Sivut

sunnuntai 27. kesäkuuta 2021

Kesäkuun parhaat 2021

Hei vaan ja toivottavasti teillä jokaisella sujui juhannus mukavasti! Itse satuin tällä viikolla nappaamaan riesakseni kesäflunssan, jota parannellessa keskikesän juhlakin hujahti. Nyt on onneksi kuitenkin jo parempi olo, sillä juhannuksen myötä minulla alkoi myös ensimmäinen pätkä kesälomaani. Kesäkuuta on vielä kolme päivää jäljellä, mutta kurkataan kuitenkin jo nyt tämän kuun parhaita juttuja.


Teepolun Yuzu sencha
Viime kesänä Teepolusta ostetut teet pääsivät viimein käyttöön ja niistä Yuzu sencha on erityisesti hurmannut erikoisuudellaan jääteenä. En koskaan ole yuzua sellaisenaan maistanut, mutta tässä teessä se on ainakin varsin ihana  jotain sitruunan ja mangon väliltä mielestäni. Näistä Teepolun ostoksista on luvassa tarkempi reportaasi heinäkuussa.

Lintujen laulu, erityisesti iltaisin
Eräs työkaverini valitti hiljattain, että linnut huutavat niin kovaa, ettei saa nukuttua. Minua taas ei ole öinenkään linnunlaulu haitannut, vaan päinvastoin. On ollut todella rentouttavaa nukahtaa tuuletusikkunan kautta kuuluvaan lintujen ääneen ja puiden huminaan tuulessa.


Brunssi
Järjestin kesäkuun alussa vanhempiani ilahduttamaan sunnuntaibrunssin, joka oli itseasiassa myös ensimmäinen järjestämäni kunnon brunssi ikinä. Tarjolla oli mimosat, teetä ja kahvia, täytettyjä munia, juustoskonsseja itse maustetulla ruohosipulituorejuustolla sekä pannukakkuja marjoilla, kanelisella päärynähillokkeella ja kermavaahdolla. 

Helsingin henget
Tätä kirjaa minulle suositteli eräs uusi tuttavani, ja se vaikuttaa tosi mielenkiintoiselle. Kirja poikkeaa aiemmin lukemistani kummitustarinakokoelmista siten, että siinä kerrotut Helsinkiläiset kummitustarinat tarinat nivotaan kiinteäsi yhteen alueen historian kanssa.

Loma alkoi
Lomailen kesä- ja heinäkuun välisen viikon. Ei suoraan sanoen ole vielä mikään kovin riehakas lomafiilis, ja veikkaan, että tämä loma menee aika puhtaasti vain töistä ja kipeänä olemisesta palautumiseen. Toivottavasti alkava viikko toisi mukanaan kaikkea kivaa!


Miten sinun kesäkuusi sujui?

2 kommenttia:

  1. Toivottavasti koko loma ei mene pelkässä palautumisessa! Minusta iltainen linnunlaulu olisi kanssa ihanaa. Valitettavasti meillä ikkunan takana rääkyy vain lokkeja. 😅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin siinä lomassa kumminkin valitettavasti kävi. Toivottavasti seuraava lomapätkä sujuisi vähän pirteämmissä merkeissä! :)

      Meillä kuuluu niiden kauniimmin livertävien lintujen lisäksi lokkien ääni, mutta oon kovasti yrittänyt uskotella itselleni, että nekin on vaan kivoja luontoääniä. Ilmeisesti juuri lentämään oppineilla lokinpoikasilla on jonkinlainen äänenmurros, kun niiden huudot muistuttaa enemmänkin jotain Jurassic Parkin velociraptoreita kuin aikuisten lokkien kiekaisuja :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥
Thank you for commenting! ♥