Sivut

sunnuntai 24. lokakuuta 2021

Halloweenin ostosvinkit valtavirran ulkopuolelta

Hei vaan ja ihanaa lokakuista sunnuntaita näin halloweenin kynnyksellä! Mitä kuuluu? Minä olen tulevasta viikosta tosi innoissani, koska silloin minulla on lomaa, jonka omistan askartelulle ja muille DIY-hommille sekä ylipäätään syksyn tunnelmointiin.

Isompien kauppaketjujen halloween-tuotetarjonta on tänä(kin) vuonna ollut surkeaa, ainakin näin 30 vuotta hipovan lapsettoman aikuisen näkökulmasta. Tavaroista merkittävä määrä on juhlakoristeita tai -asusteita, ja niistäkin valtaosa suunnattu lapsille. Olen katsellut heinäkuusta asti yhdysvaltalaisten tubettajien videoita, ja heillä on siellä vaikka mitä kivaa. En haluaisi halloweenista Suomessa samanlaista kulutusjuhlaa, kuin mitä se on rapakon takana, mutta olisipa helposti saatavilla edes jotain aikuisen kotiin sopivaa halloween-tavaraa. Keittiöpyyhkeitä ja tiskirättejä kivalla kuosilla? Pumpkin Spice -tuoksukynttilöitä? Halloweenia henkivä teesekoitus?

Parempia aikoja odotellessa kasasin ostosvinkit hiljattain mielessäni olleista halloweenia sivuavista tuotteista, joita saa Suomesta. Mukaan poimitut tuotteet eivät karju halloweenia yhtä kovaa, kuin pirunsarvilla koristellut hiuspannat tai irtokädet ja muu kauhurekvisiitta, vaan ovat vähän hienovaraisempia ja lähes ympäri vuoden relevantteja. Tuotteet ovat enimmäkseen ketjukauppojen ulkopuolelta, ja mukana on mm. suomalaista käsityötä. Tämä on ylipäätään hyvä muistutus siitä, että Suomestakin löytyy (pien)yrittäjiltä kaikenlaista kivaa, kunhan malttaa vähän penkoa. Kannustan lisäksi kaikkia teitä jakamaan omia halloween-henkisiä ostosvinkkejä tämän postauksen kommenteissa!

Tässä postauksessa olevat tuotekuvat eivät ole omiani, vaan ne ovat peräisin postauksessa mainittujen yritysten verkkosivuilta.

Viiksisiippa-korut (Syyshetki)
Syyshetki suunnittellee ja valmistaa pääasiassa luontoaiheisia koruja jalometalleista. Törmäsin näihin kauniisiin lepakkokoruihin sattumalta, ja onneksi törmäsinkin, koska nämä ovat kerrassaan upeita! Sarjasta löytyy sekä kaulakoru että korvakorut. Kirkkaan hopeinen lepakkoriipus houkuttelee kovasti, koska minulta löytyy ennestään lepakon mallinen Cybershopin rihkamakoru. Olen kiintynyt siihen paljon, mutta se on nyt vuosien käytön jälkeen alkanut menettää väriään.

Lasikurpitsa (Soda Shop Design)
Katselin näitä Soda Shopin lasikurpitsoja parisen kuukautta, kunnes huomasin että suosikkini oli myyty. Tilasin nyt hädissäni kakkosvaihtoehdon, joka sekin on kovin hieno ainakin tuotekuvissa. Soda Shop Design edustaa niinikään kotimaista käsityötaitoa.

Lepakkopehmo (Vivantti / Tampereen luontokauppa)
Tampereen luontokaupan valikoimasta löytyy valtava määrä ihania pehmoeläimiä, mukaanlukien suloisia lepakkopehmoja. Vielä jonain kertana luontokaupassa vieraillessani päädyn ostamaan tämmöisen pörröisen kaverin! 

Helsingin henget (Vanessa Kairulahti / Karolina Kouvola / SKS Kirjat)
Tässä opuksessa otetaan mielenkiintoinen katsaus Hensingin kummitustarinoihin, joita taustoitetaan alueen muulla historiatiedolla. Helsingin henget -kirjan esittely on vilahtanut blogissani jo aiemmin tänä syksynä, joten sieltä voi lukea kirjasta tarkemmin. Kirjaa jälleenmyy mm. Suomalainen Kirjakauppa.

Pumpkin Spice -makusiirappi (Monin / Crema)
Tätä ranskalaista makusiirappia esimerkiksi Espresso House käyttää Pumpkin latessaan. En käsitä, miten tätä ei aiemmin ole tajunnut ostaa kotiin! Espresso House ei siis tätä myy mukaan, mutta näitä löytää ainakin muutamien kahvikauppojen valikoimasta. Oman pullomme tilasimme Cremasta. Lisäksi Mokkamestareilta löytyy Simply-merkin Pumpkin Spice -makusiirappi, jota en tosin ole kokeillut – jos jollain on ollut tätä joskus, niin kuulisin mieluusti kokemuksia!

4 kommenttia:

  1. Olen innostunut Halloweenistä vasta nyt keski-iässä ja toden totta meiltä Suomesta löytyy todella vähän mitään....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tosi harmi tämä Suomen kauppojen halloween-tarjonta. Toisaalta se toki antaa myös enemmän tilaa luovuudelle diy-projektien muodossa sekä pienemmille paikallisille firmoille, mutta välillä olisi kivaa kun voisi vain helposti ostaa kaupasta. En tänä vuonna onnistunut löytämään marketeista tai kirjakaupoista edes teemaan sopivia postikortteja!

      Poista
  2. Mulla on pari noita Soda Shopin kurpitsoja. Toivoisin kovasti että ne keksis jossain vaiheessa tehdä lasikummituksia. Ostaisin kaikki. :D Kannattaa myös käydä ihan studiokaupalla joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasikummitukset kuulostaisi kyllä niiiiin söpöille! Oispa sellaisia.

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥
Thank you for commenting! ♥