kosmetiikan määrä?

lauantai 1. syyskuuta 2018

Elokuussa ilahdutti

Ihanaa syyskuun alkua kaikille teille lukijoille! Kurkistetaan vielä hetki elokuun ja kesän puolelle näiden elokuun kivoimpien juttujen ja ensi viikolla julkaistavan kesän loppuneiden kosmetiikkojen myötä. Minusta tuntuu, että kirjoitan jokaisesta kuukaudesta nykyään näin, mutta elokuukin meni todella nopeasti.


Minulla on mahtava harjoittelupaikka, mutta jos siitä jotain pahaa täytyy löytää, niin se on tee. Toimistolla on nimittäin ehtymätön varasto Liptonia. Säästäväisenä opiskelijana kärvistelin ilmaisten Liptonien kanssa viikkoja kunnes totesin, että nyt saa riittää. Irtoteetä en viitsinyt toimistolle viedä, mutta Clipperin English Breakfast on ilahduttanut arkea Tescon Vanilla Chain ohella.

Omenasato alkoi kypsymään ja vanhemmilta riitti omppuja meillekin niin paljon, kuin vaan suostuttiin ottamaan. Kuumeisesti omenoita kuoriessa ja keitellessä olo oli kuin talvivarastoja keräävällä pienellä oravalla. Urakoinnin lopputulema oli 17 purkillista omenahilloa pakastimessa, josta olen aika ylpeä.

Tajusin viimein, että päivittäiset junamatkat voisi käyttää vapaa-ajan lukemiseen. Kirjastosta valikoitui ensimmäisenä lainaan Kolkko kaupunki, joka on jatkoa Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille. Juoni tempaa mukaansa, mutta tarinan lomassa olevat valokuvat eivät ole ihan niin vaikuttavia kuin ensimmäisessä osassa. Loppu myös tuli aika töksähtäen. Trilogiasta on olemassa jo viimeinenkin osa, mutta sitä ei ole käännetty suomeksi.


Pitkään suunniteltu kampaamokäynti koitti elokuun vikana päivänä työviikon jälkeen. Muuton jälkeen tarvitsi löytää uusi luottokampaaja Hyvinkäältä ja taisin osua ensiyrittämällä oikeaan (kolmen tunnin tutkimustyö kannatti)! Sain käynnin aikana paljon uutta tietoa hiuslaadustani (hiukseni ovat kuulema hyväkuntoiset, vaikka itse olen erehtynyt pitämään niitä kuivina, liian helposti katkeilevina ja ties mitä).

Tulin myös maininneeksi, että olen onneton kampauksien tekijä ja kiharat eivät varsinkaan pysy. Lopuksi kampaaja tekikin minulle elämäni näteimmät rennot kiharat, selosti tekniikan minulle ja suositteli vahvasti tuotetta, joka ei kuulunut hänellä edes valikoimiin. Onnesta soikeana ja upeilla hiuksilla kelpasi jatkaa Lumikin hiussalongista viettämään treffi-iltaa.

Treffi-iltaan kuului teehetki Teesalonki Sylviassa, jolla sattui tuona iltana olemaan pidennetty aukiolo. Red velvet -kakun kaveriksi valikoitui Butterfly of Taiwan oolong. Aleksi otti suklaakakun kanssa toisen sadon darjeelingia. Kakku oli hyvää, mutta jätti vähän kylmäksi kuitenkin. Oolong sen sijaan valloitti meidät molemmat. Sen maku oli todella täyteläinen ja pehmeä, ehkä vähän jopa pähkinäinen. Teehetken jälkeen mentiin kotiin hieman epäloogisessa järjestyksessä kokkaamaan pääruokaa. Pihviä ja salaattia syötiin ällösöpösti kynttilöin valaistulla parvekkeella.


Mitä sinulle jäi mieleen elokuusta?

keskiviikko 22. elokuuta 2018

Hämeen keskiaikafestivaalit ensikertalaisen silmin

Viime lauantaina suunnattiin Hämeen keskiaikafestivaaleille, joissa olin tahtonut käydä jo pitkään. Varsinaisestihan en keskiaikajuttuja harrasta, mutta niin laajasta aikakaudesta löytyy kuitenkin paljon kaikkea kiinnostavaa. Hämeen linnan miljöö oli tapahtumalle aika täydellinen ja aiemmin lauantaille luvattu sadekin oli peruutettu.


Halusin pukeutua teemaan sopivasti, mutta mitään kovin keskiaikaista ei meikäläisen vaatekaapista löytynyt. Musta mekko vyöllä ja muutama letti hiuksiin saivat siis kelvata. Asu osoittautuikin mukavaksi, ja se päällä oli kiva tassutella koko päivä festivaalialueella. Moni muu oli panostanut asuunsa kovasti.


Yksi tärkeimmistä hyvän festivaalipäivän avainjutuista on hyvä ruoka. Monella ruokakojulla oli sika paistumassa vartaassa ja paria sellaista maisteltiinkin. Ihastuin silti eniten vastapaistettuihin perunasipseihin, joihin sai itse valita mausteet. Vastaaviin en ollut aiemmin törmännyt muilla markkinoilla.


Festareilla pääsi myös seuraamaan mättömiekkailun SM-kisoja. Yllätin itseni, kun tykkäsin katsoa näitä otteluita niin paljon. Minähän en siis yleensä mitään urheilua seuraa. Jos buhurtia alettaisiin näyttää televisiossa, voisi minustakin ehkä tulla penkkiurheilija.


Kojuja oli laidasta laitaan. Muutamassa oli enemmänkin bulkkitavaraa, mutta suurimmassa osassa tarjolla oli uniikimpia käsitöitä. Suurimmat pähkäilyt kävin erilaisia kuriositeetteja myyvien kojujen kohdalla. Kallot, linnunjalat ja hampaat houkuttelivat kovasti, mutta päätin kuitenkin säästää rahat ja lykätä kuriositeettikokoelmani kartuttamista.


Ostoskassiin valikoitui mukaan harkittuja juttuja. Toffeetuvan toffeessa oli upeat aidot maut, eikä niitä voinut vastustaa. Mukaan lähti myös mustikan tuoksuinen saippua, pari Ruusu & Rosmariinin kylpypommia ja Nokuro designin käsintehty saippualautanen. Olin saippualautasta hiljattain etsinytkin kaikkialta isoista kaupoista, mutta sopiva ja käytännöllinen alunen tuli vastaan yllättäen festivaaleilla.

Haudukkeiden ystävänä mukaan lähti myös YrttiVillitys osuuskunnan yrttisekoitus, jota en ole vielä kerennyt kokeilemaan. Löysin myös vihdoin pitkään etsimäni vuorikristalliriipuksen hopeoidulla ripustimella. Vuorikristalliriipus muuten simppelin asun kanssa voisi toimia myös toimistolla.


Oletko käynyt Hämeen keskiaikafestivaaleilla tai muissa keskiaikatapahtumissa?

PS! Blogin 5v.-synttäriarvonnan voittaja on arvottu ja otan häneen yhteyttä lähipäivinä.