Sivut

lauantai 21. marraskuuta 2020

Mitä joululahjaksi?

Mieli taipuu pikkuhiljaa joulumoodiin, varsinkin nyt kun saatiin tänne eteläänkin lunta. Askartelin joulukortteja torstai-iltana ja kodin halloweenkoristeetkin alkavat väistymään joulun tieltä. Eilen keittelin marjamehusta ensimmäiset mukilliset omatekoista glögiä. Lahjojen hankkimisessa olen kuitenkin tapojeni vastaisesti jo aika myöhässä ja sain itsekin kirkastettua omat lahjatoiveeni vasta pari viikkoa sitten. Nyt onkin siis vuorossa perinteinen joululahjatoivepostaus!

Tämän postauksen tuotekuvat eivät ole omiani, vaan ne on lainattu yritysten verkkosivuilta.

Tänä vuonna olen ollut kovin innoissani luomiväreistä. Hankin kesällä Makeup Revolutionin halppispaletin, joka kuluu kovaa vauhtia. Haluaisin laajentaa valikoimaani vielä jollain laadukkaammalla paletilla. Mietinnässä on ollut Lunar Beautyn Moon Spell, joka on lumoavan upea. Lisäksi Urban Decayn paleteista minua kiinnostavat kovasti klassisempi Naked Reloaded ja monipuolinen Naked Ultraviolet.

Rakastan hajuvesiä, joten eiköhän yksi sellainenkin ole jälleen toivelistalle eksynyt. Lime- ja neroliöljyä sisältävä Lushin Calacas viittaa nimellään meksikolaiseen kuolleiden päivään ja kuulostaa tuoksunuottiensa puolesta ihanan energiseltä. Minulta ei ennestään löydy tuoksua jossa lime olisi pääosassa, joten tämä olisi piristävä lisä kevääseen, kesään ja syksyyn.

Vihreä noita -kirjan ostin keväällä ja se osoittautui mukavan inspiroivaksi puutarhahommissa, vaikka en mitään rituaaleja päätynytkään totetuttamaan. Se auttoi kuitenkin vahvistamaan kunnioitusta ympäristöä kohtaan ja sitä kautta innostamaan oman pihan hoitamisessa. Talvella vietetään paljon aikaa kotona sisällä ja kiinnostaisikin kovasti, mitä samaan sarjaan kuuluvalla Kodin noita -kirjalla olisi tarjota.

Kylpytakkini on ollut hajoamispisteessä jo jonkin aikaa. Langat alkavat yksinkertaisesti olemaan niin kuluneita, että kangas vain hajoaa käsiin pikkuhiljaa. Haluaisin uuden kylpytakin, joka olisi 100 % puuvillaa ja jossa ei olisi huppua. En löytänyt mitään täysillä kolahtavaa, mutta Finlaysonin Hali voisi olla tarpeeksi lähellä. Pussilakanoita pitäisi myös uusia, joten lahjakortti Finlaysonille ei muutenkaan olisi pöllömpi.

Lisäksi kelpuuttaisin kaikenlaista, mikä tekisi kätevämpää etätyöpisteen ja oman vapaa-ajan pöytäkoneeni yhteiselosta samalla työpöydällä. Tai ylipäätään tekisi tästä huoneesta viihtyisämmän. Olen myös alkanut haaveilemaan jostain hitusen isommasta huonekasvista yläkertaan, esimerkiksi sirovuoripalmu voisi olla kiva. Kunhan olisi jokin semmoinen kasvi, josta ei tulisi liian mummolafiilis. Pakettiin saisi myös kääräistä hieman lisää vapaa-aikaa ja jaksamista, sekä puhtia liikkua ja syödä terveellisemmin. 

Millaisia joululahjatoiveita sinulla on?

6 kommenttia:

  1. Onpa ihania lahjatoiveita ja samalla -ideoita! Yritin joskus tutustua Lushin hajuvesiin, mutta en malttanut käydä tuoksuttelemassa niitä useita kertoja. Siellä myymälässä kun on niin voimakkaat tuoksut, että oli vaikea erottaa tuotteita, varsinkaan, miltä ne tuntuivat omalla iholla. 😄 Pitäisi käydä täsmäiskuna kokeilemassa tuota Calacasia, se kuulostaa tosi mielenkiintoiselta!

    Itse haaveilen mukavista itämaisista tohveleista, joissa voisi tassutella aamuisin. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota Calacasia ei valitettavasti saa nykyään Suomen Lushilta (body mist taisi joskus rajatun ajan myynnissä mutta ei enää). Olisi muuten jännä tietää ihan kosmetiikkatoimialan laajuisesti, miten korona on vaikuttanut hajuvesimyynteihin. Itsellekin tuoksujen testaaminen ensin on yleensä tärkeä osa ostoprosessia ja harvoin ostan uutena mitään tuoksua kokeilematta ensin.

      Itämaiset tohvelit kuulostaa ihanilta!

      Poista
  2. Kivoja toiveita! Törmäsin kans tohon Kodin noitaan kirjakaupassa ja ajattelin heti sua. :D
    Ite oon tykänny tosta Ultraviolet paletista tosi paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten söpö kommentti! :D <3 Kodin noita tulee varmasti ostettua jossain vaiheessa kyllä, vaikka sitä ei lahjaksi tulisikaan.
      Kiva kuulla että Ultraviolet-paletti on ollut sun mieleen! Se on ainakin mukavan monipuolisen oloinen :)

      Poista
  3. Toi Lunar Beautyn paletti on niin upee. <3 Mun siskolla on tuo Kodin noita-kirja ja pikaisella selailulla ainakin vaikutti mielenkiintoiselta! Laitoin itekin just blogiin toivelistaa, aika paljon tuli erilaisia kirjatoiveita listalle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moonspell on konseptina niin loistavasti mietitty paletti, että en ole yhtä hienoon törmännytkään aiemmin. :) Kiva kuulla, että sielläkin on ainakin nopsalla vilkaisulla pidetty Kodin noidasta ja täytyypä tsekata sunkin lahjatoivepostaus :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥
Thank you for commenting! ♥