Sivut

keskiviikko 26. lokakuuta 2022

Salainen Kurpitsa

Osallistuin tänä vuonna toista kertaa muutaman muun alternative-bloggaajan kanssa Secret Pumpkin -lahjojenvaihtoon (viime vuoden Secret Pumpkinista löydät maininnan Lokakuun parhaat 2021 -postauksesta).

Secret Pumpkinissa idea on sama kuin Secret Santa -lahjoissa, eli jokaiselle arvottiin muiden osallistujien joukosta henkilö, jolle hankkia halloween-lahja ennalta sovitulla budjetilla. Lahjat pyrittiin toimittamaan vastaanottajille niin, ettei lähettäjä paljastu. Juttu huipentui videopuheluun, jossa avattiin paketit, arvuuteltiin lähettäjiä ja lopuksi tietenkin kerrottiin keneltä mikäkin paketti oli. Lahjan antajan avuksi jokainen oli kirjoittanut pienen etsittelytekstin tykkäämistään asioista sekä maininnut, jos ei halua jotain tietyntyyppistä tavaraa (tyyliin ”ei mukeja tai suklaata”).

Tämä vuonna minä sain Salaiseksi Kurpitsakseni Hiidenneidon. Hänen kokoamastaan paketista löytyi kaksi ihanaa itse tehtyä kynttilää, syksyisiä konvehteja, masala chaita, hienoja tarramuistilappuja sekä kasvonaamio. Olin toivonut mm. self care -juttuja sekä piristystä kotitoimistoon ja tässä oli nyt kumpaakin. <3

Minä sain lahjottavakseni tällä kertaa Jaden, jonka kiinnostuslistasta eniten inspiroiduin vampyyreista. Aikani googailuani löysin kukkaruukkuun ripustettavia eläinkoristeita, joiden joukossa oli myös lepakko. En ollut koskaan kyläillyt Jadella, joten varmistin vielä hänen blogistaan, että heiltä tosiaan löytyy huonekasveja. Check! Lisäksi kääräisin pakettiin mukaan Lushin Vampire Kisses -huulikuorinnan sekä Teesalonki Sylvian Magic Moon -teen. Rakastan teemalahjojen kokoamista, joten tämän kokonaisuuden rakentelu oli super kivaa. Mukaan tekemääni postikorttiinkin löysin lainauksen yhdestä lemppari vampyyrileffastani, The Lost Boysista.

Toivottavasti ensi vuonna Salainen Kurpitsa saapuu taas ilahduttamaan meidän syksyämme! Minulla ainakin aivot raksuttaa jo, kun mietin mitä kaikkea kivaa ensi vuonna voisi antaa lahjaksi. Täältä pääset tutustumaan muihin tänä vuonna mukana olleisiin blogeihin:

4 kommenttia:

  1. Ihania juttuja! <3 Tää Secret Pumpkin oli kyllä tosi kiva toteuttaa, jospa taas ensi vuonna uudestaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä ihana piristys syksyyn! Toivottavasti taas vuoden päästä uudestaan :)

      Poista
  2. Mukavaa, että lahja miellytti :) Näitä on kyllä niin hauska keksiä, mä en melkein edes muistanut että mulle itsellenikin oli tulossa paketti kun keskityin vaan kasaamaan tätä xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lahja oli oikein ihana, kiitos vielä! <3 Näitä on ollut superhauska ideoida ja toteuttaa ja itselläkin kyllä lahjan saaminen jäi mielessä taka-alalle kunnes sen haki pakettiautomaatista kotiin ja tuijotteli sitten pöydällä olevaa laatikkoa miettien keneltä se on ja mitä siellä mahtaa olla :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥
Thank you for commenting! ♥