Sivut

sunnuntai 1. tammikuuta 2017

New Year's Resolution 2017

Toivottavasti teillä kaikilla meni uudenvuodenaatto hyvin! Minulla oli eilen töitä, jonka jälkeen Aleksi tuli tänne. Teimme tortilloita, herkuttelimme ja katsoimme ilotulitusta.

En meinaa nyt kyllästyttää teitä kilometrin mittaisella selostuksella siitä, miten vuosi 2016 on mennyt. Vuosikatsauksen janoiset joutuvat siis tyytymään vuoden varrella tehtyjen postausten selailuun! Tällä kertaa tein uudenvuodenlupauksena tehtävälistan vuodelle 2017 ja tältä se näyttää:

♥ Toteuta muuttohaaveet ja sisusta uutta kotia - vaikka edes ihan pienellä budjetilla.
♥ Osta kaupoista enintään 20 upouutta vaatetta/kenkäparia/laukkua.
♥  Kehitä blogia ja postaa edelleen ainakin kerran viikossa.
♥ Yritä päästä vihdoin tänä kesänä heittämään talviturkki.
♥ Hanki ensi jouluksi jokin jännä joulukalenteri.
♥ Etsi enemmän aikaa taiteilulle ja askartelulle.
♥ Katso 50 elokuvaa joita et ole ennen nähnyt.
♥ Löydä kiva harjoittelu- tai kesätyöpaikka.
♥ Käy luovuttamassa verta ainakin kerran.
♥ Käy Linnanmäen valokarnevaaleilla.
♥ Käy ainakin kerran museossa.
♥ Askartele itse joulukoristeita.
♥ Käy edes yksillä messuilla.
♥ Käy elokuvissa useammin.
♥ Kuvaa syksyistä luontoa.
♥ Pudota painoa 5 kg.
♥ Vietä halloweenia.


Olettehan muuten huomanneet, että Tea & Vanitya voi nyt seurata myös Bloglovinin kautta? Uusia blogipostauksiakin minulla on luonnosteltuna vaikka millä mitalla! Ensi viikolla ajattelin vähän purkaa sitä, että miten vuoden 2016 uudenvuodenlupaus lopulta meni. Pitäisi myös esitellä teille Lushin Montalbano-shampoopala nyt kun olen ehtinyt käyttämään sitä ja pari muutakin ostosta. Lisäksi suunnitelmissa on minulle tutuksi tulleiden teekauppojen esittely ja postaus blogeista joita tykkään lukea sekä FB-kirppisten selviytymisopas. Haluaisin myös ennen keväällä suunniteltua muuttoa vielä esitellä teille nykyisen kotini ja kertoa sisustushaaveistani. Mikä näistä kuulostaa sellaiselta postaukselta, jonka haluatte päästä ensiksi lukemaan?

Translation:
I hope that everyone had a nice new year's eve! Yesterday I had work and after that Aleksi came to my place. We made tortillas and watched fireworks.

My 2017 resolution is a to do list:

♥ Move to live together with Aleksi and decorate the new home.
♥ Watch at least 50 movies that I never have seen before.
♥ Buy tops 20 brand new clothes/shoes/bags from stores.
♥  Develop blog and post at least once a week.
♥ Find a nice internship or summer job.
♥ Find more time for arts and crafts.
♥ Go to Linnanmäki light carnival.
♥ Buy an interesting yule calendar.
♥ Visit a museum at least once.
♥ Go to the movies more often.
♥ Make DIY yule decoration.
♥ Photograph autumn nature.
♥ Donate blood at least once.
♥ Visit at least one fair.
♥ Celebrate halloween.
♥ Swim in summer.
♥ Loose 5 kg.

4 kommenttia:

  1. Nykyinen sisustus ja sisustushaaveet nyt ainakin kiinnostaa, niin sitten pääsee vertaamaan uuteen!
    Mäkin haluan talviturkista eroon tänä vuonna. Viime vuosina on joko laiskuus, huono sää, seuran puute tai levä ollut uimisen esteenä. Nyt jos pääsisi edes siitä laiskuudesta tekosyynä eroon.
    Hyvää alkavaa vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääkin sitten alkaa valmistelemaan niitä sisustuspostauksia! :)

      Toivottavasti sinäkin pääset tänä vuonna heittämään talviturkin! Ihanaa alkavaa vuotta! ^^

      Poista
  2. Jee kiva, että seuraaminen onnistuu myös bloglovinilla! Mä ennen käytin enemmän bloggeria, mut mun mielestä toi bloglovin on kätevä kun se näyttää vaan blogipostaukset, mitä en oo vielä lukenu. :) Mulla on just muutto lähettyvillä, joten sisustuspostaukset ois jees!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heräsin Bloglovinin käyttöön vähän myöhään, mutta on sekin parempi kuin ei milloinkaan! :) Kiva kuulla että sisustusaiheet kiinnostavat! Olen jo aika pitkälle saanut luonnosteltua pari postausta, joten niitä on kyllä luvassa ^^

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥
Thank you for commenting! ♥