Sivut

maanantai 28. elokuuta 2017

Elokuun parhaat

Ihanaa maanantaipäivää kaikille teille! Toivottavasti siellä ruutujen toisella puolella on pysytty terveinä. Minulla meni viime viikko flunssassa. Aika kului lähinnä teevarastoja huvettaessa ja aloin myös vihdoin katsomaan American Horror Storya, eka tuottis on nyt melkein lopussa! Elokuun kohokohta oli alkukuusta, kun ehdin lomailemaan kuun kaksi ensimmäistä viikkoa. Kuten lomalla yleensä niin tälläkin kertaa aika meni nopeasti. Elokuun paras asia kaikessa yksinkertaisuudessaan oli loma.

  • Näin kavereita, mm. lukioaikaista ystävää jota en ollut pariin vuoteen tavannut.
  • Seikkailin junalla Hämeenlinnaan.
  • Pidin blogissa giveawayn.
  • Kävin Porvoossa (reissusta ja teeostoksista on tuttuun tapaan postaus tulossa!).
  • Olin porukoiden luona yötä.
  • Kävin Tuusulan taiteiden yössä. Kohokohta oli 160 vuotta vanhassa talossa käyminen. Talo on ollut pitkään tyhjillään, mutta nyt sitä aletaan kunnostaa. Oli huikeaa, kun pääsi käymään lapsuuden muistoista tutussa kummitustalossa!
  • Myin kirppistavaraa.
  • Järjestelin kotia.
  • Luin Baskervillen koiran (niin tunnelmallinen kirja!)
  • Loman jälkeisellä viikolla kävin ihmettelemässä Ravintolapäivää Tuusulassa. En tajua miksei kyseisessä tapahtumassa ole tullut käytyä aiemmin missään! Syötiin letut ja kotiin viemisiksi tarttui mukaan näitä ihania vaahtokarkkeja! 

Nyt on tuplapostausviikko, joten voitte vielä sunnuntaihin mennessä odotella uutta asiaa blogiin! 




Translation:
The best thing in August was my two week vacation! Time went so fast but the days were fun. I...
  • ...saw a high school friend that I have not seen in a couple of years
  • ...had a giveaway in my blog
  • ...went to Porvoo and Hämeenlinna
  • ...visited my parents and went to Taiteiden yö.
  • ...sold some second hand things.
  • ...red The Hound of Baskerville's.
  • ...visited Ravintolapäivä in Tuusula and bought so lovely home made marshmallows. 

2 kommenttia:

  1. Itse oon ainakin käynyt kirppiksellä ja ajoin Tuusulan taiteidenyön ohitse :'D En ehkä tee tarpeeksi mitään, pitäis listata enemmän tämmösiä juttuja ns. kohokohdat kuukausittain itselleen ylös jotta voisi arvostaa niitä pieniä juttuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirpparit on kyllä parhaita, pitäisi taas ehtiä niitäkin ihmettelemään ja tehdä postaus aiemmista löydöistä!

      Mua tämän postaussarjan tekeminen on auttanut kovasti siinä että muistaa enemmän niitä kivoja asioita. Niitä kertyy kuukauden aikana yleensä yllättävän paljon :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥
Thank you for commenting! ♥