Sivut

sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Kuusenkerkkäteetä Forsmanilta + Arvonta!

Heippahei! Joko siellä ollaan joulutunnelmissa? Täällä ainakin, siitäkin huolimatta että taas ne lumet sulivat. Minustahan on parin viimeisimmän vuoden aikana tullut ihan jouluihminen. Askartelin uusia joulukoristeitakin jo heinäkuussa(?), mutta niistä lisää toiste. Sain nimittäin Forsman Tealta blogiyhteistyön merkeissä jouluisen paketin, johon pureudutaan nyt!


Laatikosta paljastunut setti sisälsi teetä, teekupin ja teesihdin. Iloinen jouluporo on minusta yksi kiinnostavimman kuuloisista Forsmanin joululaaduista. Luomuteessä on pohjana musta tee ja mausteena kuusenkerkkää, appelsiinia ja inkivääriä. Kuusenkerkällä maustetut teet eivät ole yleisiä, joten tuota oli kiva päästä maistamaan!

Iloinen jouluporo oli aika ihana makuelämys. Appelsiini erottuu mausta selvästi ja makea kuusenkerkkä tuo vielä oman säväyksensä pehmentäen makua. Inkivääriä on käytetty hillitysti ja se on tässä ennemminkin mausteen kuin päämaun roolissa. Kaikenkaikkiaan aivan mahtava tee, jota tulee varmasti ostettua lisääkin!


Tämä teesihti on muuten maailman kätevin! Minulla on jo lasinen haudutuskannu ja valtava haudutuspallo, mutta tämmöistä joka mukiin mahtuvaa sihtiä olen kaivannut monesti. Sihdin reiät ovat riittävän pieniä jopa rooibokselle ja yllätyin, että nuo pidikkeet taipuvat säilytystä varten! Lisäksi käytin tätä itse tehdyn glögin siivilöintiin ja mikseipä se toimisi myös leivonnaisten tomusokerihunnutuksessa.

Mukana tuli myös kauniin muotoinen teekuppi. Kuvioinnin puolesta en kuitenkaan ole ihan varma sopiiko se meidän astiakaappiin. Pikkulintu nimittäin lauloi, että olisi tulossa joululahjaksi lisää mustaa Taikaa. Minulla on kuitenkin jo mielessä yksi ihana ystävä, jota tämä teekuppi voisi ilahduttaa enemmän. Pitääpä kutsua hänet teelle joku päivä!


Perinteisesti näihin aikoihin blogissa on ollut joulun kunniaksi second hand giveaway, mutta tällä kertaa arvontapalkinnon tarjoaa Forsman tea! Palkinnoksi voittajalle lähtee setti, johon kuuluu Iloinen jouluporo -tee, Handy-sihti ja lisäksi raita-, pallo- tai vintagekuosinen teekuppi. Näin pääset osallistumaan:

  • Kaikki osallistujat saavat yhden arvan + seuraamalla Tea & Vanitya Bloggerissa tai Bloglovinissa saat yhden lisäarvan. Monellako arvalla olet mukana?
  • Kerro millaisia teeaiheisia postauksia tykkäisit lukea jatkossa.
  • Kirjoita kommenttiin myös sähköpostisi, jotta saadaan yhteyttä voittajaan! Ja olisi ihanaa, jos anonyymit laittavat mukaan jonkin nimimerkin!

Arvonta alkaa nyt ja viimeinen osallistumispäivä on 10.12.2017!

Translation:
Hi! Are you there already in christmas mood? In last few years I have started to be a real yule person. I even crafted some new decorations on July(?) but more about them some other time. This time i'm going to tell you about Forsman Tea products that I received lately as a blog collaboration!

I got tea, teacup and tea strainer. Iloinen jouluporo (in english Happy Christmas reindeer) was actually one of the most interesting sounding seasonal tea from Forsman Tea. The organic tea has black tea base and it is seasoned with orange, spruce and ginger. Tea with spruce is not that common so I was so eager to taste it! 

Iloinen jouluporo was a lovely taste experience! Orange is the dominant taste and sweet spruce softens it nicely. Ginger is more like a spice in this blend and you taste only a hint of it. I absolutely love this tea and i'm sure that i'm going to buy this more some day!

By the way this tea strainer is so handy! I already have some tea brewing equipment but I have been missing a strainer like this that goes into any mug. The holes are small enough even for rooibos and the handles fold so it won't take so much space. Besides tea brewing I have already used this for home made glogg filtering and I guess it would also work well in baking when scattering powdered sugar. 

I also got a tea cup. The shape is very beautiful but I'm not sure if the pattern works with our other tableware. However I have one friend in mind who might love this. I must invite her for tea some day!

Usually I have made a second hand giveaway in this time of year but now Forsman Tea offers the lottery price! The price contains Iloinen jouluporo tea, same kind of strain as I have and a teacup of your choise: stripe pattern, ball pattern or vintage pattern. And how to participate:

  • All participators get one ticket and if you are Tea & Vanity reader in Blogger or Bloglovin you get extra ticket.
  • Tell what kind of tea related posts you would love to read in future.
  • Add your email so we can contact the lucky winner!
The raffle starts now and the last day to participate is 10.12.2017!

75 kommenttia:

  1. Oih! Mukana kahdella arvalla! Tykkään lukea ihan kaikenlaisia teejuttuja, koska tee on elämä. :D Aiempi juttusi Earl grey -kakusta oli mielenkiintoinen, joten sen tyyppiset jutut nyt ainakin kiinnostavat. Myös ihan sun teekaapin esittely voisi olla hauska juttu!

    Sähköpostini on mennenjatullen@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ideoista Fanni! <3 Ehdottomasti postailen tänne, jos innostun taas kehittelemään jotain teehen liittyvää reseptiä. Ja tuon teekaapin esittelyn otan ihan varmasti toteutukseen!

      Poista
    2. Oli mielenkiintoista lukea teejuttu. En valitettavasti lukenut juttua Earl grey kakusta, haluaisin sen reseptin, jos mahdollista. Teekaapin esittely olisi tosi mukava ajatus.

      Poista
    3. Kiitos kommentista Liisa! <3 Muutama kuukausi sitten julkaisemani Earl grey -juustokakun resepti löytyy seuraavan linkin takaa, toivottavasti tykkäät! https://elisabet-teaandvanity.blogspot.fi/2017/09/resepti-earl-grey-juustokakku.html

      Poista
  2. Jee :) Yhdellä arvalla mukana. Olisi hauska nähdä lisää maisteluja vaikka jostain ihan omituisista / ei niin perinteisistä teemauista.
    satiinitaivas@gmail.com

    VastaaPoista
  3. No musta nää on ihan hauskoja, ja sun matkapostaukset Porvoossa on ollut kivoja. Ehkä semmonen luonto+kaupunki juttu on kivaa, sun blogista tykkään just koska se ei ole niin mainstream kuin omani! Seuraan bloggeissa :)

    Katri | finnlandsnorsk.blogspot.com | finnlandsnorsk@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Joulumieli hiipii pikkuhiljaa, ei hössötystä tms.

    VastaaPoista
  5. kahdella arvalla ja uusia teemakuja


    tarja.jormanainen@bastu.net

    VastaaPoista
  6. Arvonnassa mukana yhdellä arvalla. Tykkäisin lukea arvosteluja erilaisista teelaaduista ja saada tietoa uusimmista uutuuksista sekä tietoa mahdollisista erilaisista teetapahtumista :) Myös juttuja erilaisista nettikaupoista, joista teetä saa tilattua, olisi kiva lukea.

    Sposti tyttikaarela@gmail.com

    VastaaPoista
  7. kahdella mukana ja uudet teemaut kiinnostavat :)
    mariaheinonen1@hotmail.com

    VastaaPoista
  8. Bloggerlukijana kahdella mukaan. Testailupostaukset kivoja

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  9. Nam mitä herkkua! Kaikki teehen liittyvä kyllä kiinnostaa koska tee <3

    VastaaPoista
  10. Nam mikä herkkupaketti! Kaikki teehen liittyvä kiinnostaa, edellisestä kommentista unohtui s-posti :D

    juulia.myllykangas@outlook.com

    VastaaPoista
  11. eri tee brandien testaus ja maku mielipide niistä

    yhdellä arvalla

    jessicalonnberg@hotmail.com

    VastaaPoista
  12. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  13. Kuulostaa hyvältä! Teen suurkuluttajana täytyykin testata tuo kuusenkerkkätee ☺ uusista teemerkeistä/mauista lukisin mielelläni lisää!Mukana yhdellä arvalla.
    paula.wrang@luukku.com

    VastaaPoista
  14. Kahdella mukana.
    Käytätkö teetä joululeivonnaisiin?

    outi.saariaho @ gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Outi! Joululeivonnaisiin en ole käyttänyt teetä, mutta täytyykin ottaa tuo pohdintaan! :)

      Poista
  15. Ehdottomasti teesuosituksia!! <3 Tykkään teestä kuin hullu puurosta, mutta teetietouteni on aika suppea. :(
    Yhdellä arvalla mukana
    Sharleen
    julia.hamalainen123@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Yhdellä arvalla mukana! :) kaikenlaiset teehen liittyvät jutut kiinnostavat, sillä olen suuri teen ystävä. Erikoisia makuja tai vaikka teemoittain esim. yhdistää tee ja ruoka ja katsoa miten sopivat yhteen.

    siiri.l.suhonen@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Mukana kahdella arvalla .Metsuri51(at)luukku.com

    VastaaPoista
  18. Mua kiinnostaa teen ystävänä ihan kaikenlaiset jutut teestä :)
    Olen mukana yhdellä arvalla.
    haaruhainen@gmail.com

    VastaaPoista
  19. yhdellä arvalla ja selkeitä teelaatuja kuten Earl Grey ;)
    matti.luoma@yahoo.com

    VastaaPoista
  20. Parilla arvalla mukana :)
    Uusista luomutee lajikkeista kiinnostaa lukea sekä makumatkoja teen alkulähteille.
    Hyvää itsenäisyys päivää kaikille eritoten #suomi100v ! :)
    marviita@elisanet.fi

    VastaaPoista
  21. Yhdellä arvalla mukana! Valkoinen tee- ja yrittiteemakumaisteluja, teepannuesittely.
    lumilinnake@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Kuusenkerkkäsiirappia löytyy jääkaapista, joten hyvä tuote kyseessä myös itse Forsmanin tee-sekoitukseen lisättynä.
    Mua kiinnostaa teen terveellisyys-vaikutukset sekä eri lajikkeiden ominaisuudet
    tohtorino@hotmail.com

    VastaaPoista
  23. Yhdellä arvalla. :)
    Kiinnostaisi lukea teen terveysvaikutuksista!
    Villavalkea@yahoo.com

    VastaaPoista
  24. Mukana arvonnassa. Toivon testauksia uusista teelaaduista.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  25. Ihan kaikenlaisia teejuttuja tykkään lukea koska tykkään teestä kuin hullu puurosta. Sähköpostiosoitteeni on ninakristiinahilden@gmail.com. Osallistun kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  26. Kahdella arvalla osallistuisin ja uutuustuotteista mielelläni kuulisin - ja mistä niitä saa ostaa.
    T. Mare
    Vannas.m@hotmail.com

    VastaaPoista
  27. yhdellä arvalla mukana,voisko käyttää mehujäässä
    susan.leinonen@suomi24.fi

    VastaaPoista
  28. Minä haluaisin lukea teehen liittyvästä tapakulttuurista. Minkälaisia "teehuoneita" Suomesta löytyy? Teelaatujen erityispiirteistä ja eroavaisuuksista olisi myös kiva saada kertausta.
    Kahdella arvalla mukana.
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  29. Tänään kävin ostamassa Jouluteetä, ajattelin myös maistaa illalla. 2 arvalla mukana. Harmi vain että tuo sihti jäi teekauppaan, olis kätevä moneen juttuun.


    carita.lamsa@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Suzy

    Luin tätä ensimmäistä kertaa ja tykkäsin. Muki on niiiin ihana, teesiivilä sellainen jolle minullakin olisi käyttöä ja tee kuullostaa mielenkiintoiselta. Kiva blogi jota luen jatkossakin :)

    suvikkeli@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla että tykkäsit blogista ja tervetuloa viettämään Tea & Vanityn parissa lukuhetkiä jatkossakin! <3

      Poista
  31. Teemaisteluista. :) Ja kaikenlaisia vinkkejä.

    tt32232@gmail.com

    VastaaPoista
  32. Uudet teemaut ja niitten testailu kiinnostaa.

    susanna.korventausta@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Yhdellä arvalla. Toivon vinkkejä, miten teetä voi käyttää leivonnassa.

    Jauhopeukku rrap@luukku.com

    VastaaPoista
  34. Yhdellä arvalla mukana .Erilaisten teen maisteluista ja niiden mausta olisi kiva lukea sekä teen hyötykäytöstä esim.leivonnassa,ruoan laitossa.Usein myöskin on itsella hakusessa mihinkä eri teet terveydellisesti vaikuttaa.Mukavaa Joulun odotusta :) katjaleijokari@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Yhdellä arvalla mukana. Jutut erilaisten teelaatujen kokeiluista kiinnostavat

    VastaaPoista
  36. Minua kiinnostaa erilaiset teelajikkeet. Itse olen vähän arka kokeilemaan kaikkia eri lämpötiloja tai muita kommervenkkejä vaativia teetuotteita. Lukisin ja oppisin niistä kuitenkin mielelläni.

    annaeveliinanen(at)gmail.com

    VastaaPoista
  37. Vinkkejä hyvälaatuisista pussiteetuotteista kaipaisin :)

    VastaaPoista
  38. Yhdellä arvalla mukana. Kaikki mahdollinen teehen liittyvä kiinnostaa - vaikkapa eri teiden terveysvaikutukset.
    Nimimerkki Hazy
    heidi.liimatta@gmail.com

    VastaaPoista
  39. Yhdellä arvalla, Forsmanin tehtaanmyymälässä Vantaalla on kuin pikkulapsi lelukaupassa. Keltaiset, valkoiset, vihreät teet ovat minulle tuntemattomimpia. Niistä kuulisin enemmän. tarja.erdogan@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  40. Kahdella mukana, ihanaa kun on monta eri makuja
    v.laitinen@msoynet.com

    VastaaPoista
  41. Kahdella arvalla, tykkään teestä
    ahtiainen.tarja@suomi24.fi

    VastaaPoista
  42. Sihti on kylläkin aika erikoinen:) kiinnostaisi lukea postauksia luomu- ja bergamotilla maustetuista teeistä. Yhdellä arvalla mukana.
    milass@yahoo.com

    VastaaPoista
  43. Yhdellä arvalla mukana :) Tykkään lukea arvosteluja tällaisista vähän erikoisemmista teemauista, kuten tässäkin tämä kuusenkerkkä. Ylipäätään toki uutuustuotteiden esittely on paikallaan, vaikka olisikin jokin perinteisempi maku.

    sanna.vesanen (at) yahoo.com

    VastaaPoista
  44. Yhdellä arvalla. Kaikki tee jutut kiinnostavat. lauraruusu@gmail.com

    VastaaPoista
  45. yhdellä arvalla mukana, juon päivittäin teetä ja on mielenkiintoista lukea artikkeleita aiheesta. kaimaen1(at)luukku.com

    VastaaPoista
  46. Mukana. sanna_s@elisanet.fi

    VastaaPoista
  47. Teeaiheisia reseptejä juomiin tai ruokiin. Yksi arpa.
    kati_huhtinen@hotmail.com

    VastaaPoista
  48. Aika kattavasti tässä onkin ollut teeaiheisia juttuja. Kaikki vinkit hyvistä teelaaduista ovat aina mielenkiintoisia. Mukana yhdelllä arvalla.
    tpptuuli724(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  49. Teemaistajaiset, teevälineiden testit, ehkäpä hyvät vinkit myös leivonnaisista teen seuraksi.

    velho.fizban(miukumauku)gmail.com

    VastaaPoista
  50. Yhdellä arvalla. Eri teelaatujen eroista ja käyttöön liittyviä vinkkejä olisi mukava lukea. Toivoisin vintage-kuosista mukia, jos voitan. s-postini eija.a.pitkanen(at)elisanet.fi

    VastaaPoista
  51. Mielenkiintoisia juttuja on kattavasti. Kahdella arvalla mukana. :)

    VastaaPoista
  52. Yhdellä arvalla mukana ja kiva olisi saada lisää semmosia teeaiheita esim. Miten erilaiset teet eroavat toisistaan.
    ellinooora1@gmail.com

    VastaaPoista
  53. Millaiset teet tarvitsevat millaisen haudutuslämpötilan ja miten sen saisi kätevästi aikaiseksi?
    Yhdellä arvalla mukana.
    Marianne
    mariannekau @ hotmail . com (poista välilyönnit)

    VastaaPoista
  54. Kiva blogi. Sihti näyttää maailman kätevimmältä. Tälle olisi käyttöä. Kuka niitä huonon mallisia keksiikin?
    Yhdellä arvalla mukana.
    kaisa.m.tolonen@gmail.com

    VastaaPoista
  55. Teetä ja hämäränhissua ❤ Kaikki teehen liittyvä juttu kiinnostaa ja kaikki teelaadut maistuu, koska vaihtelu virkistää. Tunnelmallista joulun odotusta hyvän teen kera. janttarainen at luukku.com

    VastaaPoista
  56. Makoisia teehetkiä

    VastaaPoista
  57. Moikka. kaikki tee aiheiset jutut kiinnostaa ja makutestejä erilaisista uusista teemauista.sirpa.segersven@hotmail.com

    VastaaPoista
  58. Ihan just näitä tee arvosteluja, jossa kerrotaan uutus makuista ja uusista tee sorteista. Itse nuuhkuttelen aina paketteja ja ne ei usein vastaa sitten makua :D
    Yhdellä arvalla mukana.

    stollas@hotmail.com

    VastaaPoista
  59. 2 arvalla.. Uusia teemakuja, miksei vanhempiakin makuja kun tuskin on tullut kaikkea edes tullut maisteltua niin saisi ideoita mitä kokeilla itsekin. Välineistöä, etenkin käyttökokemuksia ja mitä tarjota vaikka jonkin tietyn teen kanssa erityisesti. Mukavaa joulun odotusta.. (kirkarhu@hotmail.com)

    VastaaPoista
  60. Ainakin yhdellä arvalla mukana.Unohdin jo miten meni kun tänne asti pääsin.
    Haaveissa tee-kutsujen järjestäminen ja kaipaa vinkkejä mikä tee mikä suolainen/makea sen kanssa. Täytyy kaivaa tuo tee-juustokakun ohje esiin ja testata. Jouluteetä löytyy kaapista koko vuoden ;) Yhdessä tee illassa Forsmannilla käyneenä tuli paljon uusia juttuja esille ja siellä käydään nykyään monta kertaa vuodessa. Pussi teet menneet pannaan.
    S-p: Ahonen.Annika@gmail.com

    VastaaPoista
  61. Kahdella arvalla mukana! Ja ihan vain teearvostelut ovat mielenkiintoisia :) Toki myös "nauti teesi kanssa" reseptit kolahtaa :)

    viivi.korpela@hotmail.com

    VastaaPoista
  62. Mukana 2 arvalla. Olisi mukava lukea eri teelaatujen eroista esim. mitä eroa on mustalla ja vihreällä teellä.

    emmmmma-@hotmail.com

    VastaaPoista
  63. Olen mukana kahdella arvalla. Haluan lukea uutuus tuotteista arvosteluja.


    tarina1@luukku.com

    VastaaPoista
  64. Kahdella arvalla. Olis kiva lukee teen muita käyttötapoja ku vaan juotavana.
    Ahtiainen.tarja@suomi24.fi

    VastaaPoista
  65. Kaikki teeaiheiset tekstit kiinnostavat, toki erityisesti erilaisten teemakujen arvostelut. Aina on kiva löytää jotain uutta maisteltavaa ja tämäkin Iloinen jouluporo menee kyllä kuvauksen perusteella testattavien listalle <3

    Oikein mukavaa joulunodotusta hyvän teen parissa!

    Mukana kahdella arvalla. S-posti: anttonen.pirita (at) gmail.com

    VastaaPoista
  66. Yhdellä arvalla mukana. Olen jo juonutkin tuota uutuutta ja hyvää oli. Kaikki tee postaukset on kivoja!
    sinipiku(at)gmail.com

    VastaaPoista
  67. Arvonnassa mukana yhdellä arvalla. Tykkäisin lukea arvosteluja erilaisista teelaaduista ja saada tietoa uusimmista uutuuksista sekä tietoa mahdollisista erilaisista teetapahtumista :) Myös juttuja erilaisista nettikaupoista, joista teetä saa tilattua, olisi kiva lukea.
    hannu.raty@kolumbus.fi

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥
Thank you for commenting! ♥