Sivut

lauantai 1. huhtikuuta 2023

Maaliskuun parhaat 2023

Kurjaa aloittaa kuukauden parhaat -postaus valittamalla, mutta huh mikä maaliskuu. Saan usein töissäkin kehuja rauhallisuudestani, mutta maaliskuussa pinnan alla kuohui ja paljon. Olin surullinen, huolissani ja raivoissani läheiseni puolesta muutamastakin syystä. Nyt vaikuttaisi siltä, että tilanteet ovat tasaantumaan päin, mikä toivottavasti peilautuisi omaankin fiilikseeni lähiviikkoina.

Noniin, sitten niihin maaliskuun valopilkkuihin:

Minimatka Tampereelle

Kertoilinkin Tampereen reissusta edellisessä Talvinen Tampere -postauksessa. Tämä oli aika kiva startti kuukaudelle. (Reissua käsittelevä kuvakollaasi alla.)

4 päivän työviikot

Päätin törsätä vähän vanhoja lomarahavapaita kokeilemalla maaliskuussa 4 päivän työviikkoa. Alkuvuosi oli ollut töissä vauhdikas ja kaipasin vähän lisää aikaa omille jutuille. Kuukauden ensimmäisen perjantain (kuten koko kyseisen viikon) olin vuosilomalla ja loppuihin neljään maaliskuun perjantaihin käytin lomarahavapaata. Sain siis vain neljä vapaapäivää käyttämällä neljä viikkoa kevyempää työarkea. Aika hyvä diili! Sattuneista syistä kuukausi ei sitten ollutkaan niin rentouttava kuin toivoin, mutta vapaapäivät auttoivat kestämään tilanteen paremmin.

Kirppislöydöt

Kirpputorilla onnisti maaliskuussa oikein urakalla. Löysin askartelutarvikkeita sekä kaksi kaulakorua (toisessa kuvana on kissa ja toisessa Beetlejuice). Kaiken huipuksi löysin uudelleen Partyliten suloisen kynttilätelineen, joka esittää mustaa kissaa. Näin semmoisen kirpparilla ekaa kertaa vuosi sitten, mutta epäilin sen olevan vähän liian kitsch omaan makuuni. Kissa jäi kuitenkin mieleen ja harmitti etten ostanut sitä, joten ihan parasta että se tuli nyt vastaan.

Ompelu

Kaivoin ompelukoneen esiin pitkästä aikaan. Sain aikaan kasan valmiiksi tehtyjä korjausompeluja sekä toimistopäiviä varten pientä elektroniikkasälää varten säilytyspussukan kierrätysmateriaaleista.

Harry Potter -herkut

Puolisoni bongasi ruokakaupasta laajan valikoiman Harry Potter -teemaisia herkkuja ja pyysin häntä tuomaan niistä kiinnostavimmat minulle. Kaikkia en ole vielä maistanut, mutta kimmeltävä mansikan makuinen "taikajuoma" on tavattoman nätti, kun pulloa vähän heilauttaa ja juoma pyörteilee siinä. Koskahan sitä raaskii maistaa? Riemunkiljahduksia aiheutti myös Butterbeer neljän pullon pakkauksissa, Puuskupuh-teemainen rasiallinen pastilleja sekä suklaasammakko, jonka kanssa sain Bertie Bott -keräilykortin. (Suklaavaakunaa ei sen sijaan kannata ostaa – suklaa itsessään oli kauniin yksityiskohtainen, mutta sen mukana tullut tarra jätti toivomisen varaa.)

Miten sinulla meni maaliskuu?

(Stressin vuoksi vuoden alusta alkanut painonpudostusprojekti otti hieman takapakkia, joten siitä ei nyt tässä muuta mainittavaa tällä kertaa. Koetan päästä takaisin ruotuun taas huhtikuussa.)

2 kommenttia:

  1. Ihanaa että HP tavaraa löytyy edelleen ja legenda ei ole ohi! Rakastan edelleen koko leffasarjaa, uudet ei ole niin mieleen vaikka kaikki olen nähnytkin. Pitäisi käydä stadissa siinä liikkeessä joka on nyt ollut esillä TikTokissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, on kyllä tosi kiva kun Harry Potter / Tylypahka / Ihmeotukset -teemaista tavaraa ja herkkuja löytyy nyt reilusti. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥
Thank you for commenting! ♥