Sivut

sunnuntai 25. syyskuuta 2022

Suosikkipodcastit Yleltä

Innostuin kuuntelemaan podcasteja noin viisi vuotta sitten. Formaatti on sellainen, josta on helppo nauttia lenkillä tai vaikka hiljaisia kotiaskareita tehdessä. Aluksi kuuntelin vain fiktiota, kuten esimerkiksi Welcome to Night Valea, mutta sittemmin olen innostunut myös Ylen podcasteista, joiden joukosta löytyy paljon mm. historiaan ja tieteeseen liittyviä podcasteja. Tässäpä nyt siis top 5 -lista lemppareistani Yleltä. 


5. Kaisa Pulakan aikamatkat

Kaisa Pulakan aikamatkoilla tarkastellaan, millaisia merkityksiä meille tutut asiat ja ilmiöt ovat historian eri aikakausilla saaneet osakseen. Teemoja käsitellään niin uskomusten, taiteen, kirjallisuuden kuin populaarikulttuurin kautta. Oletko pohtinut joskus esimerkiksi karvojen tai karvattomuuden historiaa? Tai t-paidan tietä alusvaatteesta päivänvalon kestäväksi vaatekaapin peruspilariksi, jollainen se nykyään on?

Tutustu podcastiin >



4.Sielun tietotoimisto

Sielun tietotoimistossa toimittaja Nadja Mikkonen tarkastelee valtavirrasta poikkeavia maailmankuvia niiden harjoittajien ja asiantuntijoiden kanssa. Podcastissa ei jäädä jumiin suomalaisten näkökulmasta eksoottisiin valtauskontoihin, vaan maailmankuvien moninaisuudessa mennään pintaa syvemmälle. Sielun tietotoimistosta suosikkejani ovat spiritualismia, noituutta ja aasainuskoa käsittelevät jaksot. Noituus-jaksossa mukana oleva Öljynoita on etenkin jäänyt podcastista mieleeni iloisen rempseällä olemuksellaan.

Tutustu podcastiin >


3. Tähtisarja

Avaruus on kiehtova, mutta sitä ajatellessa törmän usein lannistavan suuriin lukuihin. Tähtisarja auttaa olemaan innostunut avaruudesta siitäkin huolimatta. Podcastia juontaa tähtiin ihastunut toimittaja Emil Johansson ja mukana tähtioppaana toimii Tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan Tuukka Perhoniemi. Sarjassa esiintyy myös monia muita loistavia asiantuntijoita, kuten emeritusprofessori Esko Valtaoja.

Tähtisarja kertoo taivaan kohteista ja ilmiöistä. Aihetta käsitellään tieteen lisäksi tunteiden, tarinoiden ja mytologioiden kautta. Joissain keskustelussa päädytään aika filosofisiinkin teemoihin ja pari kertaa huomasin ajattelevani Muumien Piisamirottaa. Leimaavaa todellistenkin tähtitieteilijöiden puheessa on se, että he tuntuvat suhtautuvan hyvin nöyrästi avaruuteen ja tiedostavat myös oman tietonsa rajallisuuden. Kunnioitus meidän Maapalloamme kohtaan on suuri, kuin myös huoli sen nykytilasta.

Tutustu podcastiin >



2. Dinocast

Dinocast valottaa meille hirmuliskojen kiehtovaa elämää, ja mikäs sen siistimpää tämmöisen entisen dinolapsen mielestä! Podcastissa matkaoppaana toimii niinikään toimittaja Emil Johansson, joka haastattelee asiantuntijoita muinaisten dinosaurusten elämästä, ympäristöstä ja kuolemasta.

Vahvasta asiantuntijakattauksesta huolimatta Dinocastissa on osattu jättää tilaa myös sille lapsenomaiselle innostukselle, jota meistä moni dinosauruksista puhuttaessa tuntee. Jokaisessa jaksossa on Tunnista dino -osio, jossa voit yrittää itsekin miettiä vihjeiden perusteella mistä dinosauruksesta on kyse. Kaikilta kysytään myös se tärkein kysymys, eli mikä on kenenkin lempparidino.

Tutustu podcastiin >


1.Outopodcast

Ehdoton suosikkini Ylen podcasteista on Outopodcast. Siinä folkloristi ja historian harrastaja Katja Merituuli Salminen valottaa omaa kuriositeettikokoelmaansa meille ja kertoo tarinoita historian kuuluisista ratkaisemattomista mysteereistä ja urbaanilegendoista. Mukana on kertomuksia mm. eriskummallisista katoamisista, ajan katkeamisesta, autioituneista kylistä ja monesta muusta oudosta tapahtumasta.

Outopodcastissa kerrontatyyli on tarinallinen ja paikoitellen ihanan venyttelevä. Se luo harkiten käytettyjen ääniefektien kanssa jännittävän mystisen tunnelman, jota kuunnellessa on helppo eläytyä kertomuksiin. Kuulijalle jää pohdittavaksi, mitä oikeasti on voinut tapahtua, sillä joillekin asioille ei vaan löydy selitystä.

Tutustu podcastiin >


Millaisia podcasteja siellä kuunnellaan?

6 kommenttia:

  1. Himocast, Siitä on vaikea puhua, Kroonisesti ärhäkkä ja Kaverin puolesta kyselen. Kolmen ensimmäisen tyylisiä haluaisin löytää lisää! :)

    VastaaPoista
  2. Jäljillä, nikotellen - ei muita :) Mutta tuota Dinocastia pitää kokeilla, sillä jostain syystä se on yksi mun mieliaiheita historiassa ja nuo mahtavat oliot kiehtoo minua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäljillä kuulostaa myös mielenkiintoiselta! Jotain vasataavaa olin Yleltäkin itseasiassa kuunnellut :) Toivottavasti viihdyt Dinocastin parissa!

      Poista
  3. Kiitos suosituksista! Yleltä löytyy kyllä paljon laadukkaita podcasteja! Itelle näistä oli tuttuja Sielun tietotoimisto ja Outopodcast. Tykkään kuunnella true crimea, historia- ja uutispodeja ja myös erilaisia teemapodeja. Jos tiede kiinnostaa, niin suosittelen Yleltä Tiedetrippi-podcastia, siinä käsitellään eri aiheita haastattelemalla alan asiantuntijoita, mutta podcast ei ole ollenkaan kuiva, vaan toteutettu tosi mielenkiintoisella tavalla.

    P.s. En tiiä miks mun Blogger-profiili ei nyt tässä näy, outoo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedetrippi on kans tosi mainio! Se olisi varmaan ollut mulla sijalla 6. Tykkään kovasti, kun siinä käsitellään niin laajalla skaalalla erilaisia teemoja. Kerrontatyylikin on kovin mukaansatempaava ja asioista pysyy kärryillä vaikka ei itse mikään tieteilijä tai historioitsija olekaan. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥
Thank you for commenting! ♥